Ykkösaamu

Hallitusohjelman viimeiset väännöt, mitä nelivuotiskaudelta voi odottaa?


Listen Later

Hallitusohjelman viimeisissä väännöissä ratkottiin jakeluvelvoitteen pulmakohtia ja alkoholimonopolin purkua. Millaiselta pohjalta yhteistyötä päästään rakentamaan, kun uuden hallituksen työn varsinainen alku häämöttää? Studiossa Helsingin yliopiston yliopistotutkija Jenni Karimäki ja Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja, apulaisprofessori Markku Jokispilä.
Naton puolustusministerit ovat koolla Brysellissä ja kaksipäiväisen kokouksen aikana he tapaavat muun muassa suuria asevalmistajia ympäri maailmaa. Tarkoituksena on saada tuotantoa entistä kiivaammaksi ja myös suomalainen Patria on mukana keskusteluissa. Lisäksi Naton seuraavaa pääsihteeriä spekuloidaan jo ankarasti. Raportoimassa EU-kirjeenvaihtaja Rikhard Husu.
Pietarissa kokoonnutaan vuotuiseen talousfoorumiin, kun sota Ukrainassa jyllää. Miten Venäjän verkosto voi ja millaisia puheita presidentti Vladimir Putinilta sopii odottaa? Suorassa Venäjän-kirjeenvaihtaja Heikki Heiskanen.
Hallituksen kovat tavoitteet työllisyyden ja julkisen talouden tasapainottamisen osalta joutuvat kovaan testiin, sillä talouden suhdanne ei tällä hetkellä anna vetoapua. Miten taloutta voidaan vakauttaa nousevien korkojen ja maailmanlaajuisen epävarmuuden maailmassa? Studiossa kansantaloustieteen professori Niku Määttänen Helsingin yliopistosta ja Nordean Suomen talouteen keskittynyt ekonomisti Juho Kostiainen.
Lähetyksen lopuksi Karoliina Kantolan lehtikatsaus Kööpenhaminasta.
...more
View all episodesView all episodes
Download on the App Store

YkkösaamuBy Yle Areena