Ruuhkavuosirakkautta

Jaana Hirsikangas: Äidinrakkaus on sama kaikkialla, olosuhteet äitiydelle eivät


Listen Later

Äidiksi tuleminen tuntui Jaana Hirsikankaasta ristiriitaiselta. Hän ei ollut ikinä kuvitellut itseänsä äitinä ja kaikki tuntui kovin uudelta. Yhtäkkiä hänellä oli kaksi pientä lasta sekä vaativa unelmatyö UN Womenin toiminnanjohtajana. Se oli ruuhkaa ja rakkautta - mutta ehkä myös vähän liikaa kaikkea. 


Useassa kehitysmaassa asunut Jaana on kyltymätön ihmisoikeuksien puolustaja ja tasa-arvon edistäjä. Hän on saanut kokea, että naisten asema on todella raskas monissa maissa. Äidinrakkaus on sama kaikkialla maailmassa, mutta olosuhteet äitiydelle eivät. Me ollaan niin etuoikeutettuja, ettei siinä ole mitään järkeä, Jaana toteaa. Hoivan epätasaisesta jakautumisesta Jaana haluaa puhua, sillä se on ongelma myös Suomessa. Perhevapaauudistuksen pitäisi ajaa isejä kotiin, sillä sen hyödyt olisivat moninaiset. 


Arjessa perheen vastuut on jaettu niin yhteisön kuin puolisonkin kanssa. Lapsen ystävän mummo tuo lapset joka päivä koulusta kotiin, ilta-askareet on jaettu miehen kanssa puoliksi. Lomalla perhe ei könnää kotona. Silloin veri vetää maailmalle ja luontoelämysten äärelle!


Laita podi tilaukseen ja seuraa meitä instassa ©ruuhkavuosirakkautta!


...more
View all episodesView all episodes
Download on the App Store

RuuhkavuosirakkauttaBy Ruuhkavuosirakkautta


More shows like Ruuhkavuosirakkautta

View all
Mimmit sijoittaa by Mimmit sijoittaa

Mimmit sijoittaa

2 Listeners

Bella Table by Kia Arpia & Petra Wettenranta

Bella Table

6 Listeners