Aamupodi

Aamupodi

By AamulehtiNewsNews Commentary
Download on the App Store

Aamupodi episodes

  • Näillä eväillä Tappara ja Ilves lähtevät "superkauteen"
    Aamupodi tarjoilee vahvan kiekkokattauksen ennen miesten jääkiekkoliigan alkua. Mistä asetelmista Ilves ja Tappara lähtevät tiistaina 1. syyskuuta alkavaan kauteen? Ja miksi sitä kutsutaan superkaudeksi? Aihetta avaa Aamulehden urheilutoimituksen päällikkö Lauri Lehtinen. Podcastin juontavat uutispäällikkö Saara Tunturi ja liven ja kuvan päällikkö Tuukka Välimäki.
    33 min
  • Poliisin voimankäyttö, koirankasvattajan jättimätkyt ja Siikanevan talkoot

    Aamupodi ottaa jälleen käsittelyyn viikon puheenaiheet. Onko poliisin voimankäyttö karannut käsistä? Tampereella keskustelua on herättänyt tilanne, jossa poliisi osoitti autosta sivullista aseella ja käski poistumaan. Kangasalalainen koirankasvattaja Heidi Karves sai 108 000 euron veromätkyt. Nyt hän harkitsee elämäntyönsä lopettamista. Mitä ajatuksia tapaus herättää? Raati puhuu myös Siikanevan soidensuojelualueen pelastustalkoista Ruovedellä. Vapaaehtoiset kunnostavat pitkospuut murto-osalla Metsähallituksen alkuperäisestä hinta-arviosta. Toimittaja Riikka Lehtovaara oli paikalla. Lisäksi kysytään, saako Tampereella pystyttää teltan puistoon. Äänessä ovat liven ja kuvan päällikkö Tuukka Välimäki, uutispäällikkö Saara Tunturi sekä toimittajat Aukusti Palosaari ja Riikka Lehtovaara.

    38 min
  • Tampereen superkesä, poissaolosakko, Birmingham ja mustikkametsä
    Aamulehden Aamupodi nostaa jälleen pöytään viikon puheenaiheet. Käynnissä on Tampereella tapahtumien superkesä. Miten se on sujunut?Varhaiskasvatuksessa puhuttavat nyt lasten poissaolot, joista vanhemmat eivät ilmoita. Pitäisikö siitä jopa sakottaa? Entä millä aikataululla ämpäri täyttyy mustikoista? Aamulehti lähti marjametsälle. Aamupodi ottaa yhteyden myös yleisurheilun EM-kisojen areenalle. Studiossa aiheita puivat liven ja kuvan päällikkö Tuukka Välimäki, uutispäällikkö Saara Tunturi, toimituspäällikkö Tatu Airo ja toimittaja Aleksandra Kunnas. Raportin Birminghamista antaa toimittaja Mikko Meklin.
    47 min
  • Saunominen uima-asussa, Eput, asuntomessut ja koulujen alku
    Aamupodi palaa kesätauolta ja nostaa jälleen pöytään viikon puheenaiheet. Useat Pirkanmaan uimahallit sallivat nyt uima-asun käytön saunassa. Miksi muutos tehtiin ja onko se hyvä vai huono juttu? Lisäksi raati keskustelee Lempäälän asuntomessuista ja koulujen alusta. Puhetta riittää tietenkin myös Eppu Normaalista, joka vetää Tampereen Ratinassa viimeiset keikkansa. Studiossa aiheita puivat uutispäällikkö Saara Tunturi, liven tuottaja Enni Mansikkamäki, toimittaja Irja-Ulriikka Valta ja liven ja kuvan päällikkö Tuukka Välimäki.
    37 min
  • Särkänsilta, muuttuva Tampere, Nekalanranta ja jalkapallo
    Tampereen kaupunkisuunnittelu puhuttaa juhannusviikolla Aamupodin tuoreessa jaksossa. Raati kertoo mielipiteensä vasta-avatusta Särkänsillasta, jonka luvattiin yhdistävän Särkänniemi nykyistä saumattomammin Tampereen keskustaan. Lunastaako uusi silta lupauksen? Aamupodin raati analysoi myös puiden kaatamista työmaiden tieltä, Nekalanrantaa sekä jalkapallon MM-kisojen ensimmäisiä otteluita.
    34 min
  • Finnairin paluu Tampereelle, valtuusto, puistoruokailut ja jalkapallon MM
    Finnair palaa lokakuussa lentämään päivittäin Tampere-Pirkkalan ja Helsingin väliä kolmen vuoden tauon jälkeen. Kannattaako näin lyhyttä matkaa lentää ja löytävätkö ihmiset uusille lennoille? Viikon muina aiheina käsitellään Tampereen valtuuston kesätaukoa edeltäneitä tunnelmia, puistoruokailua sekä jalkapallon MM-kisoja. Äänessä ovat uutispäällikkö Saara Tunturi, liven tuottaja Enni Mansikkamäki sekä toimittajat Ilari Leppäniemi ja Aukusti Palosaari.
    33 min
  • Leijonien mestaruusranking ja kesän kulttuuririennot
    Aamupodi tarjoilee tällä viikolla Leijonien MM-kullan kunniaksi kiekkospesiaalin. Raati tarttui tiukkaan tehtävään ja järjesti Suomen viisi mestaruutta paremmuusjärjestykseen. Jääkiekon jälkeen luodaan vielä katsaus alkaneen kesän kulttuuririentoihin, kun Aamupodi listaa Pirkanmaan kiinnostavimpia tapahtumia ja muita kesäkohteita. Äänessä ovat urheilun uutispäällikkö Lauri Lehtinen, uutispäällikkö Saara Tunturi, liven tuottaja Enni Mansikkamäki ja toimittaja Ilari Leppäniemi.
    35 min
  • Ruokalähetit kouluilla, biledemarit, Rauhaniemi ja Suvivirsi
    Aamupodi käsittelee jälleen viikon kuumimmat puheenaiheet. Mitä mieltä pitäisi olla siitä, että nuoret tilaavat Woltista ja Uber Eatsista ruokaa kouluun? Lisäksi aiheina sdp:n puoluekokous Tampereella, Rauhaniemen kansankylpylän miljoonaremontti ja uusin Suvivirsi-kohu. Äänessä ovat toimittajat Ilari Leppäniemi ja Aukusti Palosaari, liven tuottaja Enni Mansikkamäki ja liven ja kuvan päällikkö Tuukka Välimäki.
    42 min
  • Turun ratikka, viisupettymys, Ranta-Tampella ja Tampereen floppihankinnat
    Turku päätti rakentaa ratikan kymmenen vuotta Tampereen jälkeen. Miksi Euroviisut päättyivät jälleen pettymykseen? Raati pohtii myös Ranta-Tampellan liikenneongelmia ja Tampereen epäonnistuneita hankintoja. Äänessä ovat toimittaja Ilari Leppäniemi, liven tuottaja Enni Mansikkamäki, uutispäällikkö Saara Tunturi ja liven ja kuvan päällikkö Tuukka Välimäki.
    35 min
  • Euroviisut ja jääkiekon MM-kisat
    Aamupodissa puhuttavat viikon suuret tapahtumat. Voittaako Suomi Euroviisut? Linda Lampenius ja Pete Parkkonen ovat vahvoja ennakkosuosikkeja Liekinheitin-kappaleellaan. Voiko mikään enää uhata Suomen voittokulkua? Samaan aikaan Sveitsissä alkavat jääkiekon MM-kisat. Suomen joukkueessa on poikkeuksellisen paljon NHL-vahvistuksia, ja Aleksander Barkov palaa MM-kisoihin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2016. Onko Leijonien kultajuna siis tukevasti raiteillaan?
    Äänessä ovat toimittaja Eedit Taipale, kuvaaja Toni Repo, uutispäällikkö Saara Tunturi ja liven ja kuvan päällikkö Tuukka Välimäki.
    45 min

About Aamupodi

From the publisher's feed

Moro! Aamupodi perkaa viikon kiinnostavimmat uutiset ja puheenaiheet perjantaisin. Näkökulma on vahvasti Tampereella ja Pirkanmaalla. Kuuntele, niin pysyt kartalla! Keskustelua vetävät Aamulehden…