Jakson teemoja:

Lukemista:

Deleuze, Gilles (1967) Présentation de Sacher-Masoch : le froid et le cruel / engl. Masochism: Coldness and Cruelty, luvusta 5 kirjan loppuun asti.

Jakson teemoja:

- seksi, väkivalta ja kuolema eivät esiinny suoraan kokemuksessa, siksi niihin pitää vain viitata. Ne ovat myös intensiteettejä, joista fantasioidaan lakkaamatta

- Sacher-Masochin (tai laajemmin: miesten fantasioiden) kolme naistyyppiä: 1) kevytkenkäinen huora eli Afrodite, 2) sadistinen määräävä rankaisija eli Riikka Purra, 3) äiti, joka yhtä aikaa hoivaa ja satuttaa eli masokistin unelmanainen

- sadistin apatia vs. masokismin naisen kylmyys

- kulttuuri on kylmyyden työtä: toisin kuin Freud ajatteli, kulttuuri ei tukahduta voimia, vaan se pakastaa ne (intensiteetit, aistimukset, kokemukset) käyttökelpoiseen muotoon; ajatellaan esimerkiksi runomittoja, rajausta ja leikkausta elokuvassa tai neljättä seinää teatterissa

- deleuzelainen kylmyys: muoto edeltää affektia, jää synnyttää viivettä, tekijä valitsee kylmyyden tekniikan, kylmyys suojaa intensiteettiä, ja kokemus kestää, koska kylmyys estää sitä palamasta loppuun – näistä syntyy kulttuuri

- nykyinen elinympäristömme: tekijältä viedään valinnanvara, kuumuus polttaa kokemukset loppuun ja samaan aikaan intensiteetit standardisoidaan algoritmisella kylmyydellä, minkä vuoksi yliaistillinen ei pääse kylmyyden suojaan

- lopputulos: algoritmit suosivat moraalista närkästystä, tunnistettavaa oikeassaolemista ja affektiivista selkeyttä, mikä tuottaa kuumaa moraalia ilman kylmää muotoa sekä jatkuvaa mobilisaatiota ilman varsinaisia rituaaleja; viive tuhotaan, ja ilman viivettä ei ole kulttuuria, vain ärsykkeitä ja reaktioita

Lukemista:

Deleuze, Gilles (1967) Présentation de Sacher-Masoch : le froid et le cruel / engl. Masochism: Coldness and Cruelty, luku 4

Mitä tapahtuu, kun järki ei vain oikeuta väkivaltaa vaan toimii itse väkivallan muotona? Markiisi de Saden libertiineillä kieli paisuu käskyiksi, monologeiksi ja lopulta todistamisen järjestelmäksi, joka jyrää uhrin yli. Jaksossa tarkastellaan sadistista kieltä, puhdasta negaatiota ja mahdotonta “täydellisen rikoksen” fantasiaa. Tämä rakenne muistuttaa nykyistä unelmaa täysin automatisoidusta tekoälykapitalismista, joka olisi irtikytketty ihmisistä.

Jakson jälkipuolella tarkastellaan Sacher-Masochin kautta, kuinka masokismissa kieli ei käske vaan sopii, lykkää ja kasvattaa; laki ja mielikuvitus tuottavat halua ilman pakkoa. Miksi Deleuzen mukaan sadismi ja masokismi eivät ole saman kolikon kaksi puolta vaan täysin eri maailmoja? Entä mitä nämä erot paljastavat järjen, vallan, instituutioiden ja nautinnon pimeistä muodoista?

Lukemista:

Deleuze, Gilles (1967) Présentation de Sacher-Masoch : le froid et le cruel / engl. Masochism: Coldness and Cruelty, luvut 2 ja 3

Sacher-Masoch, Leopold von (1870/2006) Venus turkiksissa, suom. Tapani Kilpeläinen

Alkavan minisarjan lähtökohtana on Deleuzen teos Présentation de Sacher-Masoch: le froid et le cruel. Teos käsittelee kahta pahamaineista kirjailijaa, Leopold von Sacher-Masochia ja markiisi de Sadea.

Sarjan teemoja: halu, kirjallisuus, laki, sopimukset, instituutiot, sadismi, masokismi ja seksuaalisuus. Sarja pyrkii myös tekemään pienen intervention nykykeskusteluun seksistä ja pornosta. Tähtäimessä on kuitenkin ennen kaikkea politiikka ja kysymykset suvereenista, instituutioista ja sopimuksista.

Ensimmmäisessä jaksossa mm. johdatus Sadeen ja Sacher-Masochiin, nykyisten seksikeskustelujen brutaalius ja kapeus, Deleuzen hirveä lukemisvolyymi, kielen kuvaileva, käskevä ja todistava toiminta, pornografia vs. pornologia ja kielen libidinaalisuus.

Lukemista:

Deleuze, Gilles (1967) Présentation de Sacher-Masoch : le froid et le cruel / engl. Masochism: Coldness and Cruelty, johdanto ja luku 1

Sade, markiisi de (1785/1989/2004) Sodoman 120 päivää. Johdanto-osa. Suom. Heikki Kaskimies, esipuhe Kari Manninen.

Mitä psykoanalyytikko oikeastaan tuottaa? Analyysi ei paljasta totuutta eikä edes tulkitse mitään. Jaksossa tarkastellaan psykoanalyysia luovana käytäntönä, joka tuottaa potilaaseen vaikuttavia konstruktioita. Freud vertaa analyytikon työtä arkeologin kaivauksiin. Kyse ei kuitenkaan ole varsinaisesti raunioiden löytämisestä vaan rakentamisesta ja luomisesta.

Jaksossa käsitellään myös toistopakon dynamiikkaa ja sitä, miten ajattelu itsessään on aina jonkin lisäämistä, ei koskaan pelkkää paljastamista tai kuorimista. Mukana on myös Niilo22:n analysointia ja itsesabotaasin tarkastelua.

Viimeinen osio tarkastelee psykoanalyysin ongelmia, jotka liittyvät useiden analyytikkojen tapaan murskata potilaan sanomiset asettamalla ne ennalta päätyttyyn tulkinnan kehikkoon.

Lukemista:

Deleuze, Guattari, Parnet & Scala: The Interpretation of Utterances (1977, kokoelmassa Two Regimes of Madness) 

Freud: Konstruktiot analyysissa (1937, kokoelmassa Suru ja synkkämielisyys)

Freud: Muistaa, toistaa ja työstää (1914, kokoelmassa Kirjoituksia psykoanalyysin teoriasta ja käytännöstä I, molemmat suom. Markus Lång)

Suomen psykoanalyyttinen yhdistys: Anteeksipyyntö (2022)

Jos haluaa tukea podcastia ja saada lisätekstejä, voi tilata substackin: https://pontuspurokuru.substack.com

Psykoanalyysi perustuu puheen kuuntelemiseen. Sekä Freud että Lacan oppivat analyytikoiksi kuuntelemalla potilaitaan. Entä voiko itseään kuulla kuuntelemalla? Miten torjunta, tiedostamaton, transferenssi, oireet ja aukot ilmenevät psykoanalyyttiselle kuuntelijalle? Miksi oman puheen kuuleminen nauhalta on niin kiusallista? Ja kuinka käy, kun ihmiset oppivat yhä enemmän katsomaan itseään videolta?

Hyvät kuuntelijat ovat harvassa, koska meillä on tapana kuulla kaikki suhteessa itseemme. Tyypillinen tapa kuunnella on kiertää kuunneltu asia itsemme ympärille: silloin emme enää kuule toista, vaan oman egomme.

Vaikeinta on kuulla se, mikä on uutta tai eroavaa, mikä eroaa tai on ristiriidassa sen kanssa, mitä ollaan aikaisemmin opittu. Sama ongelma ilmenee, jos lukee filosofista tekstiä.

Jaksossa yritetään seurata Bruce Finkin ohjetta: analyytikoina meidän on päästävä eroon empatiasta ja samastumisesta, koska ne estävät kuuntelun. Sulattamalla toisen kokemus omaan itseen toisesta ei opita mitään.

Oikeastaan kannattaa lopettaa myös yrittämästä ymmärtää. "Toisen asemaan asettumisen" ja "ymmärtämisen" sijaan voimme kuunnella.

Lukemista:

Fink: Fundamentals of Psychoanalytic Technique. A Lacanian Approach for Practioners (2007)

Freud: Neuvoja lääkärille joka harjoittaa psykoanalyysia (1912)

Olemme kaikki täällä libidon tähden: jonkun toisen libido on meidät tuottanut. Latinan libido tarkoittaa halua, erityisesti himoitsevaa, oikukasta ja intohimoista halua. Freud valitsi termin kuvaamaan seksisävytteistä psyykkistä haluenergiaa. Jakson teemoja:

- ihminen on siitä monimutkainen elukka, että libido ei yleensä toimi kovin suoraviivaisesti, tai jos toimiikin, niin toiset ihmiset ja yhteiskunta asettavat libidolle melkoisia kiertoreittejä

- miten ihmisten seksuaalisuus toimii: se on monimielistä, kiertävää ja perverssiä, eli kaikkea muuta kuin suoraviivaista yhdyntähakuisuutta, alkaen siitä, että maailman yleisin seksiakti on fantasiointi, eli mielikuvitusseksi, ja sen jälkeen masturboiminen. Tämä on Freudin pointti: ihminen on monimuotoisesti perverssi eläin

- palautetaanko psykoanalyysissa kaikki seksiin? Tavallaan kyllä, mutta myös ehdottomasti ei

- mitä Jung, Deleuze, Guattari, Reich ja Contrapoints sanoivat libidosta? Entä Lauri Rikalan runot?

- libidon suhde rakkauteen ja joukkopsykologiaan

- filosofian historia on suuri joukko erilaisten libidojen rationalisointeja

- libidinaalinen talous, libidinaalinen kenttä, peak libido, de- ja relibidinalisaatio, libidinaalinen materialismi...

Luettavaa ja katsottavaa:

Freud: Kolme seksuaaliteoreettista tutkielmaa, I tutkielma

Freud: Sukupuolisuus neuroosien syytekijänä

Freud: Johdatus psykoanalyysiin, XXVI luento

Freud: "Psykoanalyysi", teoksessa Kirjoituksia psykoanalyysin teoriasta ja käytännöstä 1

Land: Thirst for Annihilation, johdanto

Contrapoints: Twilight

Bifo: Hyper-Semiotization and De-Sexualization of Desire:

Lainatut runot:

Palladas, suom. Pentti Saarikoski

Lauri Rikala, kirjasta Eläin ei pukeudu tahallaan huonosti

Klassikon tunnistaa siitä, että klassikko on jatkuvasti hyökkäyksen kohteena ja samaan aikaan toimii. Freud on tällainen. Olisiko käsillä jopa orastava Freudin paluu? Jakson aiheita:

- vaikka Freud on "osoitettu vääräksi" niin ja niin monta kertaa, jostain syystä Freudia käytetään kaikkialla onnistuneesti – emme pääse Freudista eroon

- syitä psykoanalyysin kiinnostavuuteen: ei pakkoa yrittää nähdä maailma johdonmukaisena ja ristiriidattomana; reikien ja aukkojen tutkimus; halujen kuvaaminen ja selittäminen oireiden ja epätäydellisyyksien kautta; viitekehys jolla puhua seksuaalisuudesta laajassa mielessä; fantasian todellisuus

- psykoanalyysi perustuu potilastyöhön: kuunnellaan ja tehdään pieniä interventioita; koko metodi on potilaan keksimä; tämän vuoksi psykoanalyysi muuttuu potilaiden ja analyytikkojen myötä, se on aina keskeneräinen kenttä

- potilas voi olla ihmisyksilön lisäksi esimerkiksi sotatoimi, meemitili, taideteos, poliitikon käytös tai kokonainen yhteiskuntajärjestelmä, eli mikä tahansa, millä on tiedostamaton ja mikä tuottaa niin sanotusti puhetta

- voiko tekoäly tai eläin olla potilas?

- kuka voi toimia analyytikkona?

- puheessa kuunnellaan sitä, miten sanotaan ja ennen kaikkea sitä, mitä ei sanota; kuuntelemalla seurataan oireita kohti tiedostamattoman tuottavaa tasoa

- psykoanalyysin kolme käsitelajia: dynaamiset, topologiset ja ekonomiset käsitteet

Luettavaa:

Freud: Muistiinpano "Ihmelehtiöstä" (1925, kokoelmassa Suru ja synkkämielisyys, suom. Markus Lång)

Derrida: Freud ja kirjoituksen näyttämö (1967, kokoelmassa Platonin apteekki, suom. Merja Hintsa)

Jaksossa selitetään anonyymin tekijän Poesia-vihkoa numero 42: Lysis. Muinaiskreikasta polveutuva nimi tarkoittaa purkautumista, rentoutumista ja vapauttamista.

Vihko ja jakso on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäinen keskittyy nuoreen Alkibiadekseen. Siinä käsitellään Freudin seksuaaliteoriaa, antiikin Kreikan pederastisia suhteita ja moraalin masokistista luonnetta. Erityisesti kiinnostaa kysymys siitä, miksi tytöt eivät ole moraalin piirissä.

Toinen osa, "Persefone, jne.", pureutuu antiikin mytologian raiskauskulttuuriin ja näyttää, miten patriarkaaliset tarinat seksuaalisesta väkivallasta ovat jatkuneet 3000 vuotta.

Kolmas osa, "Antigoneen lait", tarjoaa nietzscheläisen näkökulman lakiin ja oikeudenmukaisuuteen. Jos oikeus tarkoittaa omaan kipuun kiinnittymistä ja menneen tuomitsemista, miksi kukaan haluaisi oikeutta?

Muita kysymyksiä: Voisiko anonyymiys olla kirjallisuudessa tuore suuntaus, joka pakottaa meidät keskittymään pelkästään tekstiin? Mitä tarkoittaa omasta passiivisuudesta nauttiminen? Mitä on lain takana?

Tue podcastia: https://www.patreon.com/mikameitavaivaa 

Kadonneen ajan etsintä on totuuden etsintää, sillä totuudella on olennainen suhde aikaan. Nautintomme ja ilomme vastaavat sitä totuutta, jonka me löydämme. Jaksossa etsitään totuutta Deleuzen Proust-kommentaarin luvuista 2 ja 3. Nauhalle tarttui myös kissojen huutoa, leikkiä ja oksentamista. Teemoja:

- totuuden löytäminen tuottaa iloa, vaikka totuus koskisi pettävän rakastajan valheiden selvittämistä tai uusimman ilmastonmuutostutkimuksen lukemista

- kuka etsii totuutta? ihmisellä ei ole mitään sisäistä luonnollista totuudentahtoa, totuudenhalu herää vasta ulkopuolisesta sysäyksestä, joka tekee meille väkivaltaa, riistää meiltä rauhan ja pakottaa meidät etsimään

- totuus on aina ajassa, ja Proustilla on neljä aikaa: 1) kuluva aika joka muuttaa ja tuhoaa, 2) tuhlattu ja kadotettu aika maailmassa ja rakkaudessa, 3) jälleenlöydetty aika (kadotetun ajan sydämestä palautettu aika), joka antaa kuvan ikuisuudesta, 4) varsinainen ikuisuus, absoluutti, alkuperäinen aika, jonka taide myöntää

- Proustin sankari oppii vähitellen: kyse on kehitysromaanista

- on paljon asioita, jotka estävät meitä herkistymästä maailmalle; tarvitaan välttämättömät kohtaamiset, jotta pystymme hylkäämään valmiit käsitykset

- siirtymä ystävyyden ja filosofian parista rakkauden ja taiteen pariin

- pettymys on olennainen osa etsinnän oppiaikaa