Rööperin Musavintti

RÖÖPERIN MUSAKELLARI -JAKSO 3- VAAHTOPÄÄ


Listen Later

Podcast ”Kirjoituksia Rööperin musakellarista” kertoo yhdenorkesterin, yhden biisin ja yhden ihmisen näkökulmasta helsinkiläistä yhtyeistä, jotka ovat vaikuttaneet eri aikakausilla. Jaksot keskittyvät aina yhteen biisiin kerrallaan ja sitä soittaneeseen orkesteriin. Jaksoissa kuullaanseuraavia orkestereita: Runebergin Raittiusseura, KNEWO, Barrio, Paha Kakku ja Mainio Vallankumous. Aikajana kulkee jaksoissa takaperin aina vuodesta 2015 vuoteen 1989 asti.

Kari Nyrhinen on tehnyt musiikkia 1980-luvulta lähtien jaollut näiden bändien ensisijainen biisinkirjoittaja. Intohimoisena musiikin amatöörinä hän hahmottaa kuulijalle mistä laulut kertovat ja keiden kanssa hänon näitä esittänyt.

Podcast valottaa omaehtoisten indie-orkestereidenalakulttuuria lähes pelkästään biisin kautta, asia edellä.

Jokaisen jakson lopussa kuullaan kyseinen kappale, jotkaovat lähes kaikki ennen julkaisemattomia. 

Jakso 3 – Vaahtopää (säv/san Kari Nyrhinen)

Barrio (Vaahtopää): Suska Jyllinmaa -laulu, KariNyrhinen-akustinen kitara, Sampo Lassila – kontrabasso, Mauri Isoaho –trumpetti

Barrio (Vihan riivaama, live): Suska Jyllinmaa -laulu, Sanna Rantakangas – laulu, Kari Nyrhinen-akustinen kitara, Jukka Jylli – basso, Juke Eräkangas – rummut, Tommi Lievemaa – sähkökitara, Jarmo Kiljala - alttosaxofoni

Kuvat (c) Marita Nyrhinen


...more
View all episodesView all episodes
Download on the App Store

Rööperin MusavinttiBy Rööperin Musavintti