Johdatus jatkuu: puhutaan Deleuzen systemaattisuudesta, elitismistä, epäintuitiivisuudesta ja liiallisuudesta. Miksi tehdä filosofiaa "vaikealla tyylillä"? Mitä tekemistä tyylillä ylipäänsä on filosofian kanssa, ja miksi eron ajattelijoiden sukupolvi (Deleuze, Derrida, Foucault ja kumppanit) nousi juuri 1960-luvun Ranskassa? Filosofia toimii aina jo tyylillisesti, affektiivisesti, ruumiillisesti, niin kuin tämäkin podcast.