Television tiiliskivet

Sharp Objects - sarja joka tulee iholle


Listen Later

Ollaan syvällä USA:n maaseudulla, naistoimittaja tulee kesäiseen pikkukaupunkiin, ajelee ympäriinsä vanhalla Volvolla, luukuttaa Led Zeppeliniä ja naukkailee pikkupulloista vodkaa. Jotain on vialla, mutta mitä? Teräviä esineitä (2006) oli amerikkalaiskirjailija Gillian Flynnin esikoisteos. Flynn on sanonut, että hänen tarkoituksenaan oli luoda pikkukaupunki, jota hallitsevat naiset ja nuo naiset eivät ole lainkaan hyväntahtoisia. Flynn tunnetaan myös kirjasta Gone Girl, josta tehdyn menestyselokuvan hän myös käsikirjoitti. Samoin elokuvan Widows, jossa gangsterien lesket ottavat ohjat käsiinsä. Yhteistä näille kaikille on se, että naiset toimivat maailmassa, jossa toimimisen ja arvojen malli on maskuliininen. Sharp Objectsin kuvitteellinen pikkukaupunki Wind Gap yrittää selvitä kahden teinitytön murhasta. Wind Gapista kotoisin oleva toimittaja Camille Preaker tulee kaupunkiin ja kirjoittaa juttuja murhatutkimuksesta, joka ei tunnu etenevän. Hän majoittuu entiseen kotitaloonsa äitinsä ja isä- ja sisarpuolensa luokse. Äiti, paikkakunnan mahtinainen, suhtautuu tyttäreensä omituisella yhdistelmällä epäluuloa ja holhoavuutta. Paljastuu, että Camillen sisko on vuosia sitten kuollut ja Camille itsekin on ollut hoidettavana mielisairaalassa. Sharp Objectsia leimaa viipyilevä, iholle hiipivä ja aisteja kutitteleva syvän etelän ilmapiiri. Se on kuin modernia aistillista proosaa, jossa juopottelevat ja itseään lääkitsevät naiset yrittävät luovia perinteen, rooliodotusten ja myrkyllisten ihmissuhteiden ryteikössä. Sarjan ohjaaja Jean-Marc Vallée tunnetaan myös tv-sarjasta Big Little Lies, jossa naishahmojen keskinäinen virtapiiri on hyvin jännitteinen. Päärooleissa äitinä ja tyttärenä ovat upeat Patricia Clarkson ja Amy Adams. J.P. Pulkkisen kanssa Sharp Objectsista keskustelee Helsingin Sanomien toimittaja Jussi Ahlroth. Kuva: AOP
...more
View all episodesView all episodes
Download on the App Store

Television tiiliskivetBy Yle Areena