“Jumalaan uskomisella on kaupunkilaiskuplassa surkea maine. Uskoon liitetään mielikuvissa sellaisia asioita kuin äärikonservatiivisuus, homofobia ja tiedevastaisuus.” Näin pohti uutistuottaja Johanna Malinen Helsingin Sanomissa (17.1.2024) julkaistussa kolumnissaan “Uskon Jumalaan, ja sen myöntäminen kauhistuttaa”.

Moni nyky-Suomen uskonnolliseksi identifioituva tunnistaa samat ennakkoluulot: julkisesti uskonsa tunnustava joutuu helposti selittelemään positiotaan välttääkseen sosiaalista stigmaa ja häpeän kokemuksia. Uskonnollisuuteen saatetaan julkisessa tilassa liittää lähtökohtaisesti ajatuksia jostakin negatiivisesta ja vältettävästä jopa siinä määrin, että uskova näyttäytyy sekulaarin yhteiskunnan keskellä älyllisesti ja eettisesti vajavaisena olentona, joka haluaa lähinnä mielikuvituskaverin turvin sortaa ja alistaa muita. Miten esimerkiksi kristityksi tunnustautumisesta on periluterilaisessa Suomessa tullut radikaali julkilausuma?

Yhteiskunnallisen uskontoallergian merkitystä ja stigmaa ovat purkamassa muusikko, kirjailija ja kolumnisti Linda-Maria Raninen, pappi ja oppilaitosyhteistyön asiantuntija Stiven Naatus Kirkkohallituksesta sekä dosentti ja uskonnondidaktiikan yliopistonlehtori Saila Poulter Helsingin yliopistosta. Ohjelman toimittavat Mikko Kurenlahti ja Hilkka Nevala.