Suomen romanien ja Suomeen tulleiden Itä-Euroopan romanien välistä vuorovaikutusta on tutkittu ensimmäistä kertaa Helsingin yliopiston väitöstutkimuksessa. Lidia Gripenberg on seurannut romanien elämää jo yli kaksikymmentä vuotta. Hän on tehnyt sosiaalipohjaista työtä romanien parissa ja väitteli hiljattain tohtoriksi. Väitöstyö on ensimmäinen laaja antropologinen tutkimus eri romaniryhmien vuorovaikutuksesta Suomessa. Lidian mukaan Romanien vuorovaikutus riippuu lukuisista asioista, kuten eri ryhmittymien ja perheiden sisäisestä sosiaalisesta rakenteesta ja yksilöiden luonteesta. Tärkeimpiä romanien väliseen vuorovaikutukseen vaikuttavia tekijöitä ovat romani-identiteetin kokeminen, uskonnollinen vakaumus sekä kansallisuus. Ohjelman on toimittanut Miriam Schwartz