Gilmorettajat

Gilmorettajat

By GilmorettajatTV & Film
Download on the App Store

Gilmorettajat episodes

  • S06E14 You've Been Gilmored

    Paris on vihdoin syösty vallasta, ja Yale Daily Newsin väki valitsee Roryn uudeksi päätoimittajaksi. Häkeltynyt ja ilahtunut Rory hyppää remmiin välittömästi, mutta saa Parisin vihat niskoilleen ja joutuu pihalle heidän yhteisestä asunnostaan. Hän käy läpi kaikki kampuksen asuntovaihtoehdot, mutta kun mitään ei löydy, Logan kutsuu hänet luokseen asumaan ja hälyttää Colinin ja Finnin siltä istumalta tämän muuttoavuksi. Samaan päivään mahtuu vielä myös Chrisin kanssa sovittu lounastapaaminen, jonka päätteeksi Rory joutuu esittelemään Loganin ja Chrisin toisilleen. Lorelai taas joutuu viemään Luken uudelleen vanhempiensa luo illalliselle, jonka päätteeksi kumpikin poistuu talosta stressispiraalissa ja puristavan ahdistuksen vallassa. Anskille ja Sannalle juolahtaa mieleen jos jonkinlaisia anekdootteja - niin uusia kuin vanhojakin! Pohditaan mm. sitä, miksi Sanna on päätynyt Anskin matkaseuraksi ihmettelemään kuumaa miestä unkarilaiseen musikaaliin Budapestiin.


    Osioiden aikaleimat:

    Kirkin kirjakauppa ja teatteri: 00:07:20

    Luken kuppila: 00:58:24


    IG: Gilmorettajatwww.gilmorettajat.fi

    Email: [email protected]

    Patreon: www.patreon.com/gilmorettajat


    Anskin stream: twitch.tv/anskipallo

    Cover art: Kristófer Knutsen (IG: @kristoferknutsen_photography)

    Kirkin musiikki: https://www.purple-planet.com

    1 hr 14 min
  • S06E13 Friday Night's Alright for Fighting

    Vuorossa on Anskin lempijakso, jossa Gilmoret ottavat yhteen kolmen sukupolven voimin. Roryn suhde isovanhempiinsa meinaa rapautua täysin, kun heille selviää Christopherin maksaneen Roryn Yale-laskut. Lorelai puuttuu kuitenkin peliin, ja järjestää asiat niin, että kaikki asiat puhutaan selviksi eeppisillä perjantain illallisilla. Myös Loganin ja Roryn välit korjaantuvat vihdoin, kun Logan tulee auttamaan Yale Daily News -katastrofia estämään päätynyttä Rorya. Sanna on jo keksinyt, mistä me tehtäisiin seuraava podcast, ja Anski on heti mukana suunnitelmassa. Sanna haaveilee pääsevänsä vielä joku vuosi seuraamaan Groundhog Day -tapahtumaa, ja Anski kertoo voimaantumisen vuodestaan.


    Osioiden aikaleimat:

    Kirkin kirjakauppa ja teatteri: 00:11:11

    Luken kuppila: 01:00:40


    IG: Gilmorettajatwww.gilmorettajat.fi

    Email: [email protected]

    Patreon: www.patreon.com/gilmorettajat

    Anskin stream: twitch.tv/anskipallo


    Cover art: Kristófer Knutsen (IG: @kristoferknutsen_photography)

    Kirkin musiikki: https://www.purple-planet.com

    1 hr 28 min
  • S06E12 Just Like Gwen and Gavin

    Rorylla on kädet täynnä draamaa Yalessa: Paris johtaa Yale Daily Newsiä tyrannin elkein ja Logan lähettelee hänelle kukkia, herkkuja ja jopa kahvikojun saadakseen hänen huomionsa. Lorelaille taas valkenee Luken salaisuus hänelle paljastuneesta tyttärestä, ja selkkaus johtaakin lopulta hääsuunnitelmien lykkäämiseen. Anski on huolissaan joidenkin ihmisten medialukutaidosta ja Sannaa ärsyttää IG:n algoritmi, joka tarjoaa epäsuosittuja mielipiteitä Gilmoren tytöistä (jotka ovat kaikki keskenään samanlaisia).


    Osioiden aikaleimat:

    Kirkin kirjakauppa ja teatteri: 00:05:44

    Luken kuppila: 00:48:46


    IG: Gilmorettajatwww.gilmorettajat.fi

    Email: [email protected]

    Patreon: www.patreon.com/gilmorettajat


    Anskin stream: twitch.tv/anskipallo

    Cover art: Kristófer Knutsen (IG: @kristoferknutsen_photography)

    Kirkin musiikki: https://www.purple-planet.com


    1 hr 22 min
  • S06E11 The Perfect Dress

    Luke kamppailee yllättävän isyytensä kanssa, ja yrittää kertoa tästä myös Lorelaille, mutta ei saa kakaistua sanoja ulos Lorelain purjehtiessa portaita alas täydellisessä häämekossaan. Rory palailee Yaleen ja asettuu Parisin ghettoasuntoon, kun Logan yrittää luikerrella takaisin hänen elämäänsä. Anski ja Sanna muistelevat ja lainailevat jälleen kerran Pyörryksissä-elokuvaa, ja palaavat hetkeksi milleniaanien teiniangstimaailmaan kun Aprilin nettisivut tuovat mieleen Livejournalin ja MySpacen.


    Osioiden aikaleimat:

    Kirkin kirjakauppa ja teatteri: 00:09:00

    Luken kuppila: 00:57:00


    IG: Gilmorettajatwww.gilmorettajat.fi

    Email: [email protected]

    Patreon: www.patreon.com/gilmorettajat


    Anskin stream: twitch.tv/anskipallo

    Cover art: Kristófer Knutsen (IG: @kristoferknutsen_photography)

    Kirkin musiikki: https://www.purple-planet.com


    1 hr 29 min
  • S06E10 He's Slippin' 'Em Bread ... Dig?

    Lorelai ja Rory ovat iloisissa tunnelmissa Roryn palattua takaisin kotiin. Luke avautuu siskolleen Lizille Aprilista ja päättää ensin, ettei jatka yhteydenpitoa hänen kanssaan, kun tytär ei kerran sellaista odota. Hän muuttaa kuitenkin mieltään, kun Lorelai kertoo Chrisin tarjoutuneen kattamaan Roryn Yale-kustannukset. Toisaalla Hep Alien on näytön paikan edessä, sillä he pääsevät soittamaan levy-yhtiön edustajille. Kaikkien yllätykseksi Zach kuitenkin egoilee ja sekoilee lavalla, ja bändin keskinäiset jännitteet johtavat käsirysyyn ennen kun keikka pääsee edes alkamaan. Murtunut Lane kohtaa Zachin myöhemmin ja he toteavat, ettei bändin jäsenten kannata seurustella keskenään. Rory taas saa kuulla Honor Huntzbergeriltä puhelimitse, että hän ja Logan ovat eronneet. Sanna kikattelee Gilin heteromiesenergialle ja Anski kuvailee syväluotaavasti kissojensa juoma-asioita ja -tottumuksia.


    Osioiden aikaleimat:

    Kirkin kirjakauppa ja teatteri: 00:05:17

    Luken kuppila: 01:05:08


    IG: Gilmorettajatwww.gilmorettajat.fi

    Email: [email protected]

    Patreon: www.patreon.com/gilmorettajat

    Anskin stream: twitch.tv/anskipallo


    Cover art: Kristófer Knutsen (IG: @kristoferknutsen_photography)

    Kirkin musiikki: https://www.purple-planet.com

    1 hr 30 min
  • S06E09 The Prodigal Daughter Returns

    Viimeinen jakso ennen kesätaukoa! Palaamme jälleen syyskuun paikkeilla.

    Rory on ottanut hatkat Emilyn ja Richardin luota, ja painaa täyttä höökää hankkiessaan vanhaa elämäänsä takaisin. Hän saa neuvoteltua itselleen osa-aikatyön Stamford Eagle Gazettesta sekä on sopinut Yalen kanssa paluujärjestelyistä. Kun kaikki on selvää, hän soittaa äidilleen, ajaa samalla tämän pihaan, ja kaksikko kokee vihdoin sydäntä lämmittävän jälleennäkemisen. Luken elämä sitten taas mutkistuu yllättävällä tavalla, kun hänen kuppilaansa kävelee nuori tyttö pyytämään häneltä hiusta. Selviää, että tämä April-niminen tyttö on tekemässä koulun tiedekilpailussa isyystestiä, sillä hän ei ole varma kuka hänen isänsä on. Ja kuinka ollakaan, testailun tuloksena hänen isäkseen vahvistuu Luke. Anski ja Sanna hekumoivat Comic Con -kokemustaan ja kertovat tarkalleen, miten vaivaantuneen Sean Gunnin tapaaminen meni. Anskilla oli myös säkenöivä kohtaaminen Baldur’s Gaten Galea näyttelevän Tim Downeyn kanssa.


    Osioiden aikaleimat:

    Jakson alussa Comic Con sekoilua, skippaa ihmeessä jos et jaksa kuunnella!!!

    Jaksokuvaus: 00:27:12

    Kirkin kirjakauppa ja teatteri: 00:31:59

    Luken kuppila: 01:18:08


    IG: Gilmorettajatwww.gilmorettajat.fi

    Email: [email protected]

    Patreon: www.patreon.com/gilmorettajat

    Anskin stream: twitch.tv/anskipallo


    Cover art: Kristófer Knutsen (IG: @kristoferknutsen_photography)

    Kirkin musiikki: https://www.purple-planet.com

    1 hr 43 min
  • S06E08 Let Me Hear Your Balalaikas Ringing Out

    Lorelain koira Paul Anka näyttää sairastuvan johonkin epämääräiseen flunssaan ja käyttäytyy muutenkin merkillisesti, mikä huolestuttaa Lorelaita ja saa tämän lopulta romahtamaan henkisesti ja tuntemaan olonsa maailman surkeimmaksi äidiksi. Rory taas tuntee olonsa ahdistuneeksi muutettuaan asumaan isovanhempiensa taloon Emilyn valvovan silmän alle. Myös Logan on ahdistunut perheestään, ja bilettääkin siksi kuin viimeistä päivää ennen kuin hänen odotetaan astuvan perheyrityksen johtoryhmään. Kun Rory palailee eräänä yönä kotiin juoppokuskitehtävistään, tämän exä Jess saapuu tapaamaan häntä ja kertoo julkaisseensa kirjan. He sopivat tapaavansa seuraavana iltana uudelleen, ja kun illallisseurueeseen liittyy myös paikalle osunut pahantuulinen Logan, ei riitelyltä ja sanaharkalta voida välttyä. Anski tuntee sympatiaa juoppokuskin tuskasta ja Sanna ei ole pysyä liitoksissaan Jessin eeppisen ja Roryä herättelevän puheen jäljiltä.

    Osioiden aikaleimat:

    Kirkin kirjakauppa ja teatteri: 00:07:45

    Luken kuppila: 00:43:11

    IG: Gilmorettajatwww.gilmorettajat.fi

    Email: [email protected]

    Patreon: www.patreon.com/gilmorettajat

    Anskin stream: twitch.tv/anskipallo

    Cover art: Kristófer Knutsen (IG: @kristoferknutsen_photography)Kirkin musiikki: https://www.purple-planet.com


    1 hr 15 min
  • S06E07 Twenty-One is the Loneliest Number

    Roryn 21. syntymäpäivä koittaa. Lorelailla ja Rorylla on ollut aina suunnitelmissa, että he menisivät juhlimaan tätä merkkipaalua Atlantic Cityyn, jossa ohjelmaan kuuluisi paljon 21-teemaista ohjelmaa. Valitettavasti tyttöjen välirikko jatkuu edelleen, joten Rory joutuu viettämään synttäreitään Emilyn järjestämissä kiusallisissa juhlissa, johon Lorelai ja Luke saapuvat paikalle vain hetkellisesti. Anski ja Sanna avaavat editointiprosessin kommervenkkejä ja sitä, mitkä maneerit häiritsevät heitä itseään omassa puheessaan. Tässä jaksossa myös pysähdytään Googlaamaan lisätietoja oikein olan takaa, sillä viittauksia ei ole kovin montaa käsiteltävänä!

    Osioiden aikaleimat:

    Kirkin kirjakauppa ja teatteri: 00:11:51

    Luken kuppila: 00:57:51


    IG: Gilmorettajat

    www.gilmorettajat.fi

    Email: [email protected]

    Patreon: www.patreon.com/gilmorettajat

    Anskin stream: twitch.tv/anskipallo


    Cover art: Kristófer Knutsen (IG: @kristoferknutsen_photography)

    Kirkin musiikki: https://www.purple-planet.com


    1 hr 15 min
  • S06E06 Welcome to the Dollhouse

    Taylor on keksinyt tavan elävöittää Stars Hollow’n turismilukemia vaihtamalla kaupungin katujen nimet samaan muotoon kuin ne ovat joskus historiassa olleet. Ensin Lorelaikin tukee ehdotusta, mutta kuultuaan Dragonfly Inn -majatalon sijaitsevan uudistuksen jälkeen kadulla nimeltä “Sores and Boils Alley” hän ajautuu mittavaan tahtojen taistoon Taylorin kanssa. Emily saa kuulla Richardin tavanneen Lorelaita vakuutusasioissa, tulee mustasukkaiseksi ja yrittää savustaa Lorelain ulos mykkäkoulustaan lähettämällä tälle vanhaa roinaa postitse. Logan antaa Rorylle lahjaksi poskettoman arvokkaan laukun ja Rory sanoo Loganille rakastavansa tätä. Anskin ja Sannan toimintakyky on kortilla, sillä he ovat hetkeä ennen äänitystä ostaneet liput Comic Coniin tapaamaan Sean Gunnia!


    Osioiden aikaleimat:

    Kirkin kirjakauppa ja teatteri: 00:08:27

    Luken kuppila: 00:45:14


    IG: Gilmorettajatwww.gilmorettajat.fi

    Email: [email protected]

    Patreon: www.patreon.com/gilmorettajat

    Anskin stream: twitch.tv/anskipallo

    Cover art: Kristófer Knutsen (IG: @kristoferknutsen_photography)Kirkin musiikki: https://www.purple-planet.com

    1 hr 4 min
  • S06E05 We've Got Magic to Do

    Miss Patty järjestää vuosittaisen tanssikoulun näytöksen, ja Luke haluaisi mennä sinne Lorelain kanssa, mutta Lorelai painostaa hänet sen sijaan telttailemaan metsään. Vallankumouksen tyttärien varainkeruutapahtuma on vaikeuksissa, kun ilmoittautuneita ei ole läheskään tarpeeksi viikkoa ennen juhlaa. Rory rientää hätiin ja nuorekkaana netinkäyttäjänä kääntää tilanteen niin päin, että tapahtumaan ei mahdukaan kaikki halukkaat. Anski ja Sanna tuskailevat jälleen tekoälyn käytöstä ja sorretuista taiteilijoista, joiden työtä AI ryöstöviljelee. He myös muistelevat hetkiä, jolloin ovat itse saaneet kohtuuttoman paljon suitsutusta jostain normaalista työn suorittamisesta, kuten Rory tässä jaksossa.


    Osioiden aikaleimat:

    Kirkin kirjakauppa ja teatteri: 00:10:44

    Luken kuppila: 01:05:24


    IG: Gilmorettajat

    www.gilmorettajat.fi

    Email: [email protected]

    Patreon: www.patreon.com/gilmorettajat

    Anskin stream: twitch.tv/anskipallo


    Cover art: Kristófer Knutsen (IG: @kristoferknutsen_photography)

    Kirkin musiikki: https://www.purple-planet.com

    1 hr 28 min

About Gilmorettajat

From the publisher's feed

Me olemme Gilmorettajat! Tässä rewatch-podcastissä katsomme 'Gilmoren tytöt' uudestaan ja käymme sen jakso jaksolta läpi. Syvennymme amerikkalaiseen kulttuuriin ja ruodimme populaarikulttuuriviittauksia perin pohjin. Jaksojen päätteeksi jutustelemme mukavia jakson tapahtumista.

More shows like Gilmorettajat

Ei saa peittää by Ei saa peittää

Ei saa peittää

1 Listeners