Uuden podcast-jakson pääkirjana on ruotsalaisen Linda Boström Knausgårdin Tervetuloa Amerikkaan (suom. Petri Stenman, LIKE). August-palkintoehdokkaana ollut kirja on sivumäärältään pieni, mutta syvyyttä siinä on sitäkin enemmän. Kirja kertoo tytöstä, joka lakkaa puhumasta, ja se kertoo perheestä, jonka äiti vakuuttaa olevan valoisa. Mutta onko valoisuus vain kulissi? Boström Knausgård on alkujen ja loppujen kirjailija, taidokas tyylittelijä, joka osaa summata täydellisesti, missä piilee yön hohto.
Sitä ennen Sivumennen kilauttaa lasit yhteen, sillä podcast on vuoden ikäinen. Onnea meille!
Jonna on viime aikoina lukenut kuuntelemalla George Saundersin moniäänistä teosta Lincoln in the Bardo ja tunnustaa tippuneensa kärryiltä. Tulevaisuuden äänikirja onkin siis vähän liikaa. Girls on naulinnut Johannan taas kerran ruudun ääreen. Lähetämme Lena Dunhamille etäihailua ja -rakkautta, sillä hän tekee sen, mistä Hollywoodissa vielä haaveillaan: hän kirjoittaa itselleen sekä inhorealistisen naishahmon että komeita kundeja. Girlsissä vilahtaa tuttu kirjankansi niin kuin monessa muussakin sarjassa. Mitä se viestii – vai viestiikö mitään?
Lisäksi Jonna on tutustunut taiteilijanaisiin, jotka on pyyhitty pois historiankirjoituksesta, ja huomaa ilokseen, että näitä naisia tuodaan nyt esiin museoissa ja kirjoissa. Sivumennen pohtii myös Yhdysvalloissa käynnistynyttä keskustelua siitä, mitä tehdä, kun tunnettu vihapuhuja haluaa julkaista kirjan.
Jaksossa mainitut kirjat:
Linda Boström Knausgård: Tervetuloa Amerikkaan (suom. Petri Stenman, LIKE)
Hanya Yanagihara: Pieni elämä (Tammi)
Stieg Larsson: Millennium-sarja (WSOY)
Karl-Ove Knausgård: Taisteluni-sarja (LIKE)
Riitta Konttinen: Täältä tullaan! Naistaiteilijat modernin murroksessa (Siltala)
Kuva: Cato Lein