Miranda Vuolasrannan lapsuuden joulut olivat hyvin erilaisia kuin nykyajan joulut. Hän muistaa ajan, jolloin perhe eli kiertävää elämää, ja joulumuistoja kertyi tutuissa taloissa tai isovanhempien luona. Miranda sai ensimmäisen pysyvän kodin koulun alkaessa ja perhe jäi asumaan Suolahteen, Keski-Suomeen. Kaksiosaisen ohjelmasarjan ensimmäisessä osassa Miranda kertoo lapsuutensa rakkaimmasta joulumuistosta, jossa tiivistyy joulun keskeisin sanoma antamisen ilosta. Kuulemme hänen jouluisen tarinansa sekä romaniksi että suomeksi. Sarjan toinen osa kuullaan viikon kuluttua. Ohjelman on toimittanut Miriam Schwartz.