
Sign up to save your podcasts
Or


Hyppää mukaan hermoston resetiin täältä.
Mitä jos teet jo kaiken “oikein”, mutta kehosi ei silti toimi kuten toivoisit tai tärkeä tavoitteesi ei toteudu siinä aikataulussa kuin haluaisit?
Tässä jaksossa puhun kontrolloinnista ja siitä, miksi jatkuva yrittäminen, suorittaminen ja asioista tiukasti kiinni pitäminen eivät aina vie meitä lähemmäs sitä, mitä todella haluamme.
Puhun myös siitä, miksi tavoitteiden saavuttamiseen tarvitaan linjassa olevien tekojen rinnalle hellittämistä, luottamusta ja kykyä päästää irti pakonomaisesta kontrollista. Hellittäminen ei tarkoita tavoitteista luopumista, vaan sen puristuksen vähentämistä, joka voi pitää kehon ja mielen jatkuvasti valmiustilassa.
Tässä jaksossa kuulet:
✨ millä eri tavoilla kontrollointi voi näkyä arjessa, kehossa ja ajatuksissa
✨ miksi kontrollointi korostuu usein juuri niiden asioiden kohdalla, jotka ovat meille kaikkein tärkeimpiä
✨ mitä eroa on linjassa olevalla toiminnalla ja pakonomaisella suorittamisella
✨ miksi hellittäminen ja luottamuksen harjoittaminen voivat olla tärkeä osa hermoston tukemista
✨ miten kontrollointi on näyttäytynyt omassa elämässäni ja miten suhteeni siihen on muuttunut
Tämä jakso on sinulle, jos:
❤️ tunnet tekeväsi jatkuvasti paljon, mutta pelkäät silti, ettet tee tarpeeksi
❤️ sinun on vaikea hidastaa, levätä tai päästää asioista hetkeksi irti
❤️ huomaat ylianalysoivasi kehosi oireita, tavoitteitasi tai seuraavia askeliasi
❤️ haluat harjoitella enemmän luottamusta, hellittämistä ja turvan tunnetta omassa kehossasi
Puhun jaksossa myös omasta henkisestä näkökulmastani luottamukseen ja antautumiseen. Minulle yhteys itseäni suurempaan voimaan on ollut tärkeä osa omaa matkaani. Sinun ei kuitenkaan tarvitse jakaa samaa maailmankuvaa saadaksesi jaksosta paljon irti. Ydin on siinä, että kaikkea ei tarvitse kantaa, ratkaista ja kontrolloida yksin.
Kontrollista luottamukseen: 4 viikon hermostoreset
Jos tunnistit itsesi tästä jaksosta, Kontrollista luottamukseen reset on luotu juuri näiden teemojen ympärille. Neljän viikon aikana keskitymme hermoston tukemiseen, kehollisiin harjoituksiin, hellittämiseen ja luottamuksen vahvistamiseen.
✨ Liity odotuslistalle
Jaksossa mainittu:
Oscar Blue sinivalolasit
Koodilla SONJAHANNUS20 saat Oscar Bluen tuotteista 20 % alennuksen.
Uusittu Oppaasi terveeseen hormonitoimintaan & kiertotietoisuuteen e-kirja auttaa sinua ymmärtämään kehon, hermoston ja hormonitoiminnan yhteyttä syvemmin.
📖 Tutustu e-kirjaan täältä!
Haluaisitko työskennellä kanssani?
Jos tämä jakso herätti sinussa ajatuksia omasta hyvinvoinnistasi ja hormonitasapainostasi, voit työskennellä kanssani kahdella tavalla:
Heal Your Hormones®
HYH on 12 viikon kokonaisvaltainen online-valmennus naisille, jotka haluavat palauttaa hormonitoimintansa luonnolliseen tasapainoon. Tuloksena on kokonaisvaltaisesti hyvinvoiva keho, säännöllinen ja oireeton kierto sekä tasapainoinen mieli – ravinnon, hermoston, suoliston ja kiertotietoisuuden lempeällä mutta käytännöllisellä tuella.
Lue lisää ja lähde mukaan nyt!
Mikäli haluat mukaan HYH-valmennuksen seuraavaan yhteiseen lähtöön, niin käy liittymässä mukaan odotuslistalle!
Ready & Regulated 1:1
Syvällisempi, yksilöllinen työskentely sinulle, joka haluat pureutua juurisyihin, erityisesti esimerkiksi hedelmällisyyden tai kehon epätasapainojen kohdalla.
Täytä kartoituslomake täältä!
Jätä podcastista arvio Spotifyssa tai Podimossa, ota siitä screenshot ja lähetä se tämän linkin kautta.
🎁 Kiitoksena lähetän sinulle Mikroravinteet hormonitasapainoon -oppaan!
✨ Ota myös sometilini seurantaan:
Instagram: @sonjahannus
TikTok: @sonjahannus
kontrollointi, kontrollista luottamukseen, kontrollin tarve, hellittäminen, hermosto, hermoston säätely, sisäinen turva, suorittaminen, kehoyhteys, hormoniterveys, hormonitoiminta, naisen hormonitoiminta, epäsäännöllinen kierto, puuttuvat kuukautiset, stressi ja hormonitoiminta, kortisoli, ylivireys, parasympaattinen hermosto, kehon kuunteleminen, yliajattelu, naisen hyvinvointi
Mikä voi muuttua, kun lakkaa jatkuvasti suorittamasta, miellyttämästä muita ja menemästä omien rajojensa yli?
Tässä jaksossa vieraanani on Eveliina, jonka kanssa puhumme hänen omasta matkastaan hormonitoiminnan, hermoston ja kehoyhteyden äärellä. Eveliinan kuukautiset jäivät pois hormonaalisen ehkäisyn lopettamisen jälkeen, mutta samalla taustalla oli myös vaikeutta pysähtyä, omien tarpeiden sivuuttamista, kehohäpeää ja vahvaa miellyttämisen tarvetta.
Keskustelemme siitä, miten Eveliina on vuosien aikana rakentanut vahvempaa sisäistä turvaa, opetellut kuuntelemaan kehoaan ja asettamaan rajoja sekä tuonut arkeensa enemmän lempeyttä, nautintoa ja tilaa. Puhumme myös siitä, millaiset muutokset ovat tukeneet hänen kuukautiskiertonsa palautumista ja hormonitoiminnan tasapainottumista.
Tässä jaksossa kuulet:
✨ miten jatkuva suorittaminen, miellyttäminen ja omien rajojen ylittäminen voivat näkyä kehossa
✨ millainen rooli lempeydellä, hitaammalla elämällä ja sisäisellä turvalla on ollut hänen muutosmatkallaan
✨ mitkä muutokset ravinnossa, liikkumisessa, palautumisessa ja arjessa ovat tukeneet kuukautiskierron palautumista
✨ miten nautinto, kosketus, luonnossa oleminen ja pienet hengähdyshetket voivat vahvistaa yhteyttä omaan kehoon
Tämä jakso on sinulle, jos:
❤️ huomaat olevasi jatkuvasti menossa, suorittamassa tai muiden käytettävissä
❤️ sinun on vaikea sanoa ei tai tunnistaa, mitä itse oikeasti tarvitset
❤️ haluat vahvistaa kehoyhteyttäsi ja oppia kuuntelemaan kehosi viestejä
❤️ kaipaat enemmän lempeyttä, nautintoa ja tilaa omaan arkeesi
Puhumme myös konkreettisesti siitä, minkä Eveliina kokee tukeneen oman kiertonsa palautumista. Hän nostaa esiin muun muassa ravinnon, liikunnan ilon, levon, hitaamman arjen, omien tarpeiden priorisoimisen sekä vahvemman yhteyden itseensä.
Kontrollista luottamukseen: 4 viikon hermostoreset
Kun hermosto on jatkuvasti valmiustilassa, se näkyy unessa, palautumisessa ja kierrossa. Neljässä viikossa opetat kehollesi turvaa ja opit hellittämään sen, mitä et voi pakottaa. Et ajatuksen voimalla, vaan kehon kautta.
✨ Lue lisää ja lähde mukaan!
Uusittu Oppaasi terveeseen hormonitoimintaan & kiertotietoisuuteen e-kirja auttaa sinua ymmärtämään kehon, hermoston ja hormonitoiminnan yhteyttä syvemmin.
📖 Tutustu e-kirjaan täältä!
Haluaisitko työskennellä kanssani?
Jos tämä jakso herätti sinussa ajatuksia omasta hyvinvoinnistasi ja hormonitasapainostasi, voit työskennellä kanssani kahdella tavalla:
Heal Your Hormones®
HYH on 12 viikon kokonaisvaltainen online-valmennus naisille, jotka haluavat palauttaa hormonitoimintansa luonnolliseen tasapainoon. Tuloksena on kokonaisvaltaisesti hyvinvoiva keho, säännöllinen ja oireeton kierto sekä tasapainoinen mieli – ravinnon, hermoston, suoliston ja kiertotietoisuuden lempeällä mutta käytännöllisellä tuella.
Lue lisää ja lähde mukaan nyt!
Mikäli haluat mukaan HYH-valmennuksen seuraavaan yhteiseen lähtöön, niin käy liittymässä mukaan odotuslistalle!
Ready & Regulated 1:1
Syvällisempi, yksilöllinen työskentely sinulle, joka haluat pureutua juurisyihin, erityisesti esimerkiksi hedelmällisyyden tai kehon epätasapainojen kohdalla.
Täytä kartoituslomake täältä!
Jätä podcastista arvio Spotifyssa tai Podimossa, ota siitä screenshot ja lähetä se tämän linkin kautta.
🎁 Kiitoksena lähetän sinulle Mikroravinteet hormonitasapainoon -oppaan!
✨ Ota myös sometilini seurantaan:
Instagram: @sonjahannus
TikTok: @sonjahannus
kuukautisten puuttuminen, puuttuvat kuukautiset, kuukautiskierto, hormonitoiminta, hormoniterveys, kehoyhteys, hermosto, hermoston säätely, sisäinen turva, rajat, rajojen asettaminen, miellyttäminen, suorittaminen, kiltin tytön syndrooma, lempeys, itsemyötätunto, itsensä hyväksyminen, kehon kuunteleminen, nautinto, palautuminen, hitaampi elämä, stressi ja hormonitoiminta, kiertotietoisuus, Natural Cycles, Oura, hormonaalinen ehkäisy, somaattisuus, hengitys, kehollisuus, naisen hyvinvointi, Heal Your Hormones, Ready & Regulated, UPLEVEL-podcast
Voiko henkisyys olla osa tavallista arkea ilman pitkiä meditaatioita, täydellisiä aamurutiineja tai sitä, että koko elämä näyttää ulospäin henkiseltä?
Tässä jaksossa vieraanani on Eva Estlander, jonka kanssa keskustelemme siitä, mitä henkisyys voi tarkoittaa kiireisen arjen, työn, äitiyden ja tavallisen elämän keskellä. Puhumme myös siitä, miksi omaa henkisyyttä voi joskus olla vaikea näyttää muille ja voiko henkisyydestä puhua avoimesti menettämättä omaa uskottavuuttaan.
Sukellamme lisäksi äänihoitoihin, kehollisuuteen ja hermoston säätelyyn sekä siihen, miten henkinen yhteys voi löytyä hyvin pienistä hetkistä arjen keskellä.
Tässä jaksossa kuulet:
✨ mitä henkisyys tarkoittaa Evalle ja miltä se näyttää tavallisessa arjessa
✨ miksi omaa henkisyyttä voi olla vaikea näyttää muille ja mistä leimautumisen pelko voi syntyä
✨ miten yhdistää asiantuntijuus, työelämä ja henkisyys ilman, että niiden täytyy sulkea toisiaan pois
✨ miten ääni, kehollisuus ja hermoston säätely voivat kulkea rinnakkain henkisen yhteyden kanssa
✨ millaisilla pienillä harjoituksilla henkisyyttä voi tuoda osaksi kiireistä arkea
Tämä jakso on sinulle, jos:
❤️ henkisyys kiinnostaa sinua, mutta et oikein tiedä, miten tuoda sitä osaksi tavallista arkea
❤️ huomaat joskus piilottelevasi henkistä puoltasi tai pelkäät, miten muut siihen suhtautuvat
❤️ haluat löytää enemmän yhteyttä itseesi ilman, että siitä tulee uusi suoritus
❤️ äänihoidot, kehollisuus, hermoston säätely ja henkinen hyvinvointi kiinnostavat sinua
Jaksossa jaamme myös konkreettisia mikroharjoituksia, joilla voit alkaa vahvistaa omaa yhteyttä silloinkin, kun aikaa on vain muutama minuutti.
Eva Estlander on sertifioitu äänimaljaohjaaja, joogaopettaja ja kouluttaja. Tutustu Evan työhön tarkemmin Instagramissa @evaestlander tai osoitteessa www.evaestlander.com
Kontrollista luottamukseen: 4 viikon hermostoreset
Kun hermosto on jatkuvasti valmiustilassa, se näkyy unessa, palautumisessa ja kierrossa. Neljässä viikossa opetat kehollesi turvaa ja opit hellittämään sen, mitä et voi pakottaa. Et ajatuksen voimalla, vaan kehon kautta.
✨ Lue lisää ja lähde mukaan!
Uusittu Oppaasi terveeseen hormonitoimintaan & kiertotietoisuuteen e-kirja auttaa sinua ymmärtämään kehon, hermoston ja hormonitoiminnan yhteyttä syvemmin.
📖 Tutustu e-kirjaan täältä!
Haluaisitko työskennellä kanssani?
Jos tämä jakso herätti sinussa ajatuksia omasta hyvinvoinnistasi ja hormonitasapainostasi, voit työskennellä kanssani kahdella tavalla:
Heal Your Hormones®
HYH on 12 viikon kokonaisvaltainen online-valmennus naisille, jotka haluavat palauttaa hormonitoimintansa luonnolliseen tasapainoon. Tuloksena on kokonaisvaltaisesti hyvinvoiva keho, säännöllinen ja oireeton kierto sekä tasapainoinen mieli – ravinnon, hermoston, suoliston ja kiertotietoisuuden lempeällä mutta käytännöllisellä tuella.
Lue lisää ja lähde mukaan nyt!
Mikäli haluat mukaan HYH-valmennuksen seuraavaan yhteiseen lähtöön, niin käy liittymässä mukaan odotuslistalle!
Ready & Regulated 1:1
Syvällisempi, yksilöllinen työskentely sinulle, joka haluat pureutua juurisyihin, erityisesti esimerkiksi hedelmällisyyden tai kehon epätasapainojen kohdalla.
Täytä kartoituslomake täältä!
Jätä podcastista arvio Spotifyssa tai Podimossa, ota siitä screenshot ja lähetä se tämän linkin kautta.
🎁 Kiitoksena lähetän sinulle Mikroravinteet hormonitasapainoon -oppaan!
✨ Ota myös sometilini seurantaan:
Instagram: @sonjahannus
TikTok: @sonjahannus
henkisyys, henkisyys arjessa, henkinen hyvinvointi, henkinen kasvu, kehoyhteys, yhteys itseen, intuitio, läsnäolo, hermosto, hermoston säätely, somaattinen työskentely, äänihoito, äänimaljat, sound healing, meditaatio, mikroharjoitukset, äitiys ja henkisyys, työelämä ja henkisyys, asiantuntijuus, spiritual bypassing, suorittaminen, burnout, yhteys luontoon, naisen hyvinvointi, Eva Estlander, Soma & Sound Method, Heal Your Hormones, Ready & Regulated, UPLEVEL-podcast
Onko kuukautiskivut vain normaali osa kuukautisia, joka pitää hyväksyä ja hoitaa kipulääkkeellä?
Tässä jaksossa sukellamme siihen, mitä kuukautiskipujen taustalla oikeastaan tapahtuu ja miksi toisilla kuukautiset ovat lähes kivuttomat, kun taas toisilla kivut vaikuttavat arkeen. Puhun prostaglandiineista, tulehdustilasta, ravinnosta, verensokerista, unesta ja hermostosta sekä siitä, miten nämä kaikki voivat vaikuttaa kuukautiskipujen voimakkuuteen.
Jaan myös oman kokemukseni kivuliaista kuukautisista sen jälkeen, kun kuukautiskiertoni palautui pitkän poissaolon jälkeen. Tavoitteena ei ole antaa sinulle uutta listaa asioista, joita pitäisi kontrolloida, vaan auttaa ymmärtämään paremmin, mitä kehosi yrittää viestiä.
Tässä jaksossa kuulet:
✨ mistä kuukautiskivut syntyvät ja mikä rooli prostaglandiineilla on niiden taustalla
✨ miten tulehdustila, ravinto ja verensokerin tasapaino voivat liittyä kuukautiskipuihin
✨ miksi omega 3 rasvahapoilla, riittävällä energiansaannilla ja unella voi olla merkitystä kuukautiskipujen näkökulmasta
✨ miten hermoston kuormitus voi vaikuttaa kipukynnykseen ja siihen, kuinka voimakkaina kuukautiskivut koetaan
Tämä jakso on sinulle, jos:
❤️ kuukautisesi ovat kivuliaat ja joudut turvautumaan kipulääkkeisiin lähes joka kierrossa
❤️ kuukautiskivut vaikuttavat työhön, opiskeluun, liikkumiseen tai muuhun arkeesi
❤️ haluat ymmärtää, mitä kuukautiskipujen taustalla tapahtuu yksittäisten oireiden hoitamisen sijaan
❤️ haluat oppia tukemaan kiertoasi kokonaisvaltaisin menetelmin
Kuukautiskivut eivät automaattisesti tarkoita, että kehossasi olisi jotain rikki. Primaarisissa kuukautiskivuissa kyse on normaalista fysiologisesta prosessista, jonka voimakkuuteen voivat kuitenkin vaikuttaa monet kehon kuormitukseen, hormonitoimintaan ja palautumiseen liittyvät tekijät.
Uusittu Oppaasi terveeseen hormonitoimintaan & kiertotietoisuuteen e-kirja auttaa sinua ymmärtämään kehon, hermoston ja hormonitoiminnan yhteyttä syvemmin. Oppaassa käydään läpi myös tämän jakson keskeisiä teemoja, kuten ravintoa, verensokeria, hermostoa ja kehon tulehdustilaa.
📖 Tutustu e-kirjaan täältä!
Haluaisitko työskennellä kanssani?
Jos tämä jakso herätti sinussa ajatuksia omasta hyvinvoinnistasi ja hormonitasapainostasi, voit työskennellä kanssani kahdella tavalla:
Heal Your Hormones®
HYH on 12 viikon kokonaisvaltainen online-valmennus naisille, jotka haluavat palauttaa hormonitoimintansa luonnolliseen tasapainoon. Tuloksena on kokonaisvaltaisesti hyvinvoiva keho, säännöllinen ja oireeton kierto sekä tasapainoinen mieli – ravinnon, hermoston, suoliston ja kiertotietoisuuden lempeällä mutta käytännöllisellä tuella.
Lue lisää ja lähde mukaan nyt!
Mikäli haluat mukaan HYH-valmennuksen seuraavaan yhteiseen lähtöön, niin käy liittymässä mukaan odotuslistalle!
Ready & Regulated 1:1
Syvällisempi, yksilöllinen työskentely sinulle, joka haluat pureutua juurisyihin, erityisesti esimerkiksi hedelmällisyyden tai kehon epätasapainojen kohdalla.
Täytä kartoituslomake täältä!
🧪 Puhdin laboratoriopaketit ja verikokeet
Saat juuri nyt alennuksen koodilla PP26
Jätä podcastista arvio Spotifyssa tai Podimossa, ota siitä screenshot ja lähetä se tämän linkin kautta.
🎁 Kiitoksena lähetän sinulle Mikroravinteet hormonitasapainoon -oppaan!
✨ Ota myös sometilini seurantaan:
Instagram: @sonjahannus
TikTok: @sonjahannus
kuukautiskipu, kuukautiskivut, kivuliaat kuukautiset, kuukautiskierto, hormonitoiminta, hormoniterveys, prostaglandiinit, tulehdustila, matala asteinen tulehdus, omega 3, ravinto, verensokeri, verensokeritasapaino, hermosto, hermoston kuormitus, stressi ja kuukautiskipu, uni, univaje, kipukynnys, PMS, ovulaatio, estrogeeni, progesteroni, endometrioosi, adenomyoosi, myoomat, primaarinen kuukautiskipu, sekundaarinen kuukautiskipu, kiertotietoisuus, naisen hyvinvointi, Oppaasi terveeseen hormonitoimintaan ja kiertotietoisuuteen, Heal Your Hormones, Ready & Regulated, UPLEVEL-podcast
Mitkä pienet asiat tukevat hyvinvointiani juuri nyt ja miltä oma arkeni näyttää tällä hetkellä?
Tässä jaksossa kerron tämänhetkisestä elämästäni sekä rutiineista ja valinnoista, joihin panostan voidakseni mahdollisimman hyvin. Puhun muun muassa unesta, ravinnosta, aamu- ja iltarutiineista, voimaharjoittelusta sekä siitä, miten pyrin tukemaan hyvinvointiani arjen keskellä.
Pohdin myös läsnäoloa perheen kanssa, viikonloppujen sometaukoja sekä sitä, miksi olen päättänyt investoida valmennukseen juuri tässä elämäntilanteessa.
Tässä jaksossa kuulet:
✨ millaiset aamu- ja iltarutiinit tukevat hyvinvointiani juuri nyt
✨ miten tuen untani, vuorokausirytmiäni ja hermostoani arjessa
✨ millainen rooli voimaharjoittelulla, proteiinilla ja liikkeellä on tämänhetkisessä arjessani
✨ miten harjoittelen läsnäoloa perheen kanssa ja miksi pidän viikonloppuisin taukoa somesta
✨ mihin olen päättänyt investoida oman hyvinvointini ja kasvuni tueksi
Tämä jakso on sinulle, jos kaipaat inspiraatiota oman arjen hyvinvointirutiineihin tai olet utelias kuulemaan, millaisia asioita itse teen tällä hetkellä hyvinvointini tueksi. 🤍
Uusittu Oppaasi terveeseen hormonitoimintaan & kiertotietoisuuteen e-kirja auttaa sinua ymmärtämään kehon, hermoston ja hormonitoiminnan yhteyttä syvemmin.
📖 Tutustu e-kirjaan täältä!
Jaksossa mainittu:
📖 Oppaasi terveeseen hormonitoimintaan & kiertotietoisuuteen -e-kirja
🕶️ BON CHARGE Crystal Blue Light Blocking Glasses
✨ Omaa tärinälautaani ei enää myydä, mutta ostaisin nyt tämän tai tämän
🌙 Nuku-suuteippi
Haluaisitko työskennellä kanssani?
Jos tämä jakso herätti sinussa ajatuksia omasta hyvinvoinnistasi ja hormonitasapainostasi, voit työskennellä kanssani kahdella tavalla:
Heal Your Hormones®
HYH on 12 viikon kokonaisvaltainen online-valmennus naisille, jotka haluavat palauttaa hormonitoimintansa luonnolliseen tasapainoon. Tuloksena on kokonaisvaltaisesti hyvinvoiva keho, säännöllinen ja oireeton kierto sekä tasapainoinen mieli – ravinnon, hermoston, suoliston ja kiertotietoisuuden lempeällä mutta käytännöllisellä tuella.
Lue lisää ja lähde mukaan nyt!
Mikäli haluat mukaan HYH-valmennuksen seuraavaan yhteiseen lähtöön, niin käy liittymässä mukaan odotuslistalle!
Ready & Regulated 1:1
Syvällisempi, yksilöllinen työskentely sinulle, joka haluat pureutua juurisyihin, erityisesti esimerkiksi hedelmällisyyden tai kehon epätasapainojen kohdalla.
Täytä kartoituslomake täältä!
Jätä podcastista arvio Spotifyssa tai Podimossa, ota siitä screenshot ja lähetä se tämän linkin kautta.
🎁 Kiitoksena lähetän sinulle Mikroravinteet hormonitasapainoon -oppaan!
✨ Ota myös sometilini seurantaan:
Instagram: @sonjahannus
TikTok: @sonjahannus
hyvinvointirutiinit, hyvinvointi, arjen hyvinvointi, terveelliset elämäntavat, aamurutiinit, iltarutiinit, unirutiinit, uni, parempi uni, vuorokausirytmi, luonnonvalo, aamuvalo, sinivalo, sinivalolasit, suuteippaus, tärinälauta, hermosto, hermoston säätely, palautuminen, ravinto, proteiini, voimaharjoittelu, liikunta, kehoyhteys, läsnäolo, perhearki, some detox, sometauko, itsensä kehittäminen, hormonitoiminta, hormoniterveys, naisen hyvinvointi, kiertotietoisuus, Heal Your Hormones, Ready & Regulated, UPLEVEL-podcast
Tämä harjoitus auttaa sinua laskeutumaan kehoosi, ja tuntemaan rauhaa ja runsautta jo tässä hetkessä - vaikka et ole vielä (!) siinä pisteessä, missä haluat olla.
Somaattinen runsauden aktivointi auttaa myös hermostoasi valmistelemaan tulevaa.
Uusin parhaillaan supersuosittua Oppaasi Terveeseen Hormonitoimintaan ja Kiertotietoisuuteen e-kirjaani. Se on auttanut jo yli tuhatta naista tervehdyttämään hormonitoimintaansa. Voit tilata sen täältä, ja saat uudistetun version sinulle toimitettuna heti kun se valmistuu.
Muista tilata podcast! ❤️ Jätä podcastista arvio Spotifyssa tai Podimossa, ota siitä screenshot ja lähetä se tämän linkin kautta.
🎁 Kiitoksena lähetän sinulle Mikroravintoaineet hormonitasapainoon -oppaan!
✨ Ota myös sometilini seurantaan:
Instagram: @sonjahannus
TikTok: @sonjahannus
Liity mukaan keskusteluumme Henna Perkkiön kanssa - hän on entinen mainostoimistouraa tehnyt nainen, joka uupumuksen koettuaan teki uranmuutoksen ja auttaa tänä päivänä naisia mm. tanssin voiman kautta.
Puhumme Hennan kanssa arjen pienistä mutta tärkeistä tavoista kunnioittaa kehoamme naisena maskuliinisten rakenteiden yhteiskunnassa. Jaamme omat tapamme kultivoida kehoyhteyttä ja Henna jakaa, millaisen voiman voimme löytää tanssista ja vapaasta liikkeestä. Puhumme myös menestyksestä ja mitä se Hennalle tänä päivänä tarkoittaa. Tämä on lämminhenkinen, inspiroiva keskustelu!
Naisen Luonto podcast
Henna Instagramissa
Nappaa maksuton Oireindeksi täältä - pureudu yhdellä silmäyksellä oireesi juurisyylle ja ensimmäiset askeleet kehon tukemiseksi kokonaisvaltaisesti.
Oppaasi terveeseen hormonitoimintaan ja kiertotietoisuuteen e-kirja
Jätä podcastista arvio Spotifyssa tai Podimossa, ota siitä screenshot ja lähetä se tämän linkin kautta. Muista myös seurata podcastia!
🎁 Kiitoksena lähetän sinulle Mikroravintoaineet hormonitasapainoon -oppaan!
✨ Ota myös sometilini seurantaan:
Instagram: @sonjahannus
TikTok: @sonjahannus
Tiesitkö, että ajattelutavalla voi olla merkitystä hormonitoiminnan tukemisessa?
Tässä jaksossa puhun siitä, miten hermoston tila, omat uskomukset ja suhtautuminen omaan kehoon voivat vaikuttaa siihen, miten kuljet kohti tasapainoista hormonitoimintaa. Sukellamme rajoittaviin uskomuksiin, neuroplastisuuteen ja siihen, miten voit opetella tunnistamaan ajatuksiasi ilman, että ne määrittävät sinua. Puhumme myös siitä, mitä tehdä, kun olo on epätoivoinen, tietoa on liikaa tai et tiedä mistä aloittaa.
Tässä jaksossa kuulet:
✨ miksi pysähtyminen ja hermoston rauhoittaminen ovat usein ensimmäinen askel
✨ miten jatkuva tiedon määrä ja oireiden analysointi voivat lisätä kuormitusta
✨ miten rajoittavat uskomukset voivat vaikuttaa siihen, miten näet itsesi ja mahdollisuutesi voida paremmin
✨ mitä neuroplastisuus tarkoittaa ja miten uusia ajatusmalleja voidaan rakentaa
✨ miten voit siirtyä ylianalysoinnista kohti läsnäoloa ja luottamusta
Tämä jakso on sinulle, jos:
❤️ tunnet olosi epätoivoiseksi tai yksinäiseksi terveyshaasteidesi kanssa
❤️ olet hukkunut tiedon määrään etkä enää tiedä, mihin keskittyä
❤️ huomaat ajattelevasi, että tilanteesi on liian monimutkainen tai ettei muutos ole mahdollista
❤️ haluat oppia tunnistamaan omia rajoittavia uskomuksiasi
❤️ kaipaat enemmän luottamusta omaan kehoosi ja prosessiin
Jaksossa teen kanssasi myös konkreettisen harjoituksen, jonka avulla voit tunnistaa omia ajatuksiasi ja uskomuksiasi. 🤍
Heal Your Hormones® -valmennuksen ovet ovat auki enää hetken!
HYH on 12 viikon kokonaisvaltainen online-valmennus naisille, jotka haluavat tukea hormonitoimintaansa, kuukautiskiertoaan ja koko kehon hyvinvointia.
Lue lisää ja liity mukaan syksyn HYH-valmennukseen nyt!
Jos kuuntelet jaksoa myöhemmin, käy liittymässä odotuslistalle ja kuulet ensimmäisten joukossa kun HYH palaa.
Ready & Regulated 1:1
Syvällisempi, yksilöllinen työskentely sinulle, joka haluat pureutua juurisyihin, erityisesti esimerkiksi hedelmällisyyden tai kehon epätasapainojen kohdalla.
Täytä kartoituslomake täältä!
Jätä podcastista arvio Spotifyssa tai Podimossa, ota siitä screenshot ja lähetä se tämän linkin kautta.
🎁 Kiitoksena lähetän sinulle Mikroravinteet hormonitasapainoon -oppaan!
✨ Ota myös sometilini seurantaan:
Instagram: @sonjahannus
TikTok: @sonjahannus
ajattelutapa, mindset, hormoniterveys, hormonitoiminta, hormonitasapaino, rajoittavat uskomukset, uskomukset, neuroplastisuus, hermosto, hermoston säätely, hermoston rauhoittaminen, stressi, krooninen stressi, ylianalysointi, ajatusten spiraali, läsnäolo, kehoyhteys, luottamus omaan kehoon, kehon turvallisuuden tunne, terveyshaasteet, kokonaisvaltainen hyvinvointi, ajatusmallit, ajatusten tunnistaminen, itsemyötätunto, toivo, muutos, hormonitoiminnan tukeminen, naisen hyvinvointi, Heal Your Hormones, Ready & Regulated, UPLEVEL-podcast
Jos olet kamppaillut hormonaalisen epätasapainon tai suoliston haasteiden kanssa, tämä on kutsusi. 💌
Heal Your Hormones® -valmennus on syvällinen matka naisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja hormonitoimintasi tukemiseen. 12 viikon aikana saat työkalut ja ymmärryksen kehosi tukemiseen tavalla, jota et löydä mistään muualta.
Sinä ansaitset säännöllisen, oireettoman ja hedelmällisen kierron, sekä terveen suoliston. Tämä on kutsusi.
Ovet syksyn 2026 Heal Your Hormones valmennukseen on auki enää hetken.
Jaksossa jaan oman matkani hormonaalisen tasapainon löytämiseen ja kerron, miten Heal Your Hormones® -valmennus voi auttaa sinua saavuttamaan säännöllisen, oireettoman ja hedelmällisen kierron vain 12 viikossa.
Tämä ei ole vain mahdollista, se on saavutettavissa.
Kuulet:
✨ Miten otin vastuun omasta terveydestäni ja löysin kokonaisvaltaisen lähestymistavan, joka muutti elämäni.
✨ Miksi Heal Your Hormones® -valmennus on suunniteltu juuri sinulle, joka haluat ottaa hormoniterveytesi haltuun luonnollisesti.
✨ Konkreettisia tuloksia ja palautteita valmennuksen osallistujilta, jotka ovat saavuttaneet uskomattomia muutoksia.
Valmennus alkaa maanantaina 14.9., ja ilmoittautuminen sulkeutuu torstaina 10.9. Tämä on tilaisuutesi ottaa terveytesi omiin käsiisi ja aloittaa matkasi kohti elinvoimaisinta versiota sinusta.
En malta odottaa, että päästään aloittamaan ❤️🔥
nainen hormonitoiminta kiertotietoisuus terveys hyvinvointi kokonaisvaltainen hyvinvointi heal your hormones suolisto pcos endometrioosi akne elämäntapamuutos painonhallinta hormonit
Moni nainen elää vuosia epäsäännöllisen kierron, aknen, puuttuvien ovulaatioiden ja hormonioireiden kanssa ilman, että saa selkeitä vastauksia tai kokonaisvaltaista tukea. Tässä jaksossa vieraana on Melissa, joka jakaa oman matkansa PMOS:n, pitkien kiertojen ja hedelmällisyyshaasteiden keskeltä kohti vahvempaa hormonitoimintaa ja raskautta.
Puhumme jaksossa siitä, miten lääketieteellisen hoidon ja kokonaisvaltaisen tuen yhdistäminen auttoi tukemaan hormonitoimintaa. Melissa kertoo myös mitä muutoksia alkoi tapahtua, kun hermostoa, ravintoa ja elämäntapoja alettiin tukea kokonaisvaltaisesti Heal Your Hormones® -valmennuksen oppien avulla.
Tässä jaksossa kuulet:
❤️ miten PMOS ja insuliiniresistenssi voivat näkyä kierrossa ja hormonitoiminnassa
❤️ miksi pitkä kierto voi kertoa siitä, että ovulaatio yrittää tapahtua useamman kerran
❤️ miten hermoston tila voi vaikuttaa arkeen, hormonitoimintaan ja hedelmällisyyteen
❤️ miten ravinto, verensokeri ja elämäntavat voivat tukea hormonitasapainoa
❤️ mitä muutoksia Melissa huomasi HYH-valmennuksen aikana
Tämä jakso on sinulle, jos:
❤️ kärsit epäsäännöllisestä kierrosta, PMOS:sta tai hormonaalisesta aknesta
❤️ epäilet että ovulaatiota ei tapahdu tai se tapahtuu epäsäännöllisesti
❤️ olet kokenut turhautumista oman hormonitoimintasi kanss
❤️ kaipaat toivoa ja samaistumispintaa omaan tilanteeseesi
Melissan tarina antaa toivoa siitä, että vaikka matka olisi pitkä, kehossa voi tapahtua todella isoja muutoksia, kun sitä aletaan tukea kokonaisvaltaisesti.
Syksyn Heal Your Hormones® -valmennuksen ovet ovat nyt auki!
HYH on 12 viikon kokonaisvaltainen online-valmennus naisille, jotka haluavat palauttaa hormonitoimintansa luonnolliseen tasapainoon. Tuloksena on kokonaisvaltaisesti hyvinvoiva keho, säännöllinen ja oireeton kierto sekä tasapainoinen mieli – ravinnon, hermoston, suoliston ja kiertotietoisuuden lempeällä mutta käytännöllisellä tuella.
Lue lisää ja lähde mukaan nyt!
Jätä podcastista arvio Spotifyssa tai Podimossa, ota siitä screenshot ja lähetä se tämän linkin kautta.
🎁 Kiitoksena lähetän sinulle Mikroravinteet hormonitasapainoon -oppaan!
✨ Ota myös sometilini seurantaan:
Instagram: @sonjahannus
TikTok: @sonjahannus
PCOS, pitkä kierto, epäsäännöllinen kierto, ovulaatio, hormonaalinen akne, hormonitoiminta, hormoniterveys, insuliiniresistenssi, hedelmällisyys, raskautuminen, kuukautiskierto, hermosto, hermoston säätely, verensokeri, PMS, puuttuvat kuukautiset, amenorrea, kiertotietoisuus, hormonitasapaino, naisen hormonitoiminta, Heal Your Hormones, UPLEVEL-podcast
From the publisher's feed