Paras Paikka Ihmiselle

Jakso 7: Kati Vilkki ja ihmisen tapa ajatella, tuntea ja toimia


Listen Later

Kati Vilkki ja Reaktorin valmentajat ovat kehittäneet koulutuskokonaisuuden, joka kulkee sisäisesti nimellä VHA eli Vaativien Hankkeiden Akatemia. Ulkoisesti käytämme samoja moduuleita ylemmän johdon ja avainhenkilöiden koulutuksissa ja harjoituksissa. Koulutuksen ytimessä on ymmärtää itseään, ajatteluaan, tunteitaan ja toimintaansa varsinkin interaktiossa muun ympäristön kanssa ja etenkin haastavissa tilanteissa. Kun tulee tietoisemmaksi omasta toiminnastaan ja sen vaikutuksista, kykenee tekemään parempia valintoja sekä oman että muiden hyvinvoinnin ja yhteisten tavoitteiden edistämiseksi.
Aloitimme Katin kanssa hankkeen, joka pyrkii kiteyttämään keskeiset VHA -koulutuksen ajatukset podcasteiksi ja ajallaan myös kirjaksi. Tämä jakso keskittyy siihen mistä ihmisen näkemys todellisuudesta muodostuu ja kuinka voi tulla tietoisemmaksi omista urautuneista toimintamalleistaan ja ennakkoluuloistaan.
...more
View all episodesView all episodes
Download on the App Store

Paras Paikka IhmiselleBy Peter Lindberg