Diplomi-insinööri Heikki Keskiväli aloitti osakesijoittamisen vuonna 2010 valitsemalla salkkuunsa tuttuja nimiä Helsingin pörssistä. Markkinat kuitenkin koettelivat tuoretta sijoittajaa, jonka salkun arvosta hävisi eurokriisissä puolet. Luovuttamisen sijaan Keskiväli opetteli sijoittamista määrätietoisesti, tutustui laajasti alan kirjallisuuteen, ja päätti lopulta koota kokemuksensa kansien väliin. Hänen kirjansa Tähtäimessä osakkeet – Kuinka kääntää tappiotkin voitoiksi ilmestyi helmikuussa.
Indeksisijoittamisen suosiosta huolimatta Heikki Keskiväli luottaa osakepoimintaan. Hän etsii mielenkiintoisia kohteita sekä Suomesta että ulkomailta. Yksi Keskivälin uusimmista poiminnoista on yhdysvaltalainen Cerence, jonka älyteknologiaa hyödynnetään autoteollisuudessa.
Keskivälin mukaan onnistuminen ja epäonnistuminen ovat sijoittamisessa yhtä merkityksellisiä, ja parhaat sijoittajat oppivat molemmista. Osakemarkkinoilla ei ole aina toimivia, valmiita ratkaisuja, ja se tekee sijoittamisesta niin mielenkiintoista, hän luonnehtii.
Toimittajana Mikko Jylhä.