
Sign up to save your podcasts
Or


Maailman jäkälälajeista tunnetaan mahdollisesti vasta puolet, eikä tiede osaa vielä varmasti sanoa edes sitä, mikä oikeastaan on jäkälä. Miksi jäkälän syvin olemus on niin vaikeaa tavoittaa? Entä löytyykö jäkälästä seuraava ratkaisu antibioottiresistenssiin tai lääke Alzheimerin tautiin?
Yliopistotutkija Annina Kantelinen selittää, miksi jäkälätutkimuksessa on otettu viime aikoina isoja harppauksia ja miksi jäkälöiden tutkimus on nyt ehkä tärkeämpää kuin koskaan.
Utelias mieli on Helsingin yliopiston podcast, joka puhuu tieteestä tunteella.
Viime aikoina on puhuttu paljon nuorten naisten ja miesten arvojen eriytymisestä, mutta mitä jos tutkimus osoittaa, että arvokuilua ei ole olemassa? Entä miksi syntyvyys laskee, vaikka enemmistö nuorista aikuisista haluaa lapsia
Sosiaalipsykologian yliopistonlehtori Rasmus Mannerström Helsingin yliopistosta selittää, miksi kumppanin valitseminen ja perheen perustaminen on vaikeaa.
Utelias mieli on Helsingin yliopiston podcast, joka puhuu tieteestä tunteella.
Miksi kärsimykselle ei aina kannata etsiä merkitystä? Entä minkä vuoksi sekä pessimismi että optimismi ovat huonoja elämänfilosofioita, mikäli haluaa tehdä maailmasta paremman?
Uskonnonfilosofian professori Sami Pihlström kertoo, mitä meliorismi on ja miten se voi auttaa toimimaan epävarmassa maailmassa.
Utelias mieli on Helsingin yliopiston podcast, joka puhuu tieteestä tunteella.
Millaisia juttuja antiikin roomalaiset raapustivat seinään? Entä saiko roomalaisissa vessoissa tehdä tarpeensa rauhassa?
Antiikin tutkija, latinan kielen ja Rooman kirjallisuuden dosentti Laura Nissin avaa, mitä käymälät kertovat kreikkalais-roomalaisesta elämästä ja kulttuurihistoriasta. Mitä tiedämme antiikin roomalaisista vessakirjoitusten perusteella, ja miksi sillä on väliä?
Utelias mieli on Helsingin yliopiston podcast, joka puhuu tieteestä tunteella.
Algoritmi oppii tuntemaan ihmisen joskus paremmin kuin ihminen itse ja osaa houkutella uppoutumaan somen maailmaan pidemmäksi aikaa kuin mitä käyttäjä ehkä haluaisikaan. Mitä ihmisen aivoissa tapahtuu, kun selaamme somea? Onko somesta aivoille jotakin hyötyä?
Aivotutkija, professori Minna Huotilainen pohtii, miksi on niin vaikeaa tutkia, aiheuttaako somen käyttö masennusta. Entä miten somesta väsyneitä aivoja kannattaa hoitaa?
Utelias mieli on Helsingin yliopiston podcast, joka puhuu tieteestä tunteella.
Ihmislaji on poikkeuksellisen sosiaalinen ja yhteistyökykyinen, ja samalla suhteet etenkin läheisimpien perheenjäsenten kanssa ovat täynnä konflikteja ja ärtymystä. Miksi on tärkeää, että välillä ärsyttää?
Ärtymyksen tunteen hyötyjä tutkinut professori, psykologinen antropologi Anni Kajanus kertoo, miksi hankalat tunteet ovat korvaamattoman tärkeitä yhteistyömme kannalta. Millä tavoin ihmiset osoittavat ärtymystään eri kulttuureissa?
Utelias mieli on Helsingin yliopiston podcast, joka puhuu tieteestä tunteella.
Tunnemme tällä hetkellä planeettamme turvallisuutta potentiaalisesti uhkaavista asteroideista vain murto-osan. Miksi lähiavaruudessa on meille vielä niin paljon tuntematonta? Samalla elämme aurinkokunnan tutkimuksen kulta-aikaa, mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa?
Planeettatutkija, akatemiaprofessori Karri Muinonen kertoo, millaisia läpimurtoja avaruuden tutkimisessa on lähivuosina tiedossa ja miksi se todella parantaa turvallisuutta myös täällä maan päällä.
Utelias mieli on Helsingin yliopiston podcast, joka puhuu tieteestä tunteella.
Kuinka paljon kännykän selailu ja videoiden katsominen oikeasti kuluttavat sähköä? Miksi datakeskuksia rakennetaan jatkuvasti valtavasti lisää?
Tietojenkäsittelytieteen professori Jussi Kangasharju nostaa kissan pöydälle ja selittää, miksi internetin käytön päästöt jäävät helposti huomiotta, vaikka ne kasvavat jatkuvasti.
Utelias mieli on Helsingin yliopiston podcast, joka puhuu tieteestä tunteella.
Suomalaisilla diagnosoidaan yhä enemmän autoimmuunisairauksia, kuten allergioita. Niiden syntymistä voisi ehkäistä luontokosketuksella, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Miksi mikrobialtistus tekee meistä terveempiä ja miten kaupungissa asuva voi sellaista itselleen hankkia
Tutkijatohtori Mika Saarenpää kertoo, millainen kukkalaatikko kotona tukee immuunipuolustusta. Entä mitä väliä lähimetsillä oikeasti on meidän terveydellemme?
Utelias mieli on Helsingin yliopiston podcast, joka puhuu tieteestä tunteella.
Minkä vuoksi iltavirkut ovat suuremmassa vaarassa sairastua ja kuolla nuorempana kuin muut? Pitäisikö siitä syyttää yhteiskuntaa vai geenejä?
Uni- ja vuorokausirytmin tutkija Ilona Merikanto kertoo, voiko omaan vuorokausirytmiin vaikuttaa. Entä miksi teineillä on vaikeuksia varhaisaamun matikantunneilla?
Utelias mieli on Helsingin yliopiston podcast, joka puhuu tieteestä tunteella.
From the publisher's feed

8 Listeners

10 Listeners

4 Listeners

2 Listeners

3 Listeners

1 Listeners

0 Listeners

2 Listeners

1 Listeners

3 Listeners

3 Listeners

1 Listeners

0 Listeners

5 Listeners

0 Listeners