Lapsesta saakka Linda-Maria unelmoi olevansa jonain päivänä tavallinen ja normaali, sellainen kuin muut. Päälle parikymppisenä hän sai ADHD-diagnoosin ja ymmärsi, että hänen erilaisuudelleen on nimi.

Diagnoosi on tuonut helpotusta, mutta myös lopullisen ymmärryksen siitä, ettei Linda-Mariasta koskaan tule sellaista kuin muut. Kuinka hyväksyä neuroepätyypillisyys ja oppia elämään sen kanssa yhteiskunnassa, joka on rakennettu neurotyypillisille?