Julkiset anteeksipyynnöt - sekä instituutioiden että julkisuuden henkilöiden esittämät anteeksipyynnöt - ovat 2000-luvulla voimakkaasti lisääntyneet. Milloin anteeksipyyntö on uskottava? Millaisilla ”olen pahoillani, jos joku loukkaantui” -tyylisillä sanankäänteillä sen voi vesittää? Ja jos valtiollisella tasolla anteeksipyyntö ei johda mihinkään kuten korvauksiin tai nykyisten epäkohtien korjaamiseen, niin mitä merkitystä sillä on?

Onko anteeksipyytämisestä tullut automaatti, jonka avulla valtiollisella tasolla yritetään kuitata menneet epäoikeudenmukaisuudet ja henkilötasolla puhdistetaan omaa imagoa? Toisaalta onko jokin tapahtunut vääryys, esimerkiksi kansanmurha jo liian suuri, että pelkkä anteeksipyyntö tuntuu siihen verrattuna mitättömältä? Kollektiivisen anteeksipyynnönhän voi aina esittää, mutta voiko kollektiivisesti antaa anteeksi?

Julkisen anteeksipyytämisen kulttuurista keskustelevat didaktiikan yliopistolehtori Jan Löfström Helsingin yliopistosta sekä viestintäkonsultti Harri Saukkomaa.