Talvi on rauhallista ja hiljaista aikaa luonnossa. Näin vuoden pimeimpänä aikana moni meistä kuitenkin muistelee mielellään hetkiä, jolloin ei tarvitse retkeillä äänettömissä maisemissa. Kosteikkojen ja lehtojen lintukuorot kuuluvat kevään ja kesän äänimaisemaan. Linnunlaulujen toivekonsertissa kuuntelijat voivat toivoa omia suosikkilintujaan. Laulajan ei välttämättä tarvitse olla laulutaidoiltaan hyvä tai höyhenpuvultaan kaunis, riittää, että se on tehnyt vaikutuksen kuulijaan. Kerro miksi jokin laji sinua miellyttää. Studiossa ovat luontotoimittaja Juha Laaksonen, Asko Hauta-aho ja Pirkka-Pekka Petelius sekä Juha Blomberg.