Sunnuntaibrunssi

Sunnuntaibrunssi

By Rayo | Radio NovaSociety & Culture
Download on the App Store

Sunnuntaibrunssi episodes

  • Alona Kuusisto: Kipeistä kokemuksista eteenpäin

    Alonan elämässä itsenäistyminen alkoi jo 15-vuotiaana, kun hän joutui muuttamaan pois kotoa. Myöhemmin Alona muutti Yhdysvaltoihin ja avioitui yhdysvaltalaisen sotilaan kanssa, mutta elämä sai vaikean käänteen. Miten Alona selvisi vaikeasta ja väkivaltaisesta suhteesta ja pääsi lopulta takaisin Suomeen rakentamaan elämäänsä uudelleen? Alonan tarina kertoo selviytymisestä, rohkeudesta ja siitä, että vaikeidenkin kokemusten jälkeen voi löytyä uusi alku.

    1 hr 11 min
  • Aleksi Jokela: Epätyypillinen autismi osana elämää

    Aleksi Jokela kertoo, miten kiinnostus säähän vei hänet meteorologin uralle ja lopulta television ruutuun. Entä millaista on elää julkisuuden valokeilassa? Aleksi puhuu avoimesti myös epätyypillisestä autismista, jonka diagnoosin hän sai vasta aikuisena. Hän kertoo, miten epätyypillinen autismi näkyi jo lapsuudessa ja nuoruudessa ja miten diagnoosi on auttanut häntä ymmärtämään itseään. Lisäksi puhutaan rakkaudesta ja muistellaan Aleksin kokemuksia Pirunpelin kuvauksista.

    1 hr 9 min
  • Arttu Lindeman: Nuorena julkisuuden valokeilassa

    Arttu Lindeman kertoo, millaista on olla 30-vuotias ja mitä kaikkea elämään on mahtunut YouTuben alkuajoista artistiuran huippuhetkiin. Miten YouTubesta tuli työ ja millaista oli, kun Läikkyy-biisi nousi hitiksi ja elämä muuttui hetkessä? Hän kertoo julkisuuden ja negatiivisten kommenttien vaikutuksista sekä kokemistaan burn outeista ja siitä, mitä hän on niistä oppinut. Lisäksi Arttu muistelee, miltä tuntui voittaa Vuoden artisti -Emma vuonna 2017. Hän kertoo myös työstään elokuva-alalla ja tulevaisuuden unelmistaan.

    Kuuntele Sunnuntaibrunssi tästä!

    1 hr 4 min
  • Pihla Viitala: Menestyvä ura vaatii myös hyvän tukiverkoston

    Pihla Viitala kertoo, millaista on olla elokuvatähti Suomessa ja miten näyttelijänä Suomessa oikeasti tienaa. Mihin hän tähtäsi urallaan päästessään Teatterikorkeakouluun ja miten hänen uransa on vuosien varrella rakentunut? Pihla kertoo myös, millaista oli kuvata kokonainen elokuva vain 14 päivässä. Hän kertoo, miten tärkeä rooli hänen vanhemmillaan, sisaruksillaan ja puolisollaan on ollut arjessa ja oman uran mahdollistamisessa. Entä mikä on näyttelijäkummi?

    Kuuntele Sunnuntaibrunssi tästä!

    1 hr 19 min
  • Jarmo Koski

    Jarmo Koski kertoo Sunnuntaibrunssissa huijauksesta, jonka seurauksena hän menetti eläkerahoistaan useita satojatuhansia euroja. Hän kertoo, miten on tilanteesta selvinnyt, millaista tukea sai perheeltään ja miten raskas kokemus vaikutti hänen elämäänsä. Jarmo kertoo myös Seppo Taalasmaan roolista ja siitä, onko hän joutunut roolihahmonsa vangiksi. Millainen matka Salatut elämät oli, mitkä kohtaukset olivat vaikeita näytellä ja miltä tuntuu, kun ihmiset tunnistavat kadulla?

    Kuuntele Sunnuntaibrunssi tästä!

    1 hr 5 min
  • Aliisa Syrjä

    Aliisa Syrjä on julkaissut uuden albuminsa Vois kelle vaan tapahtuu. Millä tavalla henkilökohtaiset kokemukset näkyvät hänen musiikissaan? Aliisa kertoo myös ennen uraansa kokemastaan burnoutista ja siitä, miten se heijastuu elämään edelleen. Hän puhuu uniongelmistaan, kilpailusta musiikkialalla ja kokemastaan vähättelystä, mutta myös siitä, miten esiintyminen on kehittänyt häntä ja vienyt eteenpäin. Millaisia ajatuksia sukuyhteys Eppu Normaaliin herättää?

    Kuuntele Sunnuntaibrunssi tästä!

    1 hr 3 min
  • Jaakko Parkkali

    Jaakko Parkkali on tehnyt jo 11 vuoden ajan uraa sisällöntuottajana, mutta millainen matka tähän pisteeseen on ollut? Sunnuntaibrunssissa Jaakko kertoo kouluajoistaan ja oppimisvaikeuksista sekä pohtii, mistä hänen energiansa ja positiivisuutensa kumpuavat. Entä millaisia paineita sisällöntuottajan työ voi tuoda mukanaan? Parkkali kertoo myös tähänastisesta TTK-matkastaan ja siitä, millaisen sysäyksen Liekinheitin-rullaluisteluvideot antoivat hänen uralleen.

    Kuuntele Sunnuntaibrunssi tästä!

    51 min
  • Karoliina Tuominen

    Miten Karoliina Tuominen päätyi radiojuontajaksi, ja onko työ vastannut hänen odotuksiaan? Sunnuntaibrunssissa Karoliina kertoo opiskeluaikaisesta työstään ensihoitajana sekä sisällöntuottamisesta ja siitä, miltä huono palaute tuntuu. Hän avaa myös kokemustaan Erikoisjoukot-ohjelmassa sekä kertoo avoimesti terapiassa käymisestä ja siitä, miksi se oli hyvä päätös. Entä millaisin fiiliksin Karoliina aloittaa NRJ-aamun juontajana?

    1 hr 13 min
  • Roni Back

    Roni Back on rakentanut YouTubesta menestyvän uran ja oman tuotantoyhtiön, mutta ura on vaatinut myös uhrauksia. Sunnuntaibrunssissa Back puhuu avoimesti rahasta, menestyksestä ja siitä, mitä huipulle pääseminen on häneltä vaatinut. Elämä on muuttunut myös isyyden myötä. Roni kertoo, miksi hän ja hänen puolisonsa päättivät mennä terapiaan heti saatuaan tietää tulevasta lapsesta ja mitä vanhemmuus on hänelle opettanut. Entä voisiko Roni Back vielä joskus lähteä politiikkaan?

    1 hr 9 min
  • Marko Hietala

    Radio Novan Sunnuntaibrunssin vieraana Marko Hietala. Hän puhuu avoimesti elämästään, vaikeista vaiheistaan ja siitä, mitä ne ovat hänelle opettaneet. ADHD-diagnoosi toi aikuisena vastauksia moniin kysymyksiin, mutta mitä jos diagnoosi olisi tullut jo aiemmin? Hietala kertoo myös siitä, keneltä hän sai turvaa synkkinä hetkinä ja miten hän onnistui näkemään hyvää vaikeuksien keskellä. Puheeksi nousevat isyys, Nightwish-vuodet sekä musiikki, joka on ollut hänelle yhtä aikaa pelastus ja välillä myös raskas taakka. Entä mistä Marko Hietala vielä unelmoi?

    1 hr 3 min

About Sunnuntaibrunssi

From the publisher's feed

Esko Eerikäinen, tuo tatuoitu ex-Hunks-tanssija, on jotenkin niin yllättävän leppoisa tyyppi, että vieraatkin unohtavat jännittää. Esko pääseekin haastatteluissaan usein pintaa syvemmälle, ja…

More shows like Sunnuntaibrunssi

Uutisraportti podcast by Helsingin Sanomat

Uutisraportti podcast

8 Listeners

Mikä meitä vaivaa? by Veikka Lahtinen & Pontus Purokuru

Mikä meitä vaivaa?

0 Listeners

Sadun sunnuntaivieras by Podplay

Sadun sunnuntaivieras

0 Listeners

Rosvoradio by Podplay

Rosvoradio

0 Listeners

Futucast by Isak Rautio

Futucast

4 Listeners

Verho & Eerikäinen by Rayo | Radio Nova

Verho & Eerikäinen

0 Listeners

Murhan anatomia by Murhan anatomia/ Podme

Murhan anatomia

0 Listeners

Bella Table by Kia Arpia & Petra Wettenranta

Bella Table

7 Listeners

Sijoituskästi by Teemu Liila ja Kevin van Dessel

Sijoituskästi

3 Listeners

Algorytmipodi ja Podi Ilolle by Iiro Rantala

Algorytmipodi ja Podi Ilolle

1 Listeners

Politiikan puskaradio by Iltalehti

Politiikan puskaradio

3 Listeners

Pääasia-podcast by Pääasia - podcast

Pääasia-podcast

0 Listeners

Antin matka by Antti Holma / Podme

Antin matka

5 Listeners

Saarinen Shöy by Rayo | NRJ

Saarinen Shöy

0 Listeners

Kuukka, Vehviläinen & Hartlin by Podplay | Radio Nova

Kuukka, Vehviläinen & Hartlin

0 Listeners

OLIPA KERRAN OTSIKKO by Shirly Karvinen & Julianna Jokela / Podme

OLIPA KERRAN OTSIKKO

0 Listeners