Radio Antro

Jakso on tallenne Tampereen yliopistossa 30.9.2026 pidetystä puheenvuorosta, joka aloittaa "Sukupuoli yhteiskunnassa" -keskustelusarjan. Puheenvuorossa POPFEM-hankkeen tutkijat Ella Poutiainen, Julius Hokkanen ja Katariina Mäkinen esittelevät feminismin popularisoitumiseen liittyvät keskeiset tutkimuskeskustelut. Lisäksi alustus syventyy siihen, miten nykymediaan liittyvät ilmiöt, kuten kaupallisuus, kehollisuus ja affektiivisuus, muovaavat feminististä liikettä tänä päivänä.

"Sukupuoli yhteiskunnassa" -keskustelusarjan järjestävät Tampereen yliopiston yhteiskuntatutkimuksen yksikön eri oppialojen tutkijat lukuvuoden 2026-2027 aikana.

Tutkimushanke POPFEM (Populaarifeminismiä Pohjoismaassa: Kapitalismin uusi henki ja popularisoidut protestit) tutkii feminismin popularisoitumista: feminismin tuloa osaksi populaari- ja kulutuskulttuuria yksilökeskeisessä, iloisessa, visuaalisessa ja kaupallisessa muodossa.

Lisätietoja: https://projects.tuni.fi/popfem/

Jaksosta vastaava toimittaja: Jukka Jouhki

Hiukset ovat naisen kruunu. Komea, huoliteltu peruukki on miehen kruunu, saattoivat monet 1700-luvulla ajatella. Peruukit olivat muutama vuosisata sitten säädyllisen miehen välttämätön asuste. Peruukkeja käytti ensisijaisesti kaupungeissa asuva väki, mutta hiuksista ja sen peittävästä peruukista huolehtiminen kuului jokaisen asiallisen säätyläisen kontolle. Ilman tukkalaitetta, peruukkia ja huoliteltua päätä mies ei voinut ylläpitää kunniallista rooliaan omassa ryhmässään. Peruukit olivat komeita, vaaleaksi puuteroituja, hiuksista, jouhista ja karovista tehtyjä pääkappaleita, jotka toimivat kantajiensa statussymboleina.

Pohjolassa peruukkien käyttö seurasi eurooppalaisia virtauksia tyylissä ja tekemisessä. Pohjolan ensimmäiset peruukintekijät saapuivat ulkomailta, ja sittemmin Pohjolassa kehittyi oma mutta vähälukuinen työntekijäjoukkonsa, joka noudatti tiukasti ammattikunnan kuria. Suomessa, joka tuolloin kuului Ruotsin valtakuntaan, peruukintekijöitä ja -käyttäjiä oli vähänlaisesti, mutta maaseutumaisuudesta huolimatta täälläkin peruukkeja tarvittiin. Käsityöläisinä toimivat peruukintekijät tuottivat tavaroita ja palveluita ylemmille säädyille ja löysivät paikkansa näiden läheisyydessä sekä sosiaalisesti että maantieteellisesti. Peruukintekijäksi haluttiin, mutta ajan myötä ylituotanto ja hintojen polkeminen muuttivat ammatin luonnetta. Suomen historian professori Kustaa H. J. Vilkuna kertoo, miten peruukintekijät käsityöläisryhmänä on hyvä esimerkki siitä, miten kansainväliset virtaukset alkavat, nousevat huippuunsa ja kuihtuvat.

Heinäkuussa 2026 ilmestyneessä teoksessaan Keikareiden kähertäjät – Pohjolan peruukintekjät ja kampaajat 1600-luvulta 1800-luvulle Vilkuna keskittyy ennen muuta peruukintekijöihin ammattiryhmänä, kun aiemmissa aihepiiriä käsittelevissä kirjoissaan hän on käsitellyt peruukkien käyttäjiä ja niiden merkityksiä.

Millaisia tarinoita jopa satoja vuosia vanhat kirkolliset esineet voivat kertoa nykykatselijalle? Mikä niistä tekee aarteita? Miksi meidän on tärkeä tuntea ja arvostaa kirkollista kulttuuriperintöä? Muun muassa näihin kysymyksiin etsitään vastauksia tässä jaksossa, jossa vierailevat kulttuurihistorioitsija ja tuomiorovasti Satu Saarinen ja kulttuuriantropologi Hilla Nättilä. Kuuntelijat kutsutaan tutustumaan 63 näyttelyesineeseen, jotka ovat nähtävillä Oulun tuomiokirkossa 30.8.2026 asti. Nämä kirkolliset aarteet sisältävät esimerkiksi maalaustaidetta, tekstiilitaidetta kuten kalkkiliinoja ja messukasukoita, ehtoollisvälineistöä kuten kalkkimaljoja ja öylättirasioita, valaisimia kuten kynttelikköjä, virsikirjan ja Raamatun, kastemaljoja, arkeologisia löytöjä, toimistotarvikkeita ja vanhoja rahoja.

Jakson on toimittanut Veera Leinonen

Dokumentaarinen elokuva siirtää meidät hetkeksi osaksi vaihtoehtoisia todellisuuksia ja auttaa kuvittelemaan itsemme toisten ihmisten asemaan. AntroBlogin toimitus suosittelee pitkiin kesäiltoihin kymmentä etnografista elokuvaa, jotka edustavat eri kulttuureja, maanosia, aikakausia ja tyylilajeja.

Katselulinkit jaksossa mainittuihin filmeihin:

1. Nanook of the North (Robert J. Flaherty)
2. Kenttätyöfilmit (Katherine Dunham)
3. Bathing the Babies in Three Cultures (Margaret Mead & Gregory Bateson)
4. Moi, un noir (Jean Rouch)
5. The House Is Black (Forugh Farrokhzad)
6. Kaddu Beyakat (Safi Faye)
7. The Sharkcallers of Kontu (Dennis O'Rourke)
8. The Spirit of TV (Vincent Carelli)
9. Les Glaneurs et la Glaneuse (Agnès Varda)
10. Manakamana (Stephanie Spray & Pacho Velez)

Artikkelin toteutus: AntroBlogi yhteistyössä CULTUREELS-elokuvakollektiivin kanssa

Saksassa on paljon vaihtoehtoista ruohonjuuritason toimintaa kuten vallattuja taloja, asuntovaunuyhteisöjä (Wagenplatz) ja aktivistiverkostoja. Haastattelussa queer-aktivisti Grace kertoo asuntovainuyhteisöstä, jossa hän on jäsenenä. Yhteisö korostaa toiminnassaan transihmisten kokemusta ja antirasistista solidaarisuutta sekä paljastaa queerfeministisen aktivismin puutteita ja antaa tilaa parantumiselle.

Tekstiversio: https://antroblogi.fi/2026/06/queerfeminismi-ja-asuntovaunualue/

Artikkeli päättää Queerfeminististä vastarintaa -artikkelisarjan.

Kirjoittaja: Saara Toukolehto

AntroBlogi

“Mun mielestä on jollain tavalla itsetuntoa nostattavaa, että joku maksaa mulle kaks ja puol sataa euroa siitä, että saa tunnin verran kuherrella mun kanssa. Sitten kun se itsetunto jotenkin nousee, niin sitä ehkä muuallakin on vähän itsevarmempi [...]."(Haastattelusitaatti Jaana Ahtiaisen pro gradu -työstä, 2020.)

Suomessa seksi- ja erotiikka-alan työntekijöihin suhtaudutaan yleensä joko tahdottomina uhreina tai emansipoituneina toimijoina. Tässä jaksossa tuomme moniäänisyyttä seksityökeskusteluun folkloristiikan väitöskirjatutkija Jaana Ahtiaisen kanssa. Jaana tutkii Helsingin yliopistossa suomalaista seksi- ja erotiikka-alaa muistitiedon, työn, seksuaalisuuden ja kulttuuristen asenteiden näkökulmasta. Hän on aloittanut yhdessä Työväen Arkiston kanssa muistitietokeruun Muisteltu seksityö, jossa kertynyttä aineistoa hän analysoi väitöskirjassaan.

Jaksossa keskustellaan esim. alan sukupuolittuneisuudesta, sen sisäisistä hierarkioista ja seksityön kentällä tapahtuneista muutoksista. Jaana kertoo myös siitä, mikä aineistossa on tällä hetkellä ilahduttanut, ja siitä, miksi muistitietotutkimus sopii erityisen hyvin seksityötutkimukseen.

Jakson alussa luetut sitaatit ovat blogista Tuhannen dollarin tyttö (https://tuhannendollarintytto.blogspot.com), jota Jaana analysoi osana graduaan.

Jakson ovat toimittaneet: Heli Hannus ja Veera Leinonen.

Tutustu myös:

Muisteltu seksityö -muistitietokeruu: https://muisteltuseksityo.fi/.

Jaana Ahtiaisen pro gradu -työ Huonoja naisia ja mystisiä olentoja (2020): https://helda.helsinki.fi/items/361e1cfb-a52d-49c5-8c87-50fcb42024ed.

Queer- ja transyhteisöjen keskuudessa on kehitetty monimuotoisia strategioita algoritmisen syrjinnän vastustamiseksi. Vastarinnan tavoitteena on tehdä algoritminen syrjintä näkyväksi, kritisoida algoritmien vahvistamia valtarakenteita ja kuvitella vaihtoehtoisia tulevaisuuksia.

Kirjoittaja: Joona Wiik

Artikkelin tekstiversio Antroblogissa: https://antroblogi.fi/2026/05/algoritminen-syrjinta-ja-transvastarinta/

Antropodi-podcasts guest this week is a PhD researcher Reneta Lisowski, who combined her passion of making reaction videos and researching cultures in her doctoral research, where she takes a participatory position in online fan-culture producing UMK-reaction videos to her own Youtube-channel. Renata Lisowski is conducting her research at the University of Jyväskylä, in the Department of Music, Art and Culture studies.

Reaction videos are a niche of media-culture, where the content producer aims in immersing themselves in to a new experience, recording it and sharing it to the audience. The goal is to share first thoughts and display feelings that are authentic and emerging in time of the video recording. There is no script for reaction videos, and they function as a commentary on the media material the producer reacts to. These videos appeal to a specific kind of internet audience, and they can even be considered as a counterculture for highly stylized, preplanned and polished social media content dominating the field, as they offer something real – such as emotions – to relate to.

In her research Lisowski is using autoethnographic method, where a researcher connects their own experiences to a wider cultural context, The method allows the researcher to be an active participant in the study of their topic. Lisowski is collecting data of her own experiences in a field journal, and using the notes for systematical analysis of the cultural meaning of UMK-reaction videos. Autoethnography calls for open reflection on the researchers’ own identity and positionality. Lisowski has published an article on the topic in M/C (Media/Culture)-journal, where she reflects upon researchers positionality, and passion towards ones subject of study.

We will discuss these topics with Renata in this weeks Antropodi-podcast episode, that is hosted by Suvi Mononen, a PhD researcher in Social Anthropology at Tampere University.

The interview is recorded in two separate sessions.

More about Renatas research:

ORCID: https://orcid.org/0009-0002-7808-864X

Linkedin: https://fi.linkedin.com/in/renatalisowski

Website: https://brokehip.com/renata

EUPOP conference: https://epcablog.wordpress.com/2026/01/07/eupop-2026-call-for-papers/

Master thesis website: https://renatalisowski.wixsite.com/monumentalmarketing

Article: Lisowski, R. (2025). “Reaction Videos, Researcher Positionality, and Falling Back in Love with Vlogging.” M/C Journal, 28(4). https://doi.org/10.5204/mcj.3200

Haastattelemani “queerihkön” aktivistiyhteisön jäsenet kuvaavat Suomea erityisen kylmäksi paikaksi. Suomessa kohtaamiset ja instituutiot heijastavat maailmaa, jota ei ole rakennettu heitä varten. Ilonpidolle varattujen tilojen ja yhteisöllisen hoivan luominen tuo lämpöä rakenteelliseen kylmyyteen, mutta usein tilat rakentuvat epätasaisesti jakautuvan työn ja vastuunkannon varaan. Niiden muotoutumiseen vaikuttavat rotu, ihonväri, luokka, sukupuoli sekä epätasa-arvoinen mahdollisuus turvaan.

Kirjoittaja: Nia Sullivan

Kenialaiset queer-aktivistit pitävät ääntä etenkin sosiaalisessa mediassa, vaikka positiivisia muutoksia ei juuri näy ja homofobiset asenteet kasvattavat suosiotaan. Somekuplat polarisoivat, mutta voivat Kenian kaltaisessa kontekstissa myös luoda turvaa ja aktivismin jatkumisen kannalta elintärkeää motivaatiota.

Tekijät

Martta Kaskinen

Antroblogi