Saima raastetaan hiuksistaan ammuttavaksi. Jaalan lentävän komppanian päällikkö Sulo
Nykänen miehineen sekä Viipurin tapahtumat edustavat saman väkivallan mustinta ydintä.
Sotahuuto-lehdessä Pelastusarmeija vertaa voittoa juhlivia juoppoja sioiksi. Hämeenkosken
kirkkoherra E.V. Salonen hämmästelee punaisten raakuutta ja ihastelee valkokaartin
jumalisuutta. Jokioisilla teloitetun Oskari Selkälän poika Sulo tallentaa tuntojaan
päiväkirjaansa.
Anna Uskali näkee Herralassa, kun jääkärit tuovat resiinalla vankeja teloitettaviksi.
Punaiset laskevat aseensa. Von Brandenstein tehtävä on suoritettu, mutta Hans Tröbst on
huolissaan. Hän ei tiedä, miten saa vietyä ryöstämänsä sotasaaliin Saksaan.
Vangeiksi jääneiden punaisten Via Dolorosa alkaa. Sotavankien kasvatusosaston päällikkö
pitää heitä Jumalan lahjana Suomen kansalle.
AIKALAISÄÄNET:
Eino Mäkelä kertoo tiestään Hollolan Kunnantuvalle pikaoikeuden eteen.