Kansalaisella on velvollisuus olla perillä. Mutta mitä jos tämä jalo lause on tosi yhdellä tasolla ja vahingollinen toisella?

Tässä Mekanismirealismin jaksossa puretaan demokraattisen kansalaisvastuun piilevä kategoriavirhe. Kansalainen voi olla legitimaation lähde: yksi ihminen, yksi ääni. Kansalainen voi päättää yhteiskunnan päämääristä: mitä pidetään oikeudenmukaisena, hyväksyttävänä ja tavoiteltavana. Mutta kansalainen ei voi vapaa-ajallaan toimia eläkejärjestelmän, energiapolitiikan, terveydenhuollon, maahanmuuton, koulutuksen ja byrokratian mekanismi-insinöörinä.

Vaalikone paljastaa ongelman käyttöliittymänä. Monimutkaiset mekanismikysymykset litistetään muutaman sekunnin moraalisiksi mielipidevalinnoiksi. Sitten kansalaista kutsutaan valveutuneeksi, jos hän osaa painaa nappia oikealla itseluottamuksella.

Jakson ydinväite on: yhden ihmisen yksi ääni on legitimaatiokanava, ei diagnoosikanava. Kun yhteiskunta unohtaa eron, se tekee kansalaisesta miniatyyrivaltion ja syyttää häntä siitä, että valtio epäonnistuu hänen sisällään. Kansalaisen tehtävä ei ole kantaa valtion kausaalimallia päässään. Kansalaisen tehtävä on vaatia, että valtio rakentaa itselleen kyvyn ymmärtää mitä se tekee.

https://mekanismirealismi.fi/valveutuneen-kansalaisen-ansa