ÄÄNESSÄ

ÄÄNESSÄ

Download on the App Store

ÄÄNESSÄ episodes

  • Mikko Kekäläinen: Pieksämäki-Pasila
    YLEN Puoli Seitsemän-ohjelman juontaja Mikko Kekäläinen kaipaa radion tekemistä. Pieksämäen paikallisradiosta jo nuoruudessa käynnistynyt ura eteni YLE Radio Suomeen, jossa hän sai varhaisaamun Kiekuu-ohjelman mielettömään lentoon. Kiekuun muistoja hän kantaa edelleen sydämessään. Mikon kanssa puhutaan onnistumisista ja epäonnistumisen tunteista. En mitä tehdä silloin, kun juontaja turhautuu itseensä?
    59 min
  • Kristiina Komulainen: Olen läpikulkumatkalla
    Kristiina Komulaisen radiovuosiin mahtuu useita uusia alkuja, suuria ponnistuksia, dream teamejä ja erilaisia rooleja muun maussa Radio NRJ:llä, The Voicella, Aallolla ja Loopilla. Lopulta oli kuitenkin tehtävä irtiotto, joka yllätti koko radiokentän. ÄÄNESSÄ -haastatattelussa palataan Kristiinan radiovuosien hersyvimpiin muistoihin ja puhutaan myös siitä, kuinka vaikea irtiotto radiosta lopulta oli.
    57 min
  • Sami Kuronen: Radio on rakkain
    Tositv-ohjelma Temptation Island on tehnyt Sami Kurosesta valtakunnan julkkiksen, jonka työ- ja rakkauselämän käänteitä seurataan tiiviisti lehdistössä. Onneksi julkisuus on tullut pikkuhiljaa, sanoo Kuronen, joka aloitti työt radiossa jo 80-luvulla. Tie on vienyt Uudenkaupungin ja Turun paikallisradioiden kautta valtakunnan verkkoon, Radio Suomipopin ja Radio Aallon kautta nykyiselle tontille Hitmixin perjantai-iltapäivän lähetykseen. Monenlaisia ovia on auki työrintamalla, mutta radio on pysynyt kyydissä. Miten juontopari säikäytti Kurosen ja mikä uutinen sai miehen kyyneliin?
    1 hr
  • Oku Luukkainen ja ysäri-ilmiö
    Suomalaiset rakastavat ysärimusiikkia. Sen ympärille on rakentunut radiokanavia ja -ohjelmia, tapahtumia ja yhteisöjä. Retrobuumin yhdeksi suurimmista kasvoista on noussut Oku Luukkainen, joka luotsasi pitkään Retroperjantai-nimistä ohjelmaa Radio Novan perjantai-illassa. Radiotyön lisäksi Okun kalenterin täyttivät pian myös lisääntyvät dj-keikat ja oma musiikkiura. Viime vuoden hän juonsi lisäksi Ysäri-kanavalla iltapäivälähetystä ennen kuin siirtyi vuoden vaihteessa Hitmixille. Saman siirron yhteydessä Okulle syntyi uusi silmäterä, Retroradio -niminen ohjelma. Miten Oku suhtautuu ysäriohjelmien kilpailutilanteeseen, miten ysäriyhteisö suhtautui uutisiin ja mistä tietää, milloin on hyvä siirtyä uralla eteenpäin?
    1 hr 13 min
  • Juha Vuorinen: Elämää suurempia tarinoita ja kakkahuumoria
    Kirjailija, kolumnisti, käsikirjoittaja, kustantaja, radiotoimittaja, tv-kasvo. Monen tittelin mies Juha Vuorinen on ehtinyt Juoppohullun päiväkirja -sarjan kirjoittamisen lisäksi työskennellä lukuisilla suomalaisilla radiokanavilla ja olla mukana useissa menestyneissä radio-ohjelmissa 1980-luvulta lähtien. Tänä vuonna hän oli Radio Gaalassa ehdolla vuoden sisällöntekijäksi. Millaista on tehdä huumoria tänä päivänä ja mistä Vuorinen on radiourallaan ylpein?
    1 hr 8 min
  • Pekka Sauri ja Yölinja
    Monille radio on edelleen yhtä kuin Pekka Sauri. Legendaarinen Pekka Sauri toimitti Yölinja-ohjelmaa Radio Cityllä ja Radio Suomessa vuodesta 1987 vuoteen 2002 asti. Kuinka usein hän saa puheluita kotiinsa?
    57 min
  • Katja Ståhl: Mut voi pudottaa mihin vaan
    Katja Ståhl on ottanut uransa aikana haltuun mediakentän näyttävimpiä pelipaikkoja yksi toisensa jälkeen. Radiossa häntä on kuultu mm. Radiomafialla, Radio Kolmessa, Radio Cityssä, Radio Helsingissä ja nykyään Radio Nostalgialla. Miksi Katjan sydän sykkii radiolle?
    35 min
  • Iskelmän Aamuvirkkula - Timo Virkkula ja Anna-Mari Raaska
    Timo Virkkula ja Anna-Mari Raaska tekivät Iskelmän Aamuvirkkulaa vuodesta 2008 vuoteen 2012. Kanava tavoitti tuona aikana parhaimmillaan 1 200 000 viikkokuuntelijaa. Juontajauran jälkeen Timo on tehtaillut radioon käsikirjoituksia, toiminut spiikkerinä ja siirtyi äskettäin koripalloseura Ura Basketin toiminnanjohtajaksi. Anna-Mari opiskelee saksaa yliopistossa ja juontajaa iltapäivälähetystä Yle Hämeessä.
    1 hr 4 min
  • NRJ:n Aamupojat Anssi ja Renne
    Anssi Honkanen ja Renne Korppila aloittivat NRJ:n Aamupoikina vuonna 2007. He voittivat Radio Gaalassa vuoden radio-ohjelman palkinnon kahdesti, kunnes kaksikon tiet erosivat vuonna 2013. Renne on nykyään podcastaaja-yrittäjä. Anssi juontaa Radio Novan Iltapäivää Niina Backmanin kanssa.
    1 hr

About ÄÄNESSÄ

From the publisher's feed

ÄÄNESSÄ-podcastissa haastatellaan Suomen legendaarisimpia radiojuontajia. Mikä on pitänyt heidät radiossa vuosia ja vuosikymmeniä? Kuka on ollut mieleen painunein haastateltava? Millainen palaute on mennyt ihon alle? Radiofilosofiastaan ja radiorakkaudestaan kertovat sarjan ensimmäisellä kaudella Pertti Salovaara, Outi Popp, Tapani Ripatti, Njassa, Sami Tenkanen, Olga Ketonen, Kimmo Vehviläinen, Minna Kuukka ja Hannu Aholaita. Toisella kaudella tarinoimassa ovat Jussi Heikelä ja Aki Linnanahde, Timo Virkkula ja Anna-Mari Raaska, Mikko ”Peltsi” Peltola ja Juuso Myllyrinne, Anssi Honkanen ja Renne Korppila sekä Katja Ståhl, Pekka Sauri ja Ile Jokinen.