
Sign up to save your podcasts
Or


Kolme ottelua, kuusi pistettä.
Niiralan Ytimestä käy läpi KalPan vahvan viikon, jonka kruunasi voitokas Jokerit-ottelu täyden Olvi Areenan edessä. Susipaidoissa pelannut kotijoukkue ja täyden Niiralan Montun hurmioitunut kotiyleisö loivat illan, joka muistetaan pitkään.
Lauantaina Tampereella KalPa taipui ryhdikkään esityksen jälkeen. Keskustelussa pureudutaan myös kuormitukseen, matkustamisen vaikutuksiin sekä siihen, miltä jatkuva pelaaminen ja siirtyminen tuntuvat pelaajan näkökulmasta. Tommi Jokinen avaa matkarasituksen anatomiaa omien kokemustensa kautta, ja matka vie hetkeksi myös muistojen valtatielle.
Mukana tuttuun tapaan viikon hitit ja hudit.
Jakson lopuksi jaetaan KalPan pelaajille syystodistukset. Ketkä ovat ylittäneet odotukset ja keneltä on lupa odottaa vielä enemmän?
KalPa palasi Oulusta kolme pistettä rikkaampana ja aiempaa vahvemman pelillisen ilmeen siivittämänä.
Niiralan Ytimestä käy läpi viikonlopun tuplakohtaamiset Kärppiä vastaan. Erityisesti lauantain vakuuttava 1–5-vierasvoitto tarjosi paljon positiivista. Onnistumisia löytyi juuri niiltä pelaajilta, joilta niitä on koko syksyn ajan odotettukin - samalla KalPan erikoistilannepelaaminen jatkoi vahvaa virettään.
Vielä muutama viikko sitten etsittiin kadonnutta ylivoimaa, mutta nyt se on yksi KalPan syömähampaista. Kun myös alivoima toimii erinomaisesti, erikoistilanteet ovat kääntyneet alkukauden puheenaiheesta selkeäksi vahvuudeksi.
Jaksossa nostetaan esiin myös maalivahti Rasmus Korhosen vahvat esitykset, sekä tuore vahvistus Kyle Crnkovic. Millaisen pelaajan KalPa sai riveihinsä, ja mitä hän voi parhaimmillaan tuoda joukkueen hyökkäykseen?
Mukana tuttuun tapaan viikon hitit ja hudit sekä katseet tulevaan viikkoon, jolloin KalPa kohtaa kotikaukalossaan Sportin ja Jokerit.
KalPan viime viikko toi mukanaan kauan kaivatun suunnanmuutoksen. Pelaaminen otti askelia oikeaan suuntaan, ja voittojen tielle käännyttiin kotiottelussa Pelicansia vastaan.
Yksi nimi nousi ylitse muiden: Teemu Hartikainen. Kaksi maalia, fyysistä peliä, johtajuutta ja kaikin puolin härskiä tekemistä. Onko "Härski" virittelemässä itseään jälleen kohti huippuvirettä?
Jaksossa käydään läpi viikon ottelut, KalPan pelillinen kehitys sekä joukkueen tämänhetkinen tilanne. Lisäksi arvioidaan tuoreimman vahvistuksen Jonne Tammelan mahdollista roolia, ja nostetaan esiin viikon hitit ja hudit Liiga-kaukaloista.
Jakson lopuksi suunnataan katseet kohti tulevaa viikonloppua, kun KalPa matkustaa Ouluun kohtaamaan kovavireisen Kärppä-lauman kahteen otteeseen.
Tappara haki pisteet Olvi Areenalta ottelun viime hetkillä, ja HIFK iski Helsingissä tylyt 6-1-lukemat taululle. Tuloksia suurempi puheenaihe löytyy kuitenkin hyökkäyspäästä: miksi KalPa saa tällä hetkellä luotua niin vähän laukauksia, maalipaikkoja ja pitkiä hyökkäysalueen jaksoja?
Laukauksia syntyy niukasti, hyökkäysalueen paine jää liian usein hetkelliseksi, eikä vastustajan maalille päästä riittävän tasaisesti. Samalla myös joukkueen kärkipelaajilta tarvitaan lisää tehoja. Miten hyökkäyspelistä saadaan enemmän irti, ja mistä tarvittavat tehot löytyvät?
Perinteiseen tapaan mukana ovat myös viikon hitit ja hudit Liiga-kaukaloista.
Jakson lopuksi katseet käännetään kohti tärkeää kotiviikkoa. KalPan ohjelmassa ovat ottelut Ässiä ja Pelicansia vastaan.
KalPa jatkoi alkukauttaan otteluilla SaiPaa ja Jukureita vastaan. Niiralan Ytimestä käy läpi viikonlopun tapahtumat, sekä pelilliset havainnot.
Mitä viikonlopun otteluista jäi käteen? Missä KalPa on ottanut askelia eteenpäin ja missä on edelleen eniten parannettavaa? Lisäksi pöydälle nostetaan tuttuun tapaan viikon hitit ja hudit Liiga-kaukaloista.
Jakson toisessa puolikkaassa vieraaksi saapuu KalPan päävalmentaja Sami Tervonen. Keskustelussa pureudutaan alkukauden pelaamiseen, esiin nousseisiin haasteisiin sekä siihen, miten joukkueessa reagoidaan tilanteisiin, joissa peli ei kulje halutulla tavalla. Lisäksi puhutaan johtamisesta, valmentamisesta ja katseista kohti tulevia viikkoja.
KalPa haki viime viikolla voiton KooKoosta, mutta Lukko-ottelu nosti jälleen esiin alkukauden tutun puheenaiheen.
Niiralan Ytimestä pohtii, miksi KalPan otteita leimaa edelleen epätasaisuus. Miksi yksi erä voi näyttää mestarijoukkueelta ja seuraava täysin erilaiselta? Onko kyse yksittäisistä hetkistä vai pidempään jatkuneesta ilmiöstä?
Tommi Jokinen ja Juuso Ikonen käyvät läpi KooKoo- ja Lukko-ottelut, keskustelevat ehjän 60-minuuttisen saloista, sekä ennakoivat viikon kohtaamiset SaiPaa ja Jukureita vastaan.
Mukana tuttuun tapaan myös viikon hitit ja hudit Liiga-kaukaloista.
KalPan alkukausi jatkuu, mutta yksi kysymys nousee ylitse muiden: minne on kadonnut ylivoima?
Tommi Jokinen ja Juuso Ikonen käyvät läpi viime viikon ottelut HPK:ta ja Ilvestä vastaan sekä pureutuvat KalPan ylivoimapelaamiseen, joka on lievästi sanoen jälleen yskinyt. Mistä lääkkeet ylivoimapelin parantamiseksi?
Lehdistötilaisuus nousi jälleen otsikoihin - mikä yhdistää alkukauden "kohupressejä" Liigan eri paikkakunnilla?
Jakson lopuksi suunnataan katseet alkavaan viikkoon ja ennakoidaan ottelut KooKoota ja Lukkoa vastaan. Mukana tuttuun tapaan myös viikon hitit ja hudit Liiga-kaukaloista.
KalPan alkukausi jatkuu, mutta pelit eivät ole vielä tarjonneet ilotulitusta.
Niiralan Ytimestä palaa viime viikon tapahtumiin ja käy läpi Pelicans-ottelun, jossa hyökkäyspelaaminen jäi monin paikoin tahmeaksi. Mikä on ollut KalPan alkukauden suurin haaste hyökkäyspäässä?
Lisäksi keskustelussa ovat Liigan erikoinen alkurytmi ja otteluohjelman verkkaisen alun mukanaan tuomat haasteet.
Jakson lopussa suunnataan katseet tulevaan, kun ennakossa ovat viikon kotiottelut HPK:ta ja Ilvestä vastaan. Mukana myös viikon hitit ja hudit Liiga-kaukaloista.
Kausi on käynnistynyt ja Niiralan Ytimessä otetaan kiinni Liigan ensimmäisen viikon tapahtumiin.
Tommi Jokinen ja Juuso Ikonen käyvät läpi KalPan avausviikon ottelut, sekä niiden herättämät huomiot. Espoossa tuli takkiin, mutta kasvot pestiin kotiavauksessa. Pohjois-Euroopan tuhoisin ylivoima jyllää. Viekö Konsta Kapasen suvereenius mielenkiinnon koko kaudelta?
Liigan ensimmäisen viikon puhutuimmat aiheet - Jokerit ja Hölö. CHL:aa ei tänä vuonna Kuopiossa pelata, mutta sille annetaan silti raippaa.
Ota hyvä takanoja ja uppoudu tuhtiin pakettiin suoraan Niiralan Ytimestä!
KalPa suuntaa kohti uutta Liiga-kautta, ja Niiralan Ytimestä käy perusteellisesti läpi joukkueen lähtökohdat juuri kauden avausottelun alla.
Tommi Jokinen ja Juuso Ikonen arvioivat KalPan maalivahtiosaston, puolustuksen, hyökkäyksen, erikoistilanteet, valmennuksen, sekä joukkueen suurimmat vahvuudet ja kysymysmerkit. Miten joukkue on muuttunut viime kaudesta, missä piilevät suurimmat mahdollisuudet ja mitä voidaan realistisesti odottaa tulevalta kaudelta?
Jakson vieraana kuullaan Teemu "Härski" Hartikaista, joka kertoo miltä viime kevät tuntui pelaajan näkökulmasta ja miksi lähtökohdat alkavaan kauteen ovat nyt täysin erilaiset. Lisäksi puhutaan nykyvireestä, harjoituskaudesta sekä odotuksista tulevaan.
From the publisher's feed