Kolme käännekohtaa

29. Shirly Karvinen


Listen Later

Radiojuontaja, ex-missi ja uunituore Selviytyjät-voittaja Shirly Karvinen avautuu elämänsä käännekohdista tässä kauden toiseksi viimeisessä jaksossa. Mukana myös alun bonusanalyysi Shirlyn suorituksesta Selviytyjissä, sekä muutaman viikon takaisesta kohusta.

Jakso on tuotettu yksinoikeudella Podmelle.  

Shownotes

12:34

Varhaislapsuus Afrikassa ja kouluvuodet Jyväskylän Halssilassa kasvattivat yksinäisen, erilaisen ja siksi kiusatun tytön, jolla oli kova tarve miellyttää muita, tai edes  kuulua joukkoon. 

34:28

Vuonna 2016 aiemmin syrjitty Shirly kelpasi yhtäkkiä koko Suomen kansalle, kun hänet valittiin Miss Suomeksi. Elämä muuttui yhdessä yössä, ja jälkikäteen katsottuna kruunu ja sen seuraukset olivat selkeä käännekohta hyvine ja huonoine puolineen. 

53:30

Reilu vuosi sitten tuli ero, ja Shirly aloitti elämänsä ”alusta”, itsenäisenä ihmisenä ja ilman puolisoa. Ero avasi silmät ja auttoi näkemään vahingollisen kuvion, jota oli toistettu jo vuosia, eri kumppaneiden kanssa. Alkoi syvä muutosprosessi, joka on osin edelleen käynnissä.

...more
View all episodesView all episodes
Download on the App Store

Kolme käännekohtaaBy Roope Salminen/ Podme


More shows like Kolme käännekohtaa

View all
Rahapodi by Nordnet

Rahapodi

4 Listeners

Uutisraportti podcast by Helsingin Sanomat

Uutisraportti podcast

10 Listeners

Futucast by Isak Rautio

Futucast

4 Listeners

Jäljillä by Jäljillä/ Podme

Jäljillä

10 Listeners

Tuplakääk by Enni Koistinen & Kirsikka Simberg/ Podme

Tuplakääk

8 Listeners

Puheenaihe by Leevi Leivo, Rami Kurimo

Puheenaihe

2 Listeners

Hei Baby by Vivian Valpuri & Kirsikka Simberg/ Podme

Hei Baby

2 Listeners

Maanantaimysteeri by Maanantaimysteeri/ Podme

Maanantaimysteeri

1 Listeners

HS Visio -podcast by Helsingin Sanomat

HS Visio -podcast

2 Listeners

Sijoituskästi by Teemu Liila ja Kevin van Dessel

Sijoituskästi

2 Listeners

Politiikan puskaradio by Iltalehti

Politiikan puskaradio

4 Listeners

Antin koulumatka by Antti Holma/ Podme

Antin koulumatka

6 Listeners

Aikalisä by Roope Salminen/ Podme

Aikalisä

0 Listeners

Ootsä kuullut tästä? by Vivian Nick & Roope Salminen/ Podme

Ootsä kuullut tästä?

0 Listeners

Amerikkapodi by Helsingin Sanomat

Amerikkapodi

6 Listeners