Klubin ja Kupsin kohtaamisten tavaksi alkaa muodostua vähämaalinen tasuri. Tulos on pelitapahtumat huomioiden oikeutettu, mutta Klubin kannalta voitto olisi (vihdoin) tähän saumaan ollut henkisesti tärkeä.

Tällä kaudella HJK:n suurimmat ongelmat ovat olleet maalinteko ja ehjän 90-minuuttisen pelaaminen, niin myös nyt. Ottelu kuitenkin jätti meille positiivisen fiiliksen onnistuneen toisen puoliajan takia. Ja toinen puoliaika onnistui Santeri Väänäsen paluun takia - tai siltä se ainakin näytti.

Sanden paluu yli kolmen kuukauden loukkaantumisesta ei olisi voinut tulla parempaan aikaan. Aivan kuin hän yksin olisi ryöstänyt keskikentän hallinnan isännille ja nostanut prässin ahdistamaan kuopiolaisten pelinavaamista. Sitä myötä myös Klubin hyökkäämiseen löytyi toiselle puoliajalla aivan uusi vaihde. Toisen puoliajan edetessä HJK pääse vyöryttämään hyökkäyksiään entistä enemmän kummankin laidan kautta ja lopulta Browne tienasi rohkealla haastamisellaan rangaistuspotkun, jolla päästiin tasoihin.

Pelin viimeiset 45 minuuttia Klubin pelaaminen näytti siltä, miltä sen pitäisi näyttää jokaisessa matsissa, siinä oli vauhtia ja ratkaisuhalua. Hyökkääminen oli aloitteellista ja yksilöt näyttivät omia vahvuuksiaan, esimerkiksi Terho ja Soiri, joista jälkimmäinen tuntuu vihdoin löytäneen pelivireen hyökkäyspelaamiseen.