Traumainformoitu Toivo

Miten kohdata toisen ihmisen kärsimystä niin, ettei itse vähitellen uuvu tai menetä kykyään myötätuntoon? Entä mitä ammatillisuus oikeastaan tarkoittaa silloin, kun työssä kuullaan ihmisten kaikkein kipeimmistä kokemuksista?

Traumainformoitu Toivo -podcastin neljännellä kaudella saamme uudelleen vieraaksi Johanna Linner Matikan, joka työskentelee Tukinainen ry johtavana kriisityöntekijänä. Johanna on työskennellyt pitkään traumainformoidun työotteen, väkivaltatyön ja palvelujen kehittämisen parissa. Väitöstutkimuksessaan hän tarkastelee lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden ihmisten toipumista ja turvallisuuden uudelleen rakentumista.

Keskustelussa pysähdymme kysymään, miten auttaja voi säilyttää kykynsä kohdata toinen ihminen aidosti myös silloin, kun työssä kuultavat kokemukset ovat raskaita. Johanna muistuttaa, että inhimillisen kärsimyksen kohtaaminen kuuluu ihmistyön luonteeseen. Ammatillisuus ei tarkoita tunteettomuutta tai etäisyyttä, vaan kykyä tunnistaa ja käsitellä omia tunteitaan niin, että toisen ihmisen kokemukselle jää tilaa.

”Olla ihminen toiselle, elävästi ja aidosti. Jakaa sitä, mitä yhdessä kohdataan. Tuossa on jotain tosi oleellista.”

Mutta mistä tunnistaa, kun oma kuormitus alkaa kasvaa liian suureksi? Johanna kuvaa uupumisen merkkejä, jotka voivat näkyä unessa, kehossa, ihmissuhteissa tai vähitellen hiipuvana ilona ja toiveikkuutena. Erityisen tärkeänä hän pitää kyynistymisen tunnistamista: hetkeä, jolloin toisen ihmisen kärsimykseen alkaa suhtautua aiempaa kylmemmin.

Työntekijän hyvinvointia ei kuitenkaan voi palauttaa vain yksilön omaksi vastuuksi. Keskustelemme työnohjauksen, realististen tavoitteiden, toimivan palveluverkoston ja turvallisen työyhteisön merkityksestä. Myös työn arjen rakenteilla, johtamisella ja mahdollisuudella jakaa vaikeita kokemuksia on suuri vaikutus siihen, miten ammattilainen jaksaa.

”Eli sä oot ihminen ja sä tunnet oikealla tavalla kun niin tapahtuu. Se on osa tätä työtä.”

Johanna tuo keskusteluun myös seksuaaliväkivaltaa kokeneiden ihmisten näkökulman. Traumaattiset kokemukset voivat nousta käsittelyssä mieleen ja kehoon ikään kuin ne tapahtuisivat uudelleen. Turvallinen kohtaaminen, nykyhetkeen ankkuroituminen ja kokemusten ymmärrettäväksi tekeminen voivat auttaa ihmistä käsittelemään tapahtunutta.

Puhumme myös häpeästä ja syyllisyydestä, jotka voivat vaikeuttaa väkivaltakokemuksista kertomista. Joskus jo se, että toinen ihminen kuuntelee, ymmärtää ja auttaa tunnistamaan kokemukseen liittyviä reaktioita voi avata mahdollisuuden toipumiseen.

Keskustelussa nousee vahvasti esiin myös järjestöjen merkitys. Seksuaaliväkivaltaa kokenut ihminen voi tarvita apua pitkään tapahtuneen jälkeen. Matalan kynnyksen palvelut mahdollistavat kohtaamisen silloinkin, kun akuutti kriisivaihe on jo ohi. Järjestöihin kohdistuvat rahoitusleikkaukset herättävät siksi huolta paitsi palvelujen saatavuudesta myös avun tarvitsijoiden turvallisuuden kokemuksesta.

Lopuksi palaamme neljännen kauden yhteiseen kysymykseen: mitkä ihmisten väliset rakennuspalikat vahvistavat turvaa, toivoa ja toipumista?

Johannan vastaus on yksinkertainen mutta merkityksellinen: yhteys.

Yhteys, jossa ihminen voi tulla nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi. Jossa on tilaa sekä haavoittuvuudelle että ilolle. Ja jossa vaikeiden kokemusten keskellä voi vähitellen syntyä luottamus siihen, ettei tarvitse selviytyä yksin.

Ehkä toivo rakentuu juuri tällaisissa hetkissä: kun toinen ihminen on aidosti läsnä. Rinnalla kulkeminen tekee elämästä vähän kevyempää.

Muita hyödyllisiä linkkejä:

Mitä tapahtuu lapselle, kun hänen käyttäytymisensä herättää aikuisissa avuttomuutta, pelkoa tai kokemuksen siitä, ettei hänen kanssaan enää pärjätä? Entä miten voisimme rakentaa sellaista yhteistyötä, jossa lapsen ei tarvitsisi siirtyä yhä uudelleen paikasta toiseen saadakseen tarvitsemaansa apua?

Traumainformoitu Toivo -podcastin neljännen kauden avausjaksossa keskustelemme lastenpsykiatrian erikoislääkäri Krista Liskolan kanssa vahvasti oireilevien lasten kohtaamisesta sekä lastenpsykiatrian ja lastensuojelun yhteistyöstä.

Krista muistuttaa, että voimakkaan oireilun taustalla voi olla monia toisiinsa kietoutuvia tekijöitä: psykiatrisia häiriöitä, neurokehityksellisiä erityispiirteitä, traumaattisia kokemuksia ja turvattomuutta. Ulospäin näkyvä aggressiivisuus tai itsetuhoisuus ei kuitenkaan määritä lasta ihmisenä.

”Lapsi ei ole se hänen oireilunsa, vaan siellä taustalla on se pieni tai nuori ihminen, ja jos hänellä olisi keinoja toimia toisin niin hän toimisi toisin.”

Erityisen vahingolliseksi Krista kuvaa tilanteen, jossa lapsi alkaa itsekin havaita etteivät aikuiset koe pärjäävänsä hänen kanssaan. Myös toistuvat sijoituspaikan vaihdokset voivat vahvistaa kokemusta siitä, ettei lapselle löydy paikkaa, jossa hänen kanssaan pystyttäisiin elämään ja työskentelemään.

Keskustelussa pysähdymme myös kysymään, mitä lapsen turvallisuus oikeastaan tarkoittaa. Krista kertoo lapsesta, joka oli useiden sijoitusten ja hoitojaksojen jälkeen osannut sanoittaa olevansa ensimmäistä kertaa paikassa, jossa häntä ei pelätä.

Lastensuojelulla ja lastenpsykiatrialla on erilaiset tehtävät, mutta yhteinen lapsi. Joskus yhteistyö kuitenkin ajautuu vastakkainasetteluun: lapsen arki pitäisi ensin vakauttaa, mutta miten se onnistuu, jos lapsen oireilu on niin voimakasta, etteivät aikuiset selviydy ilman lisätukea?

Krista haastaa ammattilaisia siirtymään pelkästä työnjaon pohtimisesta kohti todellista yhdessä tekemistä. Lapsen tukeminen edellyttää myös hänen arjessaan toimivien aikuisten tukemista, toisten työn ymmärtämistä ja mahdollisuutta jakaa vaikeita tilanteita.

”Meidän ei pitäisi ainoastaan istua sen saman pöydän ääressä, vaan ihan oikeasti tehdä työtä yhdessä.”

Keskustelemme myös lapsen oman äänen kuulemisesta, vanhempien tukemisesta ilman syyllistämistä sekä siitä, miksi hoitoa ei aina tarvitse lykätä diagnoosin tai täydellisen vakauden löytymiseen saakka.

Jakson lopussa Krista nostaa turvan, toivon ja toipumisen tärkeäksi rakennuspalikaksi emotionaalisen saatavilla olemisen. Se koskee paitsi lasten ja aikuisten välisiä suhteita myös ammattilaisten keskinäistä yhteistyötä.

Ehkä yksi kaikkein tärkeimmistä viesteistä onkin se, että ei tarvitse selviytyä yksin. Ei lapsen, eikä niiden aikuistenkaan, joiden tehtävänä on auttaa lasta.

Kristan julkaisuja:

Liskola, K. (2024). Intergenerational Transmission in the Context of International Adoption. Väitöskirja, Helsingin yliopisto. Lue väitöskirja. Tutkimus käsittelee vanhempien psyykkisen hyvinvoinnin, temperamentin ja lasten käyttäytymisen välisiä yhteyksiä. https://helda.helsinki.fi/items/41775c2f-d8c5-43cb-89ac-415db62e59fd

Haravuori, H. & Liskola, K. (2025). Kun psyykkisesti oireileva nuori tulee päivystykseen. Suomen Lääkärilehti 80(10), 790–793. https://researchportal.helsinki.fi/fi/publications/kun-psyykkisesti-oireileva-nuori-tulee-p%C3%A4ivystykseen/

Liskola ym. (2022). Do the Temperamental Characteristics of Both Mother and Child Influence the Well-Being of Adopted and Non-Adopted Children? Children, 9(8), 1227. https://pmc.ncbi.nlm.nih.gov/articles/PMC9406479/

Liskola ym. (2021). The effects of maternal depression on their perception of emotional and behavioral problems of their internationally adopted children. Child and Adolescent Psychiatry and Mental Health, 15, 41. https://pmc.ncbi.nlm.nih.gov/articles/PMC8383450/

Riittakerttu Kaltiala on Tampereen yliopiston nuorisopsykiatrian professori ja TAYS nuorisopsykiatrian ylilääkäri, joka sekä ohjaa tutkimusta että kouluttaa uusia nuorisopsykiatrian erikoislääkäreitä. Kaltiala oli jo omien opintojensa alussa erityisen kiinnostunut nuorten mielenterveydestä ja sen edistämisestä. Vaikka myöhemmin erityisen vaativahoitoisten nuorten hoito-osaston eli EVA-osaston perustaminen ja sen ylilääkärinä toimiminen tuntui hyvinkin vaativalta tehtävältä, hän halusi lähteä luomaan ja kehittämään Tampereen yliopistosairaalan yhteydessä olevaa täysin uutta toimintamallia. Työtä kehitettiin kansainvälisten mallien pohjalta. 

Nuoret, jotka tulevat EVA-jaksolle ovat usein hyvin huonovointisia ja pyrkivät vakavasti satuttamaan joko itseään tai toisiaan. Kuitenkin useita nuoria pystytään auttamaan ja tukemaan. EVA-jaksolle tulevilla nuorilla on usein hyvin vähän verkostoa, suhteet läheisiin ovat voineet katketa. Jos mahdollista, nuoren ja vanhempien yhteydenpitoa ja yhteistyötä pyritään vahvistamaan. Yleensä aina, kun lapsella on mielenterveyden haasteita, vanhemmat kantavat suurta syyllisyyttä tilanteesta. Vanhemmat tarvitsevat tähän tukea ja apua myös. 

EVA:lla nuorta autetaan monilla tavoin. Huolellinen diagnostiikka on erittäin tärkeää, kun potilaiden kuntoutusta aletaan suunnittelemaan. Monilla nuorilla on vaikea-asteisia viha- ja väkivaltaongelmia. Lisäksi moni nuorista on voinut jo omaksua voimakkaita antisosiaalisia käyttäytymismalleja. Monilla nuorilla myös nuoruuden kehitystehtävät ovat usein jääneet kesken, joten nuoria pyritään tukemaan käymään niitä läpi mahdollisuuksien mukaan. 

– Eli hoidetaan sitä psykiatrista häiriötä, hoidetaan itsevihaa ja väkivaltaongelmaa sekä pyritään vielä edistämään näitä nuoruuden kehitystehtäviä. 

– Jos erittäin vaativahoitoisen nuoren kanssa ei voida työskennellä sillä osa-alueella, missä eniten toivottaisiin kuntoutumista, aina voidaan edistää jonkin toisen alueen hyvinvointia, Riittakerttu Kaltiala sanoo.

Monet nuorista kuntoutuvat hyvin. 

– Vaikka olemme järjestelmässä se viimeinen takaseinä, eteenpäin pääsevät kaikki nuoret, Riittakerttu kertoo. Meillä nuoret oppivat tärkeitä tunnesäätelyn ja arjen hallinnan taitoja, jotka joka tapauksessa auttavat elämässä eteenpäin. 

EVA-jaksolle tulevat nuoret ovat usein joutuneet käymään läpi hyvin monia sijaishuoltolaitoksien sekä psykiatristen osastojen vaihdoksia. Nuorelle on tullut kokemus, että “aikuiset ammattilaiset eivät taaskaan pärjänneet minun kanssani, olen aivan mahdoton, olen aivan hirveän paha”. Nuoret kyllä kokeilevatkin, testaavat, että pärjäävätkö aikuiset nuoren kanssa, mikä sisältää sen ajatuksen että olenko miten paha, että pärjätäänkö minun kanssa. Luottamuksen voittamisessa menee aina jonkin aikaa.

Jotta työskentely EVA:lla voi onnistua, koko työyhteisön pitää toimia ja työskennellä tiiviisti yhdessä. Työyhteisön yhtenäisyyttä on tärkeää tavoitteellisesti ylläpitää, samoin kuin jatkuvaa kouluttautumista ja kehittämistä. 

Monilla EVA-jaksolle tulevista nuorista on vakavaa traumataustaa. Lapsi, jolla on traumataustaa saattaa usein käyttäytyä hyvin epäjohdonmukaisesti tai yllättävästi, ja nimenomaan traumatietoisuus on tärkeä työkalu nuoren ymmärtämisessä ja nuoren tukemisessa ymmärtämään itseään. Traumainformoitua työotetta tarvitaan arjessa, vaikka traumapsykoterapia ei monille EVA-jaksolla oleville sillä hetkellä sopisikaan. 

– Nuoruusikä on toivoa täynnä, koska nuoruusiässä voi tapahtua hyviä, positiivisia muutoksia, Riittakerttu sanoo. 

Riittakerttu Kaltialan henkilökohtaiset sivut:

https://riittakerttu.fi/

Riittakerttu Kaltialan tutkijasivut:

https://researchportal.tuni.fi/fi/persons/riittakerttu-kaltiala

Linkki Riittakerttu Kaltialan julkaisuihin:

https://riittakerttu.fi/publications/

Anu Miettinen kiinnostui kasvatustieteistä aikoinaan YT-neuvotteluiden jälkeen, ja työt Nokian koulutusorganisaatiossa vaihtuivat uuden alan opiskeluun. Varhaiskasvatuksen opintojen vanavedessä kasvatuspsykologian maisteriopinnot tukivat omaa kasvua vanhempana, kun vanhemmuus nosti myös omaa traumataustaa pintaan. Anun selviytymiskeinona oli tutkia aiheeseen liittyvää teoriaa ja hankkia lisää tietoa omista reaktioista, sekä löytää uusia, hedelmällisempiä tapoja toimia eri tilanteissa. 

Anu on ollut pitkään mukana Suomen trauma ja dissosiaatio-yhdistyksessä eli Disso ry:ssä, ensin sihteerinä ja myöhemmin puheenjohtajana. Nyt hallitustyöskentely on jäänyt taakse. Disso ry keskittyy tukemaan vaikeasta traumatisoitumisesta toipuvia henkilöitä. Vertaistoiminta on yhdistyksen toiminnassa tärkeää ja keskeistä. Anun puheenjohtajuuskauden aikana kehitettiin Disso ry:ssä myös tietoisuusnauha traumatisoitumisesta kärsiville henkilöille. Emotionaalinen traumatisoituminen koskettaa monia, ja on siksikin tärkeää lisätä aiheeseen liittyvää tietoutta ja vähentää häpeää ja stigmatisointia. 

Oma vanhemmuus voi nostaa kenellä tahansa eletyt emotionaalisen trauman kokemukset mieleen. Silloin on tärkeää tiedostaa, että kaikki omat reaktiot eivät ole valintoja, vaan hermoston toimintaa. Kun tämän tunnistaa, on helpompi lähteä työstämään omia toimintatapojaan, katkaista ylisukupolvista traumatisoitumisen kierrettä! Halusta auttaa syntyi myös Anun yritys, Traumama. 

Suomen trauma- ja dissosiaatioyhdistys Disso ry

https://www.disso.fi/

Anu Miettisen omat sivut:

https://www.traumama.com

– TRE-menetelmä voi toimia vastavoimana monenlaiselle syötteelle ja kiireelle, mitä tässä ajassa on paljon. TRE auttaa laskeutumaan ”lähimmän luontokappaleen” eli kehon äärelle ja näin menetelmä voi toimia luonnonsuojelullisena huoltotoimenpiteenä, että kokonaisvaltainen hyvinvointi mahdollistuisi, sanoo Kirsi Törmi, psykoterapeutti, tanssitaiteen tohtori, hahmoterapeutti, työnohjaaja sekä TRE-menetelmän kouluttaja. 

Kirsi Törmi on työskennellyt pitkään kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parissa. Esimerkiksi pitkäaikaistyöttömien kanssa työskennellessä, kun asiakasryhmällä oli monenlaista haastetta ja pulmaa, kehollisten menetelmien hyödyntämisestä oli runsaasti apua. 

– Molempia pitää hoitaa, sekä kehoa että mieltä, Kirsi Törmi sanoo. 

– TRE on kehon luonnollinen stressinpurkumenetelmä. Monella ihmisellä voi olla kokemus siitä, miten vaikka luokan edessä pidetyn esitelmän yhteydessä jännitys on tuntunut tärinänä. Mutta tätä tärinäreaktiota on meidän länsimaisessa yhteiskunnassa pyritty sammuttamaan, koska sitä on pidetty hävettävänä.

TRE lyhenne tulee sanoista tension, stress and trauma release exersises, suomeksi jännitystä, stressiä ja traumatisoitumista purkavat harjoitukset. Menetelmän kehitti David Berceli, sosiaalityön tohtori reilut parikymmentä vuotta sitten selvittäessään keinoja tukea Lähi-idän ja Afrikan sodissa traumatisoituneita sotilaita. Myöhemmin TRE:n käyttö laajentui, nyt sitä käytetään urheiluvalmennuksessa, terapiatyön tukena, työhyvinvoinnin lisäämisessä ja muussa. 

Menetelmässä hyödynnetään venyttäviä liikkeitä ja lantion lihaksiston jännittämistä, joilla käynnistetään kehon luonnollinen tärinäreaktio. Menetelmä poistaa tehokkaasti stressiä. 

– Ihmis- ja auttamistyössä ammattilaiselle ikään kuin kerääntyy runsaasti stressiä ja kuormitusta kehoon. Onkin tärkeää, että myös kehollisesta hyvinvoinnista pidetään riittävällä tavalla huolta. Jos ammattilaisen autonominen hermosto on aivan ylivirittynyt, se vaikuttaa myös asiakaskohtaamisiin, Kirsi kertoo. 

Linkkejä aiheeseen: 

www.trefinland.fi

Blogikirjoitus TRE:stä: https://www.trefinland.fi/?page_id=18914

TRE FB:ssä: https://www.facebook.com/groups/310217942503667 

Kirsi Törmin omat sivut: 

https://mentormi.fi/132099441/132099463

Tutkimusprofessori Taina Laajasalo työskentelee erityisen haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Suuri osa ajasta kuluu ACE-tutkimuksen parissa. 

ACE-tutkimus (Adverse Childhood Experiences) on lapsuuden ajan haitallisten kokemusten tutkimusta, jossa tutkitaan ja pyritään ehkäisemään haitallisten lapsuuden ajan kokemusten, kuten väkivallan, vanhempien päihde- tai mielenterveysongelmien sekä laiminlyönnin vaikutuksia lapsiin.

Myös vanhempien riitaisa ero, jossa lapsi jää riidan välikappaleeksi voidaan katsoa olevan ACE-kokemus. Kun ACE-tutkimus alkoi joitakin kymmeniä vuosia sitten, tarkasteltiin lähinnä kodin olosuhteita, mutta nykyään tiedostetaan myös esimerkiksi koulukiusaamisen ja kodin ulkopuolisten kaltoinkohtelun negatiivinen merkitys lapsen myöhemmälle hyvinvoinnille. ACE-tutkimuksen kautta on tullut selvästi ilmi, että kasautuessaan ACE-kokemukset lisäävät voimakkaasti riskiä esimerkiksi myöhemmille mielenterveyden häiriöille, päihdehäiriöille ja itsetuhoisuudelle mutta selvästi myös esimerkiksi syövälle ja sydänsairauksille. Myös akateemisille taidoille ACE-kokemuksista on selvää haittaa. ACE-kokemukset ovat siis myös iso kansanterveydellinen haitta. Monella tällä hetkellä huonosti voivalla lapsella tai aikuisella on taustallaan nimenomaan kasautuneita ACE-kokemuksia. 

– Toivo toimii kuitenkin puskurina ACE-kokemuksia vastaan. Toivo voi auttaa selviämään vaikeistakin kokemuksista, Taina Laajasalo sanoo. 

ACE-kokemukset eivät ole myöskään suoraan deterministisiä, on tärkeää tiedostaa että suoraan nämä eivät automaattisesti vaikuta haitallisesti. 

– Ja se yksikin turvallinen aikuinen lapsen tai nuoren elämässä voi riittää kumoamaan haitallisten lapsuuden ajan kokemusten vaikutuksia. 

Linkkejä, joista löytyy lisätietoa ACE-kokemuksista:

https://acelife.fi

https://sites.utu.fi/finnbrain

https://www.iloajatoivoa.fi/blogs/lapsuuden-haitalliset-kokemukset-ace—tasmallinen-mittari-vai-elamanhistorian-tyokalu-

https://traumainformoitu.fi/ace-tapahtumat-ja-niiden-merkitys/

https://psykologilehti.fi/lapsuudenaikaiset-haitalliset-kokemukset-seuraamukset-ja-mekanismit%EF%BF%BC

https://thl.fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/haitalliset-lapsuudenkokemukset-elamankulussa-pitkan-aikavalin-seuraukset-ja-vaikuttavat-ehkaisyn-keinot-acelife-

https://www.lamkpub.fi/2019/11/05/ace-tutkimukset-ja-traumainformoitu-tyo/

Taina Laajasalon tutkijasivu, josta löytyy linkkejä Tainan julkaisuihin: 

https://thl.fi/thl/organisaatio/osastot-ja-yksikot/turva/turva-ja-suojelu/henkilosto/taina-laajasalo

-Dialogisuus on yhteinen tutkimusmatka ihmisyyteen, toiseen ihmiseen ja tutustumiseen muihin ja itseen. Toisin sanoen dialogisuus on sillä tavalla toimimista, että keskustelun osapuolilla syntyy halu tutustua syvemmin toiseen, sanoo Jukka Pyhäjoki, KM, perhepsykoterapeutti, työnohjaajakouluttaja, NLP trainer, systeemisyys- ja dialogisuus kouluttaja. 

-Ja aina mukana pitää olla tietyllä tavalla kysymysmerkki lopussa, eli olla kysyvällä asenteella, ihmettelemässä yhdessä. Dialogisuus on tällaisen maailmankuvan todeksi elämistä, Jukka jatkaa. 

Jukan eli Jukkiksen mukaan luottamusta voi syntyä hetkessä. Välttämättä ei tarvita pitkää prosessia. Voi tapahtua “silmänräpäys-luottamusta”, jossa esimerkiksi asiakas voi silmänräpäyksessä kokea luottamusta sosiaalityöntekijään. On kuitenkin tärkeää muistaa, että runsaasti kipua kokeneet ihmiset ovat hyvin tarkkoja skannaamaan, tutkailemaan ihmisiä ja arvioimaan sitä, voiko toiseen henkilöön todella luottaa. Selviytyminen elämässä on vaatinut juuri tällaista intensiivistä toisten tarkkailua. 

Ihmissuhdetyöhön kuuluu paljon epävarmuutta, ei-tietämistä. Kuitenkin kohtaamista voi syntyä juuri epävarmuuden maastossa! Epävarmuuden sietäminen on usein vaikeaa, ja ihmissuhdetyössä pitää melkeinpä rakastaa epävarmuutta, kun sitä joutuu kohtaamaan niin paljon. 

-A-klinikalla meillä oli joskus sellainen sanonta, että jos et voi raitistaa toista ihmistä, voit raitistaa teidän suhdetta, Jukkis kertoo. Jo se, että toinen kokee tulevansa kuulluksi, on usein todella hoitavaa. Ja jotta voi toimia dialogisesti, täytyy itse voida riittävän hyvin. Jos on kovin kuormittunut, dialogisuudessa tarvittava etuotsalohko ei oikein silloin toimi, Jukka Pyhäjoki jatkaa. 

Jukkiksen kirjoituksia: 

Hyviksi (ja huonoiksi) havaittuja ratkaisuja työelämän epäkohtiin 

https://blogi.thl.fi/hyviksi-ja-huonoiksi-havaittuja-ratkaisuja-tyoelaman-epakohtiin

https://blogi.thl.fi/people/jukka-pyhajoki

https://blogi.thl.fi/tarttuuko-dialogi-omassa-organisaatiossasi

https://lapsenmaailma.fi/blogit/lapselliset-miehet/vieraskyna-iska-mulla-on-epavarma-olo

https://blogi.thl.fi/luottamus-nuoreen-rakentuu-hetkissa

Systeemisen työtavan rantautuminen Suomen lastensuojeluun https://perhejapariterapialehti.journal.fi/article/view/141946/89524

Hyvien käytäntöjen dialogit Opas dialogisen kehittämisen ja kulttuurisen muutoksen tueksi https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/90856/URN_ISBN_978-952-245-638-0.pdf?sequence=1&isAllowed=y 

Nina Pyykkönen kertoo erittäin asiantuntevasti hermostollisesta herkkyydestä eli erityisherkkyydestä. Synnymme tietynlaisella temperamentilla varustettuina, mutta meihin vaikuttaa myös ympäristössä koettu hyvä ja paha. 

-On tärkeää luoda tilanteita, joissa ihmisten välinen yhteys mahdollistuu, näin myös hyvinvointi voi vahvistua, Nina sanoo. 

-Hermostollinen herkkyys on yksilöllinen ominaisuus.

-Lapsuuden aikaisen traumatisoitumisen vaikutusta voidaan verrata jopa vammautumiseen. Mutta siitä on mahdollista toipua! Oman hermostollisen herkkyyden ymmärtäminen voi auttaa ja tukea toipumista merkittävästi. Me olemme muovautuvia, kykeneviä toipumaan. 

Linkkejä, mistä löytää lisätietoja: 

www.mentalisaatio.fi

Koulutuspäivät hermostollisen herkkyyden kirjosta:

https://www.mentalisaatio.fi/l/hermostollisen-herkkyyden-kirjo-ja-sen-hyodyntaminen-mielenterveystyossa

https://www.mentalisaatio.fi/l/hermostollisen-herkkyyden-kirjo-ja-sen-hyodyntaminen-tyoelamassa

Uutiskirjeen tilaus kiinnostuneille:

https://mailchi.mp/61257358d4f3/suomen-mentalisaatioinstituutti

Pajulo, M., Salo, S., & Pyykkönen, N. (2025). Mentalisaatio ja reflektiivinen funktio. Teoksessa Kirsti Kumpulainen, Eeva Aronen, Hanna Ebeling, Eila Laukkanen, Mauri Marttunen, Kaija Puura & Andre Sourander (toim.) Lastenpsykiatria ja nuorisopsykiatria. Duodecim. Printon: Tallinna.

Pyykkönen N, Alfthan N (2024). Mentalisaatio ihmissuhteissa -kortit. Reuna Publishing House Oy. 1. painos. 

Pyykkönen N, Pyykkönen AJ (2023). Mistä on mentalisoivat organisaatiot tehty? Osviitta 2/2023. 

Pyykkönen N (2021). Ympäristöahdistus, mentalisaatio ja toivo. 

Kauranen A, Pyykkönen N. (2021). Senioripysäkki®-ryhmänohjaajan käsikirja. Helsinkimissio ry.

Keinänen M, Pyykkönen N. (2020). Mentalisaatiokyky tunneyhteyden ilmentäjänä ja ylläpitäjänä. Teoksessa Leskinen ja RIta (toim.) YHTEYS psykoanalyyttisen ajattelun ytimessä. EFPP Suomen 30-v juhlakirja. Prometheus kustannus.

Rehnbäck K, Pyykkönen N (2020). Työnohjaus tarvitsee mentalisaatiota. Osviitta 1/2020. 

Pyykkönen N (2018). Mentalisaatio huostaanotetun lapsen kehityksen tukena. Julkaisussa Niemi-Järvinen P, (Toim.) (2020). Iskä, äiskä, omahoitsu ja mä siltaa rakentamassa. Perhekeskeisen asiakastyön käsikirja lastensuojelun ammattilaisille. Pelastakaa Lapset ryn julkaisusarja nro 26.

Pyykkönen N. (2017). Episteeminen luottamus kehityksen mahdollistajana. Kliininen ja yhteiskunnallinen näkökulma. Teoksessa: Laitinen, I. & Ollikainen, S. (toim.) Mentalisaatio. Teoriasta käytäntöön. Therapeia-säätiö, 2017.

Pajulo M, Salo S, Pyykkönen N. (2016). Mentalisaatio – ydinalue lasta suojaavassa työssä. Perheterapia 1/2016. Suomen mielenterveysseura. Pajulo M, Salo S, Pyykkönen N. (2015). Mentalisaatio ihmistä suojaavana tekijänä. Duodecim, 131 (11): 1050-7. Laitinen, I., Ollikainen, S., Kalland, M., Keinänen, M., Guðrún Kristmannsdóttir, Laitila, P., . . . Pyykkönen, N. (2017). Mentalisaatio: Teoriasta käytäntöön. Therapeia-säätiö.

Miten varhaiset kiintymyssuhteet vaikuttavat meidän myöhempään hyvinvointiimme? Voiko omaa kiintymyssuhdemallia parantaa tai hoivata aikuisena paremmaksi, ehjemmäksi? 

Sanna Isosäviä voisi sanoa kiintymyssuhteiden erityisasiantuntijaksi. Sanna kertoo kiinnostuneensa kiintymyssuhteen merkityksestä työskennellessään lastensuojelussa sellaisten perheiden kanssa, joissa oli pieniä lapsia. Käytännön työ ohjasi kiinnittämään huomiota kiintymyssuhteiden ylisukupolvisuuteen, siihen, miten esimerkiksi lastensuojelun asiakkaana olevan lapsen omien vanhempien kiintymyssuhde vaikutti heidän vanhemmuudessaan. 

Sanna Isosävin suosittelemia koulutustapahtumia 

Vuoden kriisi- ja traumatyön ’päätapahtuma’ eli kansallinen Kriisi- ja traumakonferenssi 13.-14.11.2025 Helsingissä ja videovälitteisesti. Teemana ’äärirajoilta kohti toivoa – keinoja kriiseistä ja traumoista toipumiseen’. Tärkeä tilaisuus tavata kollegoita ja tulla elpymään ja ravitsemaan itseään.

https://www.kriisijatraumakonferenssi.fi

Kansainvälisesti meritoituneen, superhyvän kouluttajan Nicole Mullerin mentalisaatiopohjainen traumafokusoitu koulutus on saatu nyt Suomeen, 25.-26.8. Traumatisoituneiden lasten ja perheiden kanssa työskenteleville ammattilaisille, joilla on jo perustietoa mentalisaatiopohjaisesta työskentelystä.

https://traumaterapiakeskus.com/koulutukset/mbtc-ja-trauma-tyoskentely-traumatisoituneiden-lasten-ja-heidan-traumatisoituneiden-vanhempiensa-kanssa-25-26-8-2025-helsinki

Apua auttajalle -webinaarisarja on ihmistyötä tekevän mahdollisuus rauhassa, turvallisissa puitteissa miettiä omaan taustaan, jaksamiseen ja traumatyön tekemiseen liittyviä teemoja: 

https://traumaterapiakeskus.com/koulutukset/apua-auttajalle-koulutus-kevat-2025-webinaari

Traumaterapiakeskuksen tuottamia artikkeleja:

https://traumaterapiakeskus.com/artikkelit

Traumaterapiakeskuksen kustantamia kirjoja löydät täältä, monia löytyy hyvin myös kirjastoista:

https://traumaterapiakeskus.com/tuotteet/kirjat

Tässä linkki kirjaan Traumainformoitu työote, johon Sanna kirjoitti luvun mm. ammattilaisten oman kiintymyssuhteen vaikutuksesta heidän työskentelyssään. Myös tätä kirjaa löytyy hyvin kirjastoista.

https://www.opettajantietopalvelu.fi/Johanna-Linner-Matikka/Traumainformoitu-ty%C3%B6ote.html

Leo Nyqvist kiinnostui väkivaltatyöstä työskennellessään aikanaan oikeuspsykiatrisessa yksikössä, jossa tehtiin mielentilatutkimuksia. Perheväkivallan ehkäisemisestä tuli Leolle tuolloin sydämenasia. Yhteistyö pohjoismaisten toimijoiden kanssa ohjasi väkivaltatyön muotoutumista Suomessa. Myös moniammatillisuuden ja monitoimijaisen työn kehittäminen on ollut Leolle erittäin tärkeää, jotta väkivaltatyö on muodostunut vaikuttavaksi toimintamalliksi. 

– Monitoimijainen, traumainformoitu työote on äärettömän tärkeä osa väkivaltatyötä. Traumatietoista ajattelua tarvitaan, jotta voidaan ymmärtää väkivallan ja esimerkiksi lastensuojelutarpeen ylisukupolvinen periytyminen. Erittäin usein väkivallan tekijä on itse kokenut väkivaltaa ensin, jo omassa lapsuudessaan, Leo sanoo. 

-Erityisesti perheväkivallan ehkäisemiseksi ja karsimiseksi tarvittaisiin varhaista, kokonaisvaltaista tukea perheille, hän jatkaa. 

Leo puhuu jaksossa koskettavasti auttajan emotionaalisesta kuormittumisesta. Kun työntekijä kuulee kertomuksia väkivallasta ja väkivaltatilanteista, osa traumaattista tarinaa “tarttuu” myös työntekijään ja vaikuttaa sekundaarisen, toissijaisen traumatisoitumisen kautta työntekijän hermojärjestelmään. Siksi traumainformoitu työote ja traumatietoisuus on niin tärkeää. Jopa yksi, riittävän raskas traumaattinen asiakascase voi saada aikaan sen, että työntekijä jättää työnsä. Tärkein, yksittäinen työntekijää vahvistava työtapa työpaikoilla on se, että työorganisaation, esihenkilöiden ja työnohjauksen ovet ovat auki työntekijälle puhua ja purkaa kokemustaan. Kukaan ammattilainen ei saa ajatella, että hän olisi niin taitava, kokenut tai osaava, että häneen ei ihmisten kipeät kokemukset vaikuta. 

Leon artikkeleita löytyy täältä: 

https://www.utu.fi/fi/ihmiset/leo-nyqvist

Leon suosittelemia materiaaleja: 

GUSTAV SCHULMAN: 

Väkivalta ja sietämättömien tunteiden kierrätys:

https://www.perhejaverkostokeskus.fi/tiedostot/20/Schulman%20-%20Vakivalta%20ja%20sietamattomien.pdf