Monenlaiset normit muokkaavat ajatteluamme. Voimme vaikkapa ajatella, että ihanteellinen ihmissuhde syntyy, kun kaksi suurin piirtein samanikäistä aikuista muodostavat parisuhteen, hankkivat lapsia ja ovat sitten yhdessä elämänsä loppuun saakka.
Mutta entäpä jos elämä ei solahda perinteisesti hyväksyttyyn muottiin ja puoliso onkin huomattavasti vanhempi tai nuorempi? Tämän asian äärelle joutuivat yllättäen tuolloin 29-vuotias Venla Rossi ja 53-vuotias Jouni K. Kemppainen, kun he huomasivat haluavansa elää elämäänsä yhdessä. Aiheen pohdinta synnytti lopulta kirjan, jossa he haastattelivat viittätoista pariskuntaa, joiden ikäero vaihteli 12 vuodesta 30 vuoteen.
Millaisia ennakkoluuloja, haasteita ja odottamattomiakin iloja ihmiset kohtaavat, kun ikäero parisuhteessa on yli yleisten normien? Vieraina ovat "Voi siitä olla iloakin - ikäero parisuhteessa" -kirjan (Siltala 2024) kirjoittaneet toimittajat Venla Rossi ja Jouni K. Kemppainen sekä lähisuhteisiin erikoistunut tutkijatohtori Annukka Lahti. Ohjelman toimittavat Kristiina Hyppölä ja Hilkka Nevala.