”Ensimmäisenä päivänä Zermattin park managerin left hand istui siihen kissaan viereen, ja sanoi että tiesithän sie että tämä ei ole naisille tämä ala? Mie että hauska tavata, mie olen Sohvi… Ei ollu mikkään maailman lämpimin vastaanotto.”

Ann-Sofie Sandström on edennyt nuorena naisena Ounasvaaran ”hissitytöstä” Snowpark Laaxin Pro Linesta vastaavaksi parkkimestariksi. Ura ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Epäilijöitä, vähättelijöitä ja kateellisia on riittänyt.

Laaxissa Ann-Sofie pääsi näyttämään taitonsa, ja on ansainnut neuvokkuudellaan ja asenteellaan esimiesten luottamuksen, ja on päässyt kokeilemaan siipiään myös tapahtumien järjestämisessä Neverland-sessioiden muodossa.

Elämä Sveitsissä on karun alkukokemuksen jälkeen alkanut maistumaan Sohville erittäin hyvin. Kelien mukaan vapaalla voi harrastaa laskemista, rantaelämää tai lähteä ajelulle Harley-Davidsonilla.

Kiinnostavassa keskustelussa jutellaan Sohvin kanssa parkin rakentamisen lisäksi esimerkiksi kissakuskin arjesta, nuoren naisen kokemuksista miesvaltaisella alalla, tapahtumista, Suomen ja Euroopan eroista ja elämästä yleensä.

Ann-Sofie Sandström ja Arktiset Linjat – olkaa hyvät!

Cover photo by Sophie Köchert

”Jos näette jossain tapahtumassa jonkun jutun, oli se sitten paikallinen kivijalkakauppa tai Burton, ei ilman näitä olisi tapahtumiakaan. Mitäs me sitten tehdään? Ollaan netissä?”

Rusakko. Rauski. Raul McCoy. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Rauli Kangas on kaikille Wappulounaan kävijöille tuttu sööri.

Moni tietää Raulin laittaneen kavereidensa kanssa alulle sittemmin Wappulounaana tunnetun tapahtuman Luostolla 1990-luvulla. Harvempi kuitenkaan tuntee Sodankylästä ponnistaneen kollin touhut eri maahantuojien ja brändien kanssa sieltä samoilta lukemilta lähtien.

Jossain vaiheessa tuntui, että Rauli piti asuntovaunustaan käsin koko Lapin snoukkaajat Dubin ja Special Blendin ryysyissä. Myös muut Union Fiven lautailupuolen brändit tulivat tutuiksi ja viitisen vuotta Rauli touhusi Oakleyn parissa Jari Laakson palveluksessa.

50-vuotisjuhliaan juhlineen Raulin kanssa puhutaan Wappulounaasta, brändeistä, Oakleyn vuosista, 1990-luvun lumilautailusta sekä myös vakavasta moottorikelkkaonnettomuudesta joka on pakottanut Raulin pitkään kuntoutusprosessiin.

Jokaiselle lumilautailun, Wappulounaan ja hyvien tarinoiden ystävälle todellinen herkkupala – Rauli Kangas ja Arktiset Linjat, olkaa niin hyvät!

”Lumilautailu on niin hieno laji, ja niin hieno porukka. Sille on kiva tehdä. Sen takia tätä tehdään. Mä oon aina kokenu niin, että tätä kulttuuria pitää ylläpitää, ja tapahtumat on oleellinen osa sitä.”

Wappulounas on suomilumilautailun instituutio, kauden päättävä kohokohta ja maailmassa pisimpään yhtäjaksoisesti järjestetty monipäiväinen lumilautatapahtuma. Sen juuret ulottuvat 1990-luvun Luostolle, jossa Rauli Kangas ystävineen järjestivät kevätkarkeloita.

Niistä versoi Wappulounaana vuodesta 2001 tunnettu tapahtuma, jota Mika Andersson on pyörittänyt yrityksensä Soul Productionsin kautta jo yli 20 vuotta. 2025 tämä aikakausi tulee päätökseen Anderssonin ja Kankaan siirtyessä sivuun.

Ilman rakkautta lajiin hanskat olisivat Mikalta pudonneet jo aikoja sitten, sillä Wappulounaan soppaa keitellessä ei kannata tunteja alkaa laskemaan.

Tapahtuman tulevaisuus on toistaiseksi vielä hämärän peitossa, mutta toivomme, että uudet tekijät nappaavat essun eteensä ja alkavat hommiin. Andersson on luvannut antaa tähän tueksi oman ammattitaidon ja neuvonsa mentorina, jotta tarina jatkuisi.

Mistä aineksista Wappulounas koostuu? Mitkä ovat rakkaimpia muistoja? Mitä keikkoja Mika itse fiilistelee? Mikä merkitys tapahtumilla on koko laskulajien kulttuurille? Missä Spedelinko on nyt? Näistä aiheista keskustelemme Mikan kanssa.

”Se loppukiteymä on, kun ihmiset lähtee, että ne on väsyneitä, mutta ne on onnellisia. Silloin me tiedetään että ollaan onnistuttu tässä hommassa. Wappulounas on ihmisen parasta aikaa, ja sehän se meille merkkaa että jengi siellä viihtyy.”

Mika Andersson, Wappulounas-Special – olkaa hyvät!

”Mä mietin että voinko mä mennä pelaamaan sulkapalloa, koska mä oon skeittari?”

Pentti Järvelin on monelle enemmän skeittauksesta tuttu Tekijä isolla T-kirjaimella. Pena on nimittäin tehnyt 55 jaksoa podcastia skeittauksesta, nimellä Skeittauksesta. Perinteinen painettu media on myös hallussa – leikkaa-liimaa-tee-se-itse -meiningillä tehtyjä Hai Jump -lehtiä ilmestyi 10 numeroa, näistä useassa pitkälti yli 200 sivua!

Niissä saattoi tulla seuraavalla sivulla vastaan mitä vaan. –Ja tulikin, Pentti myöntää.

Lopulta lehden tekeminen vei Pentiltä kaiken vapaa-ajan kolmeksi kuukaudeksi ennen julkaisua, sivuja oli piirtäjille postitettuna ympäri Suomen ja äidiltä oli painokustannuksia varten tuhansia euroja velkaa jotta lehti saatiin painettua Suomessa ja Kelasta haetuilla vastakkain liimatuilla kirjekuorilla ja vajailla postimerkeillä lukijoiden laatikkoon.

Toisin sanoen Pena on tottunut touhuamaan lajikulttuurin eteen hyvin pitkälti omasta persnahasta repien. Kaikkia kulttuurin jäseniä Penan touhut eivät aina täysin ole miellyttäneet – mutta koskapa mikään tekemisen arvoinen on kaikkia miellyttänyt?

Tässä Arktiset Linjat -jaksossa puhutaan monenlaisista asioista, mutta lähtökohtana oli puhua ainakin lumilautailun ja skeittauksen välimaastossa harmaalla alueella elävästä lumiskeittauksesta – eli snedeyksestä – joka lajina on tehnyt kaikessa hiljaisuudessa pientä paluuta 2000-luvun alun hypen jälkeen.

Korona tyhjensi skeittihallit, ja ajoi rullalautailijat korvikkeiden pariin. Onko kyse hassuttelusta vai vakavasti otettavasta lajista tai alakulttuurista? Mitä ylipäätään elämässä kannattaa ottaa vakavasti?

Pena ennakkoluulottomana kaverina on ottanut haltuun snedeyksen lisäksi myös lumisurffauksen, murtomaahiihdon, bleidauksen, avantouinnin ja melonnan kaltaisia aktiviteettimuotoja.

Keskustelu rönsyilee näistä vähän kaikissa, ja lisäksi luovuudessa, riittämättömyyden tunteessa, alakulttuurin vaikutuksessa identiteettiin, sulkapallon pelaamisessa (läpällä), kulttuurien käytöskoodeissa, ”aitoudessa” sekä vaikka ja missä.

Toivottavasti rohkenet Pentin tavoin ottamaan uutta vastaan ja kuuntelemaan jakson, oli oma identiteettisi sitten skeittari, snoukkari, skimbaaja, snedeejä tai ei mitään näistä.

Ja hei, Penan Skeittauksesta-podcast oli iso inspiraatio sille, että Arktiset Linjat on olemassa, jotenka vain ja ainoastaan kunnollista on, että saamme miehen itsensä linjoille.

Ensimmäiset 40 minuuttia puhutaan Skeittauksesta-podcastista, Hai Jump -lehdestä ja niihin liittyvistä koukeroista. Siitä liukastutaan kohti Pentin henkilökohtaista elämää, harrastuksia ja sitä luvattua lumiskeittausta.

Pentti Järvelin, Arktiset Linjat. Snedeyksestä ja elämästä. Olkaa niin hyvät!

”Kysyttiin sitten paikalliselta ihmiseltä että tuolla on noita miinavaroitus-kylttejä, että onko siellä oikeasti miinoja? Vastaus kuului; Joo, kyllä siellä on niitä miinoja, mutta siinä on metri lunta päällä, ei ne haittaa.”

Aarni Toiviainen on pitkän linjan elokuvantekijä, joka tunnetaan laskupiireissä ainakin nimikkeistä Nipwitz, Huttu ja Wo ist die Pukkelpiste? Aarni on työskennellyt paljon filmille kuvaamisen kanssa, ja vaikka elämässä on nykyisin paljon muutakin, 16-millinen säksättää edelleen rovaniemeläistyneen virtuoosin käsissä ja uutta tuotantoa puskee pihalle tulevaisuudessakin.

Tässä podcastissa palataan alkuun, Jyväskylän kaduille, Nipwitziin, ja oikeastaan sitä edeltäviinkin käänteisiin. Jaksossa jutellaan Aarnin kokemuksista Sarajevon ja Murmanskin kaltaisissa kuvauskohteissa, sekä sivutaan myös omituisia tapahtumia itänaapurissa järjestetyillä leffafestareilla.

Loppupuolella Aarni kertoo hieman aikuisiällä syvemmin löytämästä identiteetistään, karjalaisista sukujuuristaan ja matkoistaan nykyisen rajan taakse – rajan, jolle tällä hetkellä on laskeutunut jälleen uusi rautaesirippu.

Kuka keksi nimen Nipwitz? Mitä hasardeja tilanteita kävi Seitan-vinssin kanssa? Kuinka lähellä oli ettei Brain Massage olisi valmistunut ajoissa? Ja mitä Aarni nykyään puuhailee elämässään? Näihin kaikkiin saadaan jaksossa ainakin osittainen vastaus.

Aarni Toiviainen, Arktiset Linjat, nauttikaa matkasta!

”Mulla on yksi tavoite, ja se on se, että mä kuvaan sen parhaan mahdollisen videopartin minkä pystyn kuvaamaan.”

Kiril Rikkilä on monimutkaisten reilien mestari ja todellinen katulumilautailun spottimyyrä. Suurella sydämellä ja palolla laskemiseen suhtautuva sälli on kolunnut takapihoja ja teollisuuskyliä shottien perässä ympäri Suomen, mutta edelleen kotoisin tunnelma löytyy Iisalmesta, josta Kiril on kasvanut lumilautailijaksi muiden muassa Rinnekankaan veljeksiltä inspiraatiota imien.

Kirilin tinkimätön rakkaus lajiin on tarttuvaa kuunneltavaa. Mielipiteitä lumilautailusta löytyy, ja nuori mies ei arastele kertoa niitä. Töitä hyvän videopartin eteen Kiril on valmis tekemään oikein olan takaa – spotteja etsimällä, rakentamalla ja kesätreeneissä fysiikkaa rakentamalla – maksoi siitä joku jotain tai ei.

Vuokatin koulusta ulos lentäminen, 3000 euron kalansilmän haku Lontoosta, poliisiepisodi caravan-liikkeen katolla, shottien hilloaminen, lumilautamedian eilispäivä sekä nykypäivä ja omien valintojen periaatteet. Näistä, ja monista muista aiheista puhutaan Kirilin kanssa kaikessa rauhassa.

Episodin lopussa Kiril nostaa esiin erittäin tärkeän ja hienon pointin mielenterveyden ja siitä puhumisen puolesta.

Labyrinth Crewn laskuleffoista ja Melteristä tuttu Kiril paljastaa, että uusi projekti on käynnissä hyvän ystävän Eemeli Kyllösen kanssa. Siitä, ja monesta muusta syvemmin episodissa.

Kiril Rikkilä, rakkaat kuuntelijat, olkaa hyvät!

”Joskus Tamsin Tuukalta kysyny asiaa, että mikä tää bändin nimi on? Tuukalta tuli vastaus, että eiköhän se ole parempi Simppis kun pidät huolen omista asioistas. Me hoidetaan tätä bändihommaa. En ole sen enempää kysellyt.”

Simppiksen toisessa osassa jatketaan luonnollisesti siitä, mihin ensimmäisessä jäätiin. Episodissa saadaan selkoa moniin Simppiksen aikaansaannoksiin ja myötävaikutuksiin, esimerkiksi Ilvespoikaan, Wappulounaan kättelyyn ja tietenkin Holy Diversiin.

Niin ikään jaksossa muistellaan eri kuvaajien kanssa työskentelyä, hetkellistä leipääntymistä laskemiseen, yökerhosponsoria ja muita ”suomi-pro” -elämän kiemuroita.

Kun puhe kääntyy lumilautakulttuuriin ja kilpailuihin, Simppiksen kierrokset nousevat hetkeksi. Nykymeno ei kaikilta osin ”vanhaa satiaista” miellytä. Vannoutunut VHS ja DVD-mies olisi esimerkiksi valmis lumilautailun kannalta poistamaan internetin kokonaan.

Simppiksen toivelistalla vaikuttaa olevan mm kokopitkät leffapätkät, vähemmän vakavamielisyyttä, enemmän huutoa ja eläytymistä ensi-iltoihin.

Loppupuolella jutellaan pitkät pätkät myös Simon nykyisestä kotipaikasta Pyhätunturista ja siihen liittyvistä aspekteista. Pyhällä vieraileville Simppis antaa viestiksi, että saa ottaa yhteyttä ja pyytää laskemaan – jos perässä pysyy. Samoin lumilautailusta jauhaminen kiinnostaa, joten hihasta vetäminen on sallittua ja jopa toivottavaa.

”Kyllä mä aion rimpuilla vielä tän homman parissa pitkään, ja olla kaikkien harmina.”

”Meikä osas tehdä backflipin, niin meikä oli Jim Rippey. Soininen osas tehdä frontflipin, niin se oli Andy Hetzel.”

Jos jengille vaan millään sopii, voitais pikkuhiljaa rueta alottelemaan? Simo ”Simppis” Rautava ei varmaan juuri esittelyjä kaipaa – ainakaan suomilumilautailussa hetkeäkään pidempään pyörineille.

Outokummusta ponnistava nykyinen kaivosmies on kärkäs suustaan, mutta suuri sydämeltään. Wappulounasvoittajan nykyinen kotipaikka on löytynyt Pyhätunturilta, mutta karavaani on kulkenut myös Helsingin, Tampereen ja Oulun kautta. Touhuttu on niin Loma-Kolin hurjien, Ilvespoikien kuin Digistylesin kanssa. Nykyisin seuran verkkareissa lukee Holy Divers.

Simon rakkaus lumilautailua kohtaan on suurta. Kaapeista löytyy varmasti yksi Suomen kattavimmista alan leffakokoelmista. Samoin erilaisia lautoja. Ikuinen ”suomipro” kertoo olevansa erittäin innostunut laskemisesta vieläkin.

Eikä vastenmielistä tunnu olevan myöskään aiheesta puhuminen. Ensimmäinen osa nauhoitettiin perjantaitunnelmissa Simon keittiössä muutaman oluen kera. Juttua riitti niin pitkään, että ajankohta saattaa kuulua keskustelijoiden kielenkannoissa ja muutama siilin aivastus siinä sivussa.

Juttua jäi myös seuraavaan päivään, joten luvassa on kaksi jaksoa yhden hinnalla! Jälkimmäinen ilmestyy heti tämän perään.

”Mitä mie voin enää saavuttaa lumilautailulla? Oon voittanu Wappulounaan. Se oli mulle graalin malja.”

Pitemmittä puheitta, Simo Rautava, Arktiset Linjat, ensimmäinen osa olkaa hyvät.

”Silloinhan kaikilla oli isot vaatteet. Shaun Whitella oli isot vaatteet! Eli piti ottaa vielä isommat.”

Tommi Ylianttila tuli suurimmalle osalle suomalaisista laskijoista tutuksi Finger On Da Triggerin leffoista kuten State of Mind, One Love, Cold World ja Familia. Moni saattoi miettiä miten suomalaisen nimen omaava kaveri oli päätynyt osaksi hiphop vaikutteista ammentavaa Technine-brändiä?

Tosiasiassa Tommi muutti perheineen Rovaniemeltä jenkkeihin viidennen luokan jälkeen, ensin New Yorkin osavaltion Lake Placidiin ja siitä Utahin Park Cityyn. Näin Tommi pääsi kasvamaan keskellä yhtä lumilautailun ja erityisesti lumilautaelokuvien hot spotia, ja lopulta Techninen tiimiin. Muutaman vuoden verran Tommi tienasi elantonsa lumilautailulla, kuvasi ja reissasi.

Jossain vaiheessa Tommi katosi kuvasta. Lumilautailu muuttui ja myös bisnes muuttui finanssikriisin myötä.

”Oli niitä, sanoisin, Dan Brisse -vuosia, missä kaikki piti olla tosi isoa ja vaarallista. Ei oikein näkynyt sitä kikkailua leffoissa. Nyt se on tullut takaisin.”

Tommi ei silti koskaan jättänyt lumilautailua, ja tänä päivänä tienaa jälleen elantonsa lumilautailun kautta – kilpailujen organisaatioissa.

Tommin jaksossa studioon saadaan mukaan Arktisten Linjojen ensimmäinen juontovieras – niin ikään tapahtumatuotannoissa marinoitu Ville Puominen. Juttelemme yhdessä niin Utahin vuorista, Technine-elokuvista, tyylistä, tapahtumista, kulttuurista kuin hieman kalastuksestakin.

Tommi Ylianttilan tarina, olkaa hyvät!

”Nyt aikuisena sen näkee todellakin rikkautena, että hyvin viihtyy erilaisten ihmisten ja skenejen parissa, eikä tarvitse olla ihan niin huolissaan, että onko lahkeen pituus ja leveys juuri se mikä kuuluu olla sillä ydinporukalla. Riittää, että on omasta mielestä riittävän cool.”

Näin sanoo Harri Tarvainen, valokuvaaja, skeittaaja, lumilautailija, karavaanari ja koiraihminen, joka näkee itsensä kulttuurisurffailijana, joka on monessa eri skenessä sisällä, muttei missään niistä siellä ytimessä.

Harrin sanojen mukaan hänen elämänsä avainkokemuksiin kuului irtiotto oman kulttuurin kahleista. Se tapahtui rullaluistelemalla sauvojen kera skeittiparkille skeittaamaan, lauta repussa.

”Se oli keskisormen näyttö. Performanssi. Kyseessä oli napanuoran katkaisu lapsuudenkotiin, siihen rullalautailun perheeseen. Siinä minulle tuli selväksi, että en tarvitse muiden hyväksyntää. Voin tehdä näin, ja silti olla skeittari, jos olen omasta mielestäni skeittari.”

Harrin ensimmäinen lehdessä julkaistu laskukuva oli niin ikään merkittävä kokemus.

”Se oli tosi hieno hetki nähdä minun ottama valokuva kiiltävällä paperilla. Siitä maksettiin joku tosi nimellinen summa, mutta kuitenkin se, että työstä maksettiin korvaus. Se oli hetki, jolloin flirttailtiin ajatuksen kanssa, että tätä voisi tehdä ammatikseen?”

Juttelemme Harrin kanssa skeittauksen, laskemisen ja valokuvauksen lisäksi myös hänen kiharakarvaisesta kaveristaan Kaffesta, joka on isäntäänsä paljon kovempi sometähti – ainakin yli 30 tuhannen instagram-seuraajan perusteella.

”Kun sulla on konsepti, niin sulla on kohderyhmä, ja karkeasti puolet maailman ihmisistä on koiraihmisiä. Ja koiraihmisten kanssa löytyy aina yhteistä puhuttavaa. Kävi hyvin äkkiä ilmi, että Kaffen jutut kiinnostaa paljon enemmän kuin minun jutut. Kaffen kuvaaminen toi takaisin sen harrastus-aspektin. Koiran kanssa on kiva mennä!”

Mikä on aitoa? Onko lumilautailu cool? Ohjaako tekeminen tyyliä vai tyyli tekemistä? Miten kultuurien kirjoittamattomat säännöt rajoittavat harrastajia? Kumpi on valokuvan laadun kannalta luotettavampi kuraattori; lehden art director vai algoritmi? Mistä lähti Kaffegram -instagram-tili? Miten kävi rakkauden roadtripin? Minkälainen persoona Kaffe on?

Kiitos Harri rennosta ja mielenkiintoisesta keskustelusta! Episodi 11 ja Harri Tarvainen, olkaa hyvät!