Politiikkaradio

Jos maailman myllerrys onkin uusi normaali?


Listen Later

Trump ja Pariisin ilmastosopimus. Eurooppaministeri Sampo Terho (ps.) ja Suomen EU-jäsenyyskansanäänestys. Suomen asema isossa kuvassa ja maailman myllerrys.
Myllerrys saa aikaan voimakkaita reaktioita moniin ilmansuuntiin ja monista ilmansuunnista. Samaan aikaan Euroopan ja Yhdysvaltojen suhteissa on säröjä. Kuinka asetelmaan pitäisi suhtautua? Uskoa, että Trumpin aika ei kestä ikuisuutta vai että olisi parempi varautua pysyvään maailmanjärjestyksen murrokseen? Pitäisikö EU:n hakea uusia kumppaneista, vaikkapa Kiinasta?
Ruotsin puolustusministeri tapasi Yhdysvaltain puolustusministerin. James Mattis sanoi, että Ruotsi on liittolainen. Onko Ruotsilla siis erityisasema, jopa liittolaisasema Yhdysvaltojen kanssa? Millainen epäsymmetriaheijastuma kohdistuisi Suomeen?
Onko Yhdysvaltojen tuki Natolle enää kiveen hakattu? Jos ei ole, onko suunta ns. eurooppalainen Nato vai mikä?
Ja tottakai lähetyksen aluksi ja lopuksikin esille nousee Heinäluoman presidenttiehdokkuus. Ensi viikon maanantaihin mennessä hän kertoo päätöksestään. Yksi puntarissa oleva tekijä on kuulemma oman puolueen ja kannattajien tuki.
Sakari Sirkkasen studiovieraina ovat kansanedustajat Pertti Salolainen (kok.), Eero Heinäluoma (sd.) ja Pekka Haavisto (vihr.).
...more
View all episodesView all episodes
Download on the App Store

PolitiikkaradioBy Yle Areena