Pörssipäivä

Suurimmat sijoitushuijaukset meillä ja maailmalla


Listen Later

Vieraana pörssitoimittaja, sijoittaja, kirjailija Karo Hämäläinen. Keskustelun pohjana hänen kirjansa Rikos ja rahastus – Suurimmat sijoitushuijaukset meillä ja maailmalla.
Suurenmoisia pankkikavalluksia kerrotaan tapahtuneen, kirjoitti Aamulehti joulukuussa 1912 kertoessaan pankinjohtaja Nils Idmanin rikoksista. Hänen kavalluksensa ja holtiton luotonantonsa aiheuttivat paljastuessaan Tampereella skandaalin, ja ravisuttivat Suomen Yhdyspankkia. Idmanin tarina on yksi Hämäläisen kirjan kymmenestä huijaustapauksesta.
Charles Ponzin pyramidihuijaus vuoden 1920 Yhdysvalloissa on hyvin tunnettu, mutta se ei estänyt Ruja Ignatovaa ja Sebastian Greenwoodia rakentamasta valtavaa OneCoin-pyramidihuijausta 2010-luvulla. Samat asiat tuntuvat toimivan edelleen, huijauksissa vain tarinat vaihtuvat, sanoo Karo Hämäläinen.
Yhdysvalloissa pörssiyhtiö Enron vääristeli kirjanpitoaan ja teki epämääräisiä järjestelyjä, kunnes päätyi konkurssiin vuonna 2001. Sitä ennen talouslehti Fortune ehti nimetä Enronin kuudesti Amerikan innovatiivisimmaksi yhtiöksi. Analyytikot pitivät kiinni Enronia koskevista, positiivisista näkemyksistään lähes loppuun saakka, Hämäläinen kertoo.
Toimittajana Mikko Jylhä.
...more
View all episodesView all episodes
Download on the App Store

PörssipäiväBy Yle Areena