Share Totuuden jäljillä
Share to email
Share to Facebook
Share to X
By Kari
The podcast currently has 17 episodes available.
Isyys tuo iloa. Isyyden kutsumuksella on myös hinta. Isyys vaatii uhrauksia ja perheen palvelemista, mutta sen myötä rakennamme perustuksen lapsen elämälle ja koemme siinä merkitystä. Kristittynä isänä eteemme avautuu iankaikkisuus näköala kun rohkaisemme lapsiamme Jumalan tuntemiseen.
Ihmisten henkisen huonovointisuuden taustalla on usein haavoittunut isäsuhde. Lapselle on tärkeää, että isä osoittaisi häntä kohtaan hyväksyntää, huomaisi hänet ja kiittäisi häntä. Tutkimusten mukaan isän merkitys ei ole aina samanlainen, vaan vaihtelee sukupuolen mukaan: Tyttö odottaa isältään, että tämä ihailisi häntä. Pojalle isä on ennen kaikkea samaistumisen kohde. Yhteistä lapsille on, että heidän kokemusmaailmassaan sana ”rakkaus” on yhtä kuin aika. Lapsen ja isän yhdessä viettämä aika vakuuttaa lapsen isänsä rakkaudesta.
Jokainen lapsi on Jumalan silmissä äärettömän arvokas. Haluamme rohkaista isiä välittämään lapsilleen tätä kristinuskon ihmiskuvaa ja rakastamaan lapsiaan ehdoitta. Aivan kuten Jeesus rakastaa meitä, niin isiä, äitejä kuin lapsia.
Keskustelua isyydestä ja miehenä elämisestä. Mistä saamme miehen mallit?
Raamattu antaa vahvan pohjan ihmisarvolle ja ihmisoikeuksille. Ehdotonta ihmisarvoa ja ehdottomia ihmisoikeuksia ei ole toistuvista yrityksistä huolimatta onnistuttu perustelemaan ilman Jumalaa. Raamatun mukaan ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Jeesus piti jokaista ihmiselämää arvokkaana. Jumalalle jokainen meistä on mittaamattoman arvokas.
Mikä on Ilmestyskirjan sanoma meille tänään? Ilmestyskirja on keskeisimpiä ihmiskunnan tulevaisuudesta kertovia kirjoja. Sen sisältö on ilmoitus Jumalan tulevaisuudensuunnitelmasta. Se näyttää meille uskovien ikuisen olotilan uusissa taivaissa ja uudessa maassa. Tämä on kirja Jumalan valtakunnan täydelliseksi tulemisesta. Jumala vie asiansa voittoon. Ilmestyskirja on itsensä Jeesuksen meille antama ilmestys. Tämä antaa kirjalle ainutlaatuisen arvon.
Kolmasosa Raamatusta käsittelee tulevia tapahtumia. Mitä Raamatun mukaan tapahtuu tulevaisuudessa? Koska maailmanloppu tulee? Mikä on Jumalan suunnitelma ihmiskunnan osalle? Onko tällä kaikella onnellinen loppu?
Israel, tarkoittaen sekä maantieteellistä aluetta että kansaa, pomppaa Raamattua lukevan silmille tuon tuostakin. Israel on keskeinen osa Jumalan suunnitelmaa ihmiskunnan pelastukseksi. Mitä Israel merkitsee kristityille ja mitä Israelin vaiheet opettavat meille tänään? Mistä Israel on todisteena?
Voimmeko luottaa Raamattuun? Onko se faktaa vai fiktiota? Miten voimme varmistua Raamatun totuudellisuudesta?
Raamattu on kristittyjen mukaan ainutlaatuinen kirja. Se on kirjojen kirja, Jumalan sanaa. Ihmiset kirjoittivat sen, mutta Jumala innoitti sen. Raamattu on samalla jumalallinen ja inhimillinen. Raamatussa kaikki on alkuperältään jumalallista. Lukemalla Raamattua voimme kuulla Jumalan puhuvan meille. Siinä on voima muuttaa elämämme ja koko olemuksemme. Sanan kautta voimme syntyä uudesti ylhäältä.
Mitä todisteita voimme löytää Raamatun luotettavuudelle?
Vievätkö kaikki tiet taivaaseen? Tuleeko jokainen omalla uskollaan autuaaksi? Ovatko kaikki eri uskonnot vain yrityksiä tavoittaa samaa jumaluutta? Valtaosa ihmiskunnasta uskoo johonkin jumaluuteen tai korkeampaan voimaan. Onko kristinuskon kuvaama jumala ainoa oikea Jumala? Mitä perusteita voimme väitteen tueksi esittää?
Avainkysymykseksi nousee Jeesuksen ylösnousemus. Herättämällä Jeesuksen kuolleista Jumala vahvisti sen, mitä Jeesus opetti Jumalasta. Jeesushan vahvisti Vanhan testamentin sanoman Jumalasta, joka on tehnyt liiton Israelin kanssa. Tämä Jumala saattaa liittonsa päätökseen lähettämällä Messiaan, joka uudistaa Israelin kansan ja lopulta koko maailman.
The podcast currently has 17 episodes available.