Aina seurustellu aina jätetty

Käsilläsi on ASAJ:n syyskauden 2022 ja todennäköisesti kaikkien aikojen viimeinen jakso. Anttituiskuja, hectoreita ja muita suuria suomalaisia suuria taiteilijoita seuraten laitetaan jäähyväiskonsertin liput ensin myyntiin ja pohditaan vasta sen jälkeen, onko tässä vaiheessa vielä kuitenkaan järkevä pakata pillejä pussiin. Onnellisuuden, hämmentyneisyyden ja haikeuden rajapinnalla jaksossa käsitellään vässyköiden matkaa jätetyistä ressukoista varteen otettaviksi podcast-isänniksi. Tällä kertaa ei myöskään unohdeta ASAJ:n neljättä jäsentä, tuottaja K:ta, jonka verellä, hiellä ja resursseilla tuotanto on pidetty radallaan viimeiset vuodet.

Omaelämäkerrallinen epilogi oli itsensä juuri ja juuri kasassa pitäville vässyköille poikkeuksellinen tunteiden pyörremyrsky, jonka vuoksi on hyvä vielä selkeyttää, että kiitollisin mielin voidaan tästä rupeamasta eläköityä, jos eläkepäivät vihdoin koittavat. Matka joka ikisen kuuntelijan kanssa on ollut jotain, jota yksikään vässykkä ei villeimmissä unelmissakaan uskonut tapahtuvaksi. Viikoittaisten rupatteluhetkien lisäksi ikävä tulee kaikkien kuuntelijoiden ajatuksia, näkemyksiä ja kommentteja, olivat ne sitten omia kokemuksia, vässyköiden väärien väittämien oikaisua tai yleistä palautetta.

Fakta on se, että parhaat bileet järjestää vieraat itse. Näin ollen koko ASAJ-tiimi haluaa kiittää ja kumartaa teitä kaikkia siitä, että olette pitäneet kemut pystyssä. Jos ei kuulla enää, niin nähdään ainakin baarissa. Ja saa tulla juttelemaan - se on jopa suotavaa - vaikka vässykät muuta välillä väittävätkin.

Jos joku suostuu vapaaehtoisesti lentämään pääkaupunkiseudun marraskuiseen kurjuuteen vain lähestulkoon vässyköitä moikkaamaan, niin vähintä mitä voidaan vastapalveluksena tehdä, on kellottaa taas yksi ennätyspitkäjakso. ”Lapin flikan” Sannan kanssa vässykät pääsevät ihmettelemään, että, mihin Rollossa kannattaa suunnata, montako joulupukkia on olemassa ja miten parisuhteessa on päätynyt pettämään ihastuksen muodossa. Kuten niin usein, helppo on muumimaailmasta pettäjätkin tuomita giljotiiniin ja ikuiseen häpeäpaaluun sen enempää syytetyn penkillä istuvia kuuntelematta. Eihän se parisuhteen ulkopuolisiin häiriötekijöihin ihastuminen vässyköidenkin markkinoimaan Disney-rakkauteen sovi millään tavalla, mutta etsipä joku, joka siihen ei olisi koskaan missään törmännyt. Näin ollen Sannan tarina sai vässykätkin pohtimaan, että vaikka joku asia tai toiminta on yleisesti ottaen tuomittu ympäröivässä todellisuudessa absoluuttisesti vääräksi lähes tabuun asti, niin mustavalkoisestakin pinnasta saattaa löytyä useampia sävyjä, kun tarpeeksi asiaa tutkii, tässä tapauksessa toista kuunnellen.

Ei tarvinnut Pussinkaan ryystää varhaisnuorisoa päihdyttäviä energiajuomia tai kaapia sisäänsä ranskalaisia kebabilla, kun vässykät ottavat räjähtävän lähdön viikon viihdespektaakkeliin. Samalla energialla mennään vaikka raastupaan asti, jos luovasta sisällöstä vastaavan osaston pikkurötökset kantautuvat valvovien korvien alle. Lumevirtaa oli kuitenkin jostain raavittava, kun pimeässä arki-illassa yritetään taidetta saada väkisin kasaan yleisön pakokanavaksi hektisestä mutta tasapaksusta arjesta.

Koronan jälkeen studioväelle pukkaa uudenlaista tautia, kun yhdelle vässyköistä on uskallettu tuupata muksu polvelle. Sisällön tähden ollaan jälleen kerran sukellettu sovelluksiin, jotka avataan lähtökohtaisesti sen takia, että saataisiin siihen elämään perspektiiviä, jossa juuri sinä olet päähahmo ja muut elävät käsikirjoituksen mukaan. Nettihän pyydettäessä joka kerta toimittaa ja näin ollen vässykät pääsevätkin pähkäilemään muun muassa tilannetta, jossa toi toinen nyt on sitten on tossa vieressä pienen vaivannäön jälkeen ja tuskin siitä on mihinkään enää lähdössä, joten ihan hyvin tässä voi kilauttaa pleikkarin päälle.

Suu louskuu, leuat tekevät töitä ja huulet tanssivat, mutta silti ne oikeat sanat jäävät usein vatsanpohjaan ja nousevat myöhemmin kaivertamaan mieltä, joka tauotta pohtii, mitä sitä tulikaan töräytettyä, kun ajatus sisimmässä oli lähtökohtaisesti kaunis. Monesti sanat ovat vain puhetta, käytännön tekojen kätyreitä, mutta samalla ne asettavat meidät haavoittuvaiseen asemaan, jolloin emme uskalla käyttää niitä silloin, kun eniten niitä haluaisimme ja toinen niitä juuri tarvitsisi. Mielissämme niitä ajattelemme, mutta tilanteen tullessa ne vaihdamme. Kiertelemme, käytämme metaforia, luetutamme rivien välistä ja pahimmillaan vain vittuilemme. Toivomme oikeaa tulkintaa vääristä signaaleista. Haluamme oppia ne oikein, muttemme koskaan opettele. Niitä liikaa pyörittelemme ja niiden merkitystä itsekseen muutamme. Pahimmillaan vääristelemme. Murhetta tunnemme.

Koska emme koskaan sanoneet. Sitä mitä piti sanoa.

On hyvin mahdollista, jopa todennäköistä, että tämän viikon jakson myötä uusi rima on alitettu sisällön laadun suhteen. ASAJ:n sisällöntuotanto käytti sunnuntai-iltana veto-oikeuttaan vedoten ”teknisiin ongelmiin”, jotta korporaatiossa saatiin päivä lisää aikaa miettiä, kehtaako poikkeuksellisen keskeneräistä tuotetta tiputtaa markkinoille. Vuosibudjetti on puristettu kuivaksi, joten pakon edessä oli pakko mennä sillä tavaralla, mitä nyt oli saatavilla. Näin ollen Pussi pääsee esittelemään internetin syvyyksistä löytyneitä datapointteja koko kansalle. Muilta osin kontentin luomisessa on otettu taas yksi askel pidemmälle ravintolaan asti, kun ei omasta arjesta juuri laulettavaa löydy. Koska loppu on lähellä podcastien tekemisen siirtyessä kiihtyvällä vauhdilla epämuodikkaaksi taidemuodoksi, on vässyköillä suuremmat suunnitelmat jo pohdinnassa.

Hyvät ja ajatuksia herättävät keskusteluaiheet ovat vässyköiltä loppuneet jo noin kaksi vuotta sitten. Samalla matkalla sirkuksen imago sympaattisena pyhäkoulupoikakerhona on karannut käsistä. Tällä kertaa otetaankin (pieni) askel kohti brändin sympatiapesun taustalla olevaa todellisuutta, jossa vässyköitä ei suinkaan aina ole dumpattu, vaan silloin tällöin aloite on lähtenyt myös omasta päästä. Ja joskus sitä on vaan toiveikkaana odotettu, että jutun juuri kuihtuu pois, kun ei sitä jaksa enää säännöllisesti kastella.

Yhtä varovasti tepastellaan yhteiskunnan sukupuolirooleissa. Suoraan sanottuna ei niitäkään uskallettu kovin syvällisesti analysoida, vaikka yksi vässykkä kunniallisesti yrittääkin rakentaa ASAJ:n kulttuuriperintöä sillä välin, kun toiset kalpeana pelkäävät, että tähänkö se brändi nyt sulaa.

Parisuhdetilastojen eri puolia edustavien vässyköiden joukkoon kutsuttu Milja saa myllyn juuri ja juuri käyntiin, kun vässykät jo kovaa vauhtia keskenään marmattavat, kuinka kaikki ne porukan spesiaalitkin muodostavat makunsa vain muun massan vanavedessä. Edes puhumalla ei päästä eroon siitä faktasta, että hokijarnojen ja muiden sporttipetejen aika on tullut antaa tilaa nk. urbaaneille boheemeille, jotka varastavat sydämiä enemmän kuin niitä välttämättä edes olisi betonihelvetissä jaossa.

Kun teemasta nyt kerran taas turistaan, niin pakkohan se vässyköiden varastama vuoristoratateoriakin on johonkin väliin tunkea. Muussa tapauksessa sitä saattaisi luulla, että on eksynyt jonkun toisen (todennäköisesti huomattavasti paremman) podcastin ääreen. Miljalle kuitenkin kumarrus, että jaksoi tulla jakamaan ajatuksiaan, vaikka ei niille paljoa tilaa lopulta jäänyt isäntien levyn soittaessa tuttua vanhaa raitaa.

Viikon alkajaisiksi suomalainen sisukkuus konkretisoidaan kuunneltavaan muotoon vässyköiden puskiessa väkisin tavaraa sieluistaan ulos, vaikka lässyttäminen ei meinaa Studio Löydössä lähteä oikeille raiteille edes rautakankea taivuttamalla. Käsikirjoituksen puutteen synnyttämää epävarmuutta piilotellaan verrattain taitavasti räkätyksellä ja varmuuden vuoksi vielä muutamaan kertaan toistamalla, että läpällähän tämäkin on tuotettu. Helppo on vässyköiden naureskella tuottaja K:n, joka on ainut kellä tässä on penniäkään pelissä, kirotessa sormet volyyminäppäimillä koko sirkuksen alimpaan helvettiin.

Lupauksiakin on poikkeuksellisesti pidetty ja kirjapumppu se vaan porskuttaa eteenpäin ilman yhtäkään kirjasuositusta. Ehkä se oli merkki isännille, että levyä voisi olla fiksua vaihtaa, mutta ei vässyköitä koskaan ole teknokaan aidosti kiinnostanut, vaikka diggailua kuplassa kaikilta muinoin odotettiin. Loppuun vielä vinkki, että jos jälkikasvun tuottaminen kaduttaa, niin podcastin toiseksi komeimmalle karjulle voi laittaa kirjallista ilmoitusta tutkimusta varten.

KUUNTELIJATOIVE! Studioon on saatu kannettua kaikki kolme vässykkää pureskelemaan parisuhteen ja sosiaalisen median väistämätöntä yhteiseloa. Koska ennakko-odotus, tai pikemminkin tieto on, että väärästä oksasta tartutaan heti kiinni, laajennetaan viitekehystä kyselemättä puhelimen käyttöön tilanteessa, jossa vakkari kutuilupari on jo löytynyt. Tai miksei vaikka joku ystäväkin.

Joka tapauksessa yleisesti tiedostettu fakta on se, että Markin, Jackin ja muiden aikoinaan nörteiksikin kutsuttujen modernien rokkitähtien luomukset varastavat ajastamme lähes valtaosan ilman, että itse sitä edes huomaamme. Ajanaikamme pulma onkin pysyä jokaisessa viestirallissa kärryillä (ja relevanttina), pitää täydellisyyden, jatkuvan ilon ja onnen kulissia yllä sekä samalla yrittää elehtiä illallispöydässä kiinnostunutta, kun toinen kertoo, kuinka duunikaveri X tulee taukohuoneeseen kerta toisensa jälkeen vasta sitten, kun joku muu on keittänyt iltapäiväkahveet.

Myös kuuntelijoiden näkymykset huomioidaan vaikka vässyköjen vastaanottamien viestin määrä onkin laskenut samaan vilkkaaseen tahtiin isäntien juttujen tason kanssa. Sen verran deeämmää kuitenkin vielä saadaan, että ainakin muutamasta studion ulkopuolisesta kokemuksesta pystytään raapimaan sisältöä.

Tämän viikon teemaa on aikaisemminkin palloteltu vässyköiden pajalla, mutta tällä kertaa studioon on saatu enemmän kokemusasiantuntijuutta Jepan muodossa. Aihe ei välttämättä ole sieltä helpoimmasta päästä, kun pohditaan, että miksi stereotyyppisesti ukot vetävät saunan lauteilla kaksin käsin hiivaa ja rouvat nalkuttavat krapulalle pyhitetyn päivän. Nelikkö onnistuu sulattamaan yhteen aiheen tiimoilta herääviä erilaisia näkökulmia verrattain järkeväksi kokonaisuudeksi ennen kuin keskustelu luisuu lähestulkoon jokaisesta ASAJ:n jaksosta tuttuun voivotteluun, että miksi kuuluisaa paskaa parisuhdemeininkiä pitää sietää aina lähes addiktioon asti.

Studiossa kyylät löytävät toisensa ja johtopäätöksenä todettakoon, että limulinjalla juhlista nauttivien tai todellisuutta pakenevien toilailua on helpompi seurata, eikä loppuillastakaan enää tarvitse vaivuttaa itseään uneen tosi-tv:stä kantautuvalla ulinalla. Viikon jokeriarvonnan voittajaksi valikoitui yksi ja ainoa vässyköille osoitettu kysymys, johon vastaaminen jää jälleen kerran kysyjän omille harteille.