Kolmannessa jaksossa Timo Peura istahtaa Terapiasohvalle kertomaan kokemuksistaan useamman lapsen menetyksestä ja kuinka jatkaa elämää surun kanssa. Jakso pysähtyy siihen todellisuuteen, että suru ei katoa, vaan muuttaa muotoaan. Se voi yllättää vielä pitkänkin ajan jälkeen, keskellä arkea ja elämää. Suru ei ole suoraviivainen prosessi, eikä se noudata aikatauluja.

Jakso käsittelee myös sitä, miten menetys muuttaa ihmissuhteita. Kaikki eivät pysty kulkemaan surevan rinnalla ja surun myötä elämästä on hävinnyt ihmisiä. Silti kaiken keskellä on jotain, mikä kantaa: ymmärrys elämän hauraudesta ja sen arvosta. Elämä on aina lahja.