Tuottava ja hyvinvoiva pk-yritys

Johtamisen tärkeä olla jossain määrin näkymätöntä.


Listen Later

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä Yleisradion toimittajan, Ralliradion pitkäaikaisen tuottajan Arvo Vuorelan kanssa johtamisesta.
Vuorela on toiminut Ralliradion tuotantotiimin johtajana lähes koko sen olemassaolon ajan eli vuodesta 1985 lähtien. Sen kehittymiseen on liittynyt monenlaisia vaiheita siihen, että Ralliradiolla on nyt vankkumaton ja arvostettu paikka radio- ja rallimaailmassa.
Radio-median ja sen vaatima tiimityö tekeminen lähtee itsensä johtamisesta. Tiimissä täytyy vallita äärimmäinen tasa-arvoisuus, jotta tekeminen kiireessä ja paineessa mahdollistuu. Nykyisin Ralliradion tuottajatiimissä on pitkänlinjan tekijöitä, jotka ovat hitsaantuneet yhteen. Toki tiimiä tasaisesti myös niin sanotusti rikastetaan uusilla vahvuuksilla.
Työ itsessään eli Ralliradion tuottaminen ja tekeminen on erityislaatuista jo aikataulujen vuoksi. Työssä tehdään pitkiä päiviä, suorana lähetyksenä, joten turnauskestävyyttä ja huumoria tarvitaan. Jaksamisesta täytyy toki myös huolehtia hyvin.
Kunkin vuoden Ralliradion tekeminen aloitetaan aina kun vuoden Ralliradio on purkissa, joten sitä tehdään pitkäjänteisesti ja siinä usein testataan uusia välineitä ja muutenkin tehdään tuotekehitystä eli pitkästä historiastaan huolimatta ei voi jäädä paikoilleen. Lisäksi nykyisin kuvioihin on tullut sosiaalinen media ja yleisöpalaute ja tiedonsaanti on nopeaa.
Johtajuudessa täytyy välillä olla jääräpäinenkin, kun usein joutuu ns. vääntämään eri tahojen kanssa. Johtajan on tärkeä myös pitää hyvää huolta toiminnasta ja tavallaan suojella toimintaa. Tehtävä toki siinä mielessä helpottuu, kun osaaminen vahvistuu ja tuote ns. paranee. Johtaminen alkaa itsensä johtamisesta, sitten tiiminjohtaminen. Johtamisesta tärkeä tehdä jollain tapaa näkymätöntä ja mahdollistaa työntekijöiden onnistuminen ja kukoistaminen. Tärkeää on, että jokainen tietää paikkansa ja arvonsa. Myös yleisö on radiotyössä ns. johtajia, sillä palaute ja suosio tulee sieltä.
Johtajuus on keskiössä ennen aktuaalista tapahtumaa (vt. Ralliradio kerran vuodessa). Asiantuntijuuden ja osaamisen kehittymistä on myös arvokasta päästä seuraamaan johtamistyössä. Vanhemmilta työntekijöiltä voi myös oppia paljon, joten nuorten kannattaa varmasti tutustua myös vanhempien työntekijöiden kehittymistarinaan.
Teksti: Mirva Leppälä
Litteroinnit: https://bit.ly/3lH5NMn
...more
View all episodesView all episodes
Download on the App Store

Tuottava ja hyvinvoiva pk-yritysBy Jamk projektit