Romano mirits

Musiikki on Mericalle luonnollisin tapa ilmaista itseään


Listen Later

Merica Nyman on 30-vuotias nainen, jonka haaveena on tulla musiikin ammattilaiseksi. Kouvolasta kotoisin oleva ja nykyisin Lahdessa asuva Merica on opiskellut kaksi eri ammattia, mutta tulevaisuuden tavoitteena on unelmien toteuttaminen musiikkiuran muodossa. Nyman osallistui viime vuonna televisiossa nähtävään The Voice of Finland -formaattiin. Edesmenneen Olli Lindholmin luotsaamana Merica selvisi kilpailussa pitkälle ja sai esiintymiskokemusta sekä itsevarmuutta. Musiikki on aina ollut Mericalle luontevin itseilmaisun tapa. Se on toiminut myös apuna ja selviytymiskeinona haastavissa elämäntilanteissa. Tämän kertaisessa Romano miritsissa Merica Nyman kertoo elämästään sekä musiikistaan. Toimittajana Miriam Schwartz.
...more
View all episodesView all episodes
Download on the App Store

Romano miritsBy Yle Areena