Vuonna 1995 julkaistiin kirja Mindhunter: Inside the FBI's Elite Serial Crime Unit, jossa toisena tekijänä oli John E. Douglas, eläkkeellä oleva FBI:n erikoisagentti. Douglas rakensi järjestelmää, jonka avulla rikollisia alettiin profiloida. Hän kiersi Yhdysvaltoja opettamassa metodia poliiseille, ja kävi samalla vankiloissa haastattelemassa tunnetuimpia väkivaltarikollisia, sellaisia kuten David Berkowitz, Charles Manson, Ted Bundy ja Edmund Kemper. Syntyi käsite sarjamurhaaja. Oscar-palkinnon roolistaan sarjamurhaaja Aileen Wuornosina voittanut Charlize Theron tutustui Mindhunter-kirjaan, osti sen oikeudet ja antoi opuksen David Fincherille, Seven- ja Zodiac-elokuvien ohjaajalle. Mindhuter alkoi Netflixillä 2017, Fincherin ohjastaman sarjan pohjana ovat Douglasin kokemukset 1970-luvun lopulta alkaen. FBI-agentit Holden Ford (Jonathan Groff) ja Bill Tench (Holt McCallany) lähtevät FBI:n päämajasta lähtevät tapaamaan kaikkein väkivaltaisimpia rikollisia. Murhaajilta saatu tieto sen synnyttämä ymmärrys muuttavat rikostutkintaa ja samalla maailmaa. J.P. Pulkkisen vieraana keskustelee Mindhunterista käsikirjoittaja ja näytelmäkirjailija Mika Ripatti. Toimittajana J.P. Pulkkinen