Taiteilija M.A. Numminen aloitti uransa säveltäjänä 60 vuotta sitten. Sen jälkeen hän säveltänyt ja esittänyt todella monenlaista ja uniikkia musiikkia rockista tangoon ja lastenlauluista taidemusiikkiin. Kaikkien aikojen pisimmässä Teoston Säv.San.Sov. -podcastin jaksossa 84-vuotias Numminen kertoo tarinoita poikkeuksellisen pitkän uransa eri vaiheista.

”Tein vuonna 1964 kaksi elektroniskonkreettiseen musiikkiin perustuvaa kappaletta”, M. A. Numminen kertoo uransa alkuajoista.

Nämä elektronisen musiikin uranuurtajan Erkki Kurenniemen kanssa tehdyt kappaleet osallistuivat yksinlaulukilpailuun. Muut lauloivat klassista musiikkia, Numminen ei.

”Minulle piti perustaa oma sarja. Se oli nimeltään Marsilaissarja.”

Tämä kertoo paljon siitä, että 60 vuoden musiikkiuransa aikana Numminen on usein tuonut taiteellaan uuden näkökulman – kuin ulkoavaruuden olento. Oikeasti Numminen tuli Somerolta 1960-luvun alussa Helsinkiin opiskelemaan yliopistoon. Hän osallistui saman tien monenlaiseen taiteelliseen toimintaan sen jatkoksi, että oli jo lukiolaisena soittanut jatsia ja keikkaillut muun muassa legendaarisen tangosäveltäjä Unto Monosen yhtyeen rumpalina.

Numminen tunnetaan muun muassa lastenmusiikin, uusrahvaanomaisen jatsin, underground-musiikin, tangon, atonaalisen taidemusiikin sekä avantgarden ja jopa teknomusiikin tekijänä ja esittäjänä. Kuten hänen pitkäaikaisen säestäjänsä Pedro Hietasen kohdalla on sanottu, myös Nummisen kohdalla skaala on ollut mieletön. 

Hän on kohdannut musiikkiuransa ansiosta lukemattoman määrän musiikin ja muun taiteen merkkihenkilöitä säveltäjämestari Toivo Kärjestä kirjallisuuden Nobel-voittaja Herta Mülleriin – ja kiinnostavien ihmisten seurassa on sattunut mieleen jääneitä asioita.

”24-vuotiaana päätin, että sosiologisista syistä minun on tutustuttava paremmin suomalaiseen tangoon ja kansainväliseen rockiin.”

Vaikka Numminen toi oman näkökulmansa suomalaiseen musiikkielämään kuin marsilainen, hän ei ole ollut yksin. Esimerkiksi underground-yhtye Suomen talvisota 1939–40 oli osa suurten ikäluokkien nuoren aikuisuuden voimannäyttöä ja kuvainriistoa, jonkinlaista kapinaa ja vallitsevien arvojen ravistelua, joka kaupungistumista ja arvojen mullistumista kokevassa Suomessa vei niin lehtien otsikkoihin kuin osan Nummisen bändikavereista putkaankin.

”Kun esiinnyimme Oulussa, saimme virkavallalta ikuisen porttikiellon Ouluun.”

Se siis koski yhtyettä ja sen ohjelmistoa, ei Nummista. Numminen on sittemmin hyväksytty laajasti. Hänet on esimerkiksi kutsuttu Åbo Akademin ja Helsingin yliopiston kunniatohtoriksi, ja hänen elämäntyönsä on palkittu monilla muillakin tavoin.

”Osa suomalaisista vihasi minua syvästi, osa taas oli aivan riemuissaan”, hän kuvailee persoonallisen lauluäänensä ja erikoisten, provosoivien kappaleidensa herättämiä reaktioita 1960-luvulla.

Tuottelias taiteilija ei ole musiikintekijänä potenut koskaan tyhjän paperin kammoa. Lauluja on syntynyt jopa uimarannalla, kuten Suomenlinnassa, kun Numminen oli luvannut kirjoittaa viidestä kuuteen lastenlaulua kahdessa viikossa.

”Sen aikainen vaimoni oli uimassa, ja sillä aikaa minä kirjoitin Valtavan jäniksen. Heti kun minulla on ollut idea, joko itse keksitty tai tilaustyö, niin se on syntynyt. Minulla ei kerta kaikkiaan ole ollut vaikeuksia tehdä näitä.”

Nummisen mielestä musiikin tekijöiden kannattaa tutustua ennakkoluulottomasti muihinkin musiikkityyleihin kuin siihen, johon itse varsinaisesti omassa taiteessaan keskittyy. Kevyen musiikin säveltäjän on Nummisen mielestä esimerkiksi hyödyllistä perehtyä taidemusiikkiin.

Lisäksi pitää olla sitkeä: ”Jos minä olisin tyytynyt 1960-luvulla levy-yhtiöiltä saamiini vastauksiin – ’sinun musiikkisi on vaikeata, eihän tätä kukaan ymmärrä’ – niin enhän minä olisi koskaan jatkanut musiikkia.”

Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.