Piispa emerita Irja Askola on todennut kokevansa, että ”tervetuloa” on Jumalan kaunein sana. Moni onkin oppinut tuntemaan Suomen historian ensimmäisen naispuolisen piispan hengellisenä johtajana, jolle yhteyden rakentaminen, eri tavoin ajattelevien ihmisten kuunteleminen ja kohtaava läsnäolo ovat olleet ensisijaisen tärkeitä arvoja. Näitä arvoja Askola pyrki elämään todeksi myös seitsemän vuotta kestäneessä piispan virassaan, esimerkiksi jättäen konkreettisesti työhuoneensa oven auki

ja raolleen.

Askola on saanut osakseen sekä ihailua ja rakkautta, että vihaa ja vastustusta. Välillä on jouduttu oppimaan myös “pään seinään hakkaamista” työskennellessä osana kirkon moniäänistä organisaatiota, jossa asiat eivät suinkaan tunnu aina menevän sen helpoimman kautta. Esimerkiksi vähemmistöjen puolustamisen voisi mieltää kiinteäksi osaksi kristillistä lähimmäisenrakkauden sanomaa, mutta sosiaalietiikkaa ja tämänpuoleista oikeudenmukaisuutta painottaessaan, on Askolan mielletty edustavan radikaalia ja liberaalia uskontulkintaa. Kirkollisessa valtavirrassa näiden kannanottojen ei ole välttämättä nähty lainkaan edustavan niin kutsuttua ”oikeaa teologiaa”.

Mutta minkälaisista ajatuksista ja lähteistä Irja Askola itse kokee oman hengellisen identiteettinsä ja esimerkiksi työnsä kirkon johtajuuden kasvoja muuttaneena piispana ammentaneen – minkälaista on hänen henkilökohtainen teologiansa?

Piispa emerita Irja Askolan kanssa keskustelemassa on “Sydänten piispa Irja Askola” -elämänkerran kirjoittanut teologian tohtori ja psykoterapeutti Heli Pruuki. Ohjelman toimittavat Mikko Kurenlahti ja Hilkka Nevala.