Psykoanalyysi perustuu puheen kuuntelemiseen. Sekä Freud että Lacan oppivat analyytikoiksi kuuntelemalla potilaitaan. Entä voiko itseään kuulla kuuntelemalla? Miten torjunta, tiedostamaton, transferenssi, oireet ja aukot ilmenevät psykoanalyyttiselle kuuntelijalle? Miksi oman puheen kuuleminen nauhalta on niin kiusallista? Ja kuinka käy, kun ihmiset oppivat yhä enemmän katsomaan itseään videolta?

Hyvät kuuntelijat ovat harvassa, koska meillä on tapana kuulla kaikki suhteessa itseemme. Tyypillinen tapa kuunnella on kiertää kuunneltu asia itsemme ympärille: silloin emme enää kuule toista, vaan oman egomme.

Vaikeinta on kuulla se, mikä on uutta tai eroavaa, mikä eroaa tai on ristiriidassa sen kanssa, mitä ollaan aikaisemmin opittu. Sama ongelma ilmenee, jos lukee filosofista tekstiä.

Jaksossa yritetään seurata Bruce Finkin ohjetta: analyytikoina meidän on päästävä eroon empatiasta ja samastumisesta, koska ne estävät kuuntelun. Sulattamalla toisen kokemus omaan itseen toisesta ei opita mitään.

Oikeastaan kannattaa lopettaa myös yrittämästä ymmärtää. "Toisen asemaan asettumisen" ja "ymmärtämisen" sijaan voimme kuunnella.

Lukemista:

Fink: Fundamentals of Psychoanalytic Technique. A Lacanian Approach for Practioners (2007)

Freud: Neuvoja lääkärille joka harjoittaa psykoanalyysia (1912)

Olemme kaikki täällä libidon tähden: jonkun toisen libido on meidät tuottanut. Latinan libido tarkoittaa halua, erityisesti himoitsevaa, oikukasta ja intohimoista halua. Freud valitsi termin kuvaamaan seksisävytteistä psyykkistä haluenergiaa. Jakson teemoja:

- ihminen on siitä monimutkainen elukka, että libido ei yleensä toimi kovin suoraviivaisesti, tai jos toimiikin, niin toiset ihmiset ja yhteiskunta asettavat libidolle melkoisia kiertoreittejä

- miten ihmisten seksuaalisuus toimii: se on monimielistä, kiertävää ja perverssiä, eli kaikkea muuta kuin suoraviivaista yhdyntähakuisuutta, alkaen siitä, että maailman yleisin seksiakti on fantasiointi, eli mielikuvitusseksi, ja sen jälkeen masturboiminen. Tämä on Freudin pointti: ihminen on monimuotoisesti perverssi eläin

- palautetaanko psykoanalyysissa kaikki seksiin? Tavallaan kyllä, mutta myös ehdottomasti ei

- mitä Jung, Deleuze, Guattari, Reich ja Contrapoints sanoivat libidosta? Entä Lauri Rikalan runot?

- libidon suhde rakkauteen ja joukkopsykologiaan

- filosofian historia on suuri joukko erilaisten libidojen rationalisointeja

- libidinaalinen talous, libidinaalinen kenttä, peak libido, de- ja relibidinalisaatio, libidinaalinen materialismi...

Luettavaa ja katsottavaa:

Freud: Kolme seksuaaliteoreettista tutkielmaa, I tutkielma

Freud: Sukupuolisuus neuroosien syytekijänä

Freud: Johdatus psykoanalyysiin, XXVI luento

Freud: "Psykoanalyysi", teoksessa Kirjoituksia psykoanalyysin teoriasta ja käytännöstä 1

Land: Thirst for Annihilation, johdanto

Contrapoints: Twilight

Bifo: Hyper-Semiotization and De-Sexualization of Desire:

Lainatut runot:

Palladas, suom. Pentti Saarikoski

Lauri Rikala, kirjasta Eläin ei pukeudu tahallaan huonosti

Klassikon tunnistaa siitä, että klassikko on jatkuvasti hyökkäyksen kohteena ja samaan aikaan toimii. Freud on tällainen. Olisiko käsillä jopa orastava Freudin paluu? Jakson aiheita:

- vaikka Freud on "osoitettu vääräksi" niin ja niin monta kertaa, jostain syystä Freudia käytetään kaikkialla onnistuneesti – emme pääse Freudista eroon

- syitä psykoanalyysin kiinnostavuuteen: ei pakkoa yrittää nähdä maailma johdonmukaisena ja ristiriidattomana; reikien ja aukkojen tutkimus; halujen kuvaaminen ja selittäminen oireiden ja epätäydellisyyksien kautta; viitekehys jolla puhua seksuaalisuudesta laajassa mielessä; fantasian todellisuus

- psykoanalyysi perustuu potilastyöhön: kuunnellaan ja tehdään pieniä interventioita; koko metodi on potilaan keksimä; tämän vuoksi psykoanalyysi muuttuu potilaiden ja analyytikkojen myötä, se on aina keskeneräinen kenttä

- potilas voi olla ihmisyksilön lisäksi esimerkiksi sotatoimi, meemitili, taideteos, poliitikon käytös tai kokonainen yhteiskuntajärjestelmä, eli mikä tahansa, millä on tiedostamaton ja mikä tuottaa niin sanotusti puhetta

- voiko tekoäly tai eläin olla potilas?

- kuka voi toimia analyytikkona?

- puheessa kuunnellaan sitä, miten sanotaan ja ennen kaikkea sitä, mitä ei sanota; kuuntelemalla seurataan oireita kohti tiedostamattoman tuottavaa tasoa

- psykoanalyysin kolme käsitelajia: dynaamiset, topologiset ja ekonomiset käsitteet

Luettavaa:

Freud: Muistiinpano "Ihmelehtiöstä" (1925, kokoelmassa Suru ja synkkämielisyys, suom. Markus Lång)

Derrida: Freud ja kirjoituksen näyttämö (1967, kokoelmassa Platonin apteekki, suom. Merja Hintsa)

Jaksossa selitetään anonyymin tekijän Poesia-vihkoa numero 42: Lysis. Muinaiskreikasta polveutuva nimi tarkoittaa purkautumista, rentoutumista ja vapauttamista.

Vihko ja jakso on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäinen keskittyy nuoreen Alkibiadekseen. Siinä käsitellään Freudin seksuaaliteoriaa, antiikin Kreikan pederastisia suhteita ja moraalin masokistista luonnetta. Erityisesti kiinnostaa kysymys siitä, miksi tytöt eivät ole moraalin piirissä.

Toinen osa, "Persefone, jne.", pureutuu antiikin mytologian raiskauskulttuuriin ja näyttää, miten patriarkaaliset tarinat seksuaalisesta väkivallasta ovat jatkuneet 3000 vuotta.

Kolmas osa, "Antigoneen lait", tarjoaa nietzscheläisen näkökulman lakiin ja oikeudenmukaisuuteen. Jos oikeus tarkoittaa omaan kipuun kiinnittymistä ja menneen tuomitsemista, miksi kukaan haluaisi oikeutta?

Muita kysymyksiä: Voisiko anonyymiys olla kirjallisuudessa tuore suuntaus, joka pakottaa meidät keskittymään pelkästään tekstiin? Mitä tarkoittaa omasta passiivisuudesta nauttiminen? Mitä on lain takana?

Tue podcastia: https://www.patreon.com/mikameitavaivaa 

Kadonneen ajan etsintä on totuuden etsintää, sillä totuudella on olennainen suhde aikaan. Nautintomme ja ilomme vastaavat sitä totuutta, jonka me löydämme. Jaksossa etsitään totuutta Deleuzen Proust-kommentaarin luvuista 2 ja 3. Nauhalle tarttui myös kissojen huutoa, leikkiä ja oksentamista. Teemoja:

- totuuden löytäminen tuottaa iloa, vaikka totuus koskisi pettävän rakastajan valheiden selvittämistä tai uusimman ilmastonmuutostutkimuksen lukemista

- kuka etsii totuutta? ihmisellä ei ole mitään sisäistä luonnollista totuudentahtoa, totuudenhalu herää vasta ulkopuolisesta sysäyksestä, joka tekee meille väkivaltaa, riistää meiltä rauhan ja pakottaa meidät etsimään

- totuus on aina ajassa, ja Proustilla on neljä aikaa: 1) kuluva aika joka muuttaa ja tuhoaa, 2) tuhlattu ja kadotettu aika maailmassa ja rakkaudessa, 3) jälleenlöydetty aika (kadotetun ajan sydämestä palautettu aika), joka antaa kuvan ikuisuudesta, 4) varsinainen ikuisuus, absoluutti, alkuperäinen aika, jonka taide myöntää

- Proustin sankari oppii vähitellen: kyse on kehitysromaanista

- on paljon asioita, jotka estävät meitä herkistymästä maailmalle; tarvitaan välttämättömät kohtaamiset, jotta pystymme hylkäämään valmiit käsitykset

- siirtymä ystävyyden ja filosofian parista rakkauden ja taiteen pariin

- pettymys on olennainen osa etsinnän oppiaikaa

Minkälaisia merkkejä ihmiset (ja kissat) lähettävät toisilleen? Miten merkkejä tulkitaan? Jaksossa aletaan keriä auki Deleuzen kirjaa Proust ja merkit (1964-1977). Teemoja:

- flirttailu, humala, taidepiirit, haastattelut ja terapia esimerkkeinä "merkillisistä" tilanteista

- mitä kaikkea Deleuze on ottanut Proustilta: halun luonne, materiaaleille herkistyminen, yksilöityminen, puhdas aika

- kuinka Proust kuvaa erilaisten merkkimaailmojen risteäviä kehiä

- maailmalliset merkit: sosiaaliset pelit, muoti, meemit

- rakkauden repivät ja petolliset merkit: rakastetun ilmaisemat mahdolliset maailmat, mustasukkaisuus totuutena rakkaudesta ja kahden sukupuolen homoseksuaaliset sarjat

- aistivaikutelmien merkit, kuten kuuluisa madeleine ja muut origamipaperin kaltaiset, muistoihin ja olemuksiin johdattelevat aistimukset

- taiteen merkit, jotka pystyvät tavoittamaan asioiden kätketyn ikuisen olemuksen

- Antti Holman herkkyys merkeille

Lukemista: Proust ja merkit, 1. luku

Jaksossa saatetaan loppuun Proustin kirjasarjan kommentointi:

- miten paljon uutta Proustista oppii toisella lukukierroksella

- kuinka Proust tekee lukijasta taiteilijan (siirtymien logiikka, kokemuksen tutkimus, muistiin ja mielikuvitukseen luottaminen, havainnon tarkkuus)

- Proustin realismi-kritiikki, taiteen kyky tavoittaa menneisyys, virtuaalinen ja asioiden olemukset eli suhteet

- Ryan Ruby Proustista ja ajasta

- Walter Benjamin: Proustin kuvasta (teoksessa Messiaanisen sirpaleita)

- Adam Gopnik erilaisista prousteista ja Proustin homofaktatsekkaajista

- Mika Kukkonen siitä miten Proust on ylivertainen suomalaiseen modernismiin verrattuna

- suomenkielisen kirjallisuuden ongelmat: 1) agraariproosa jatkuu ja kieli on rikasta erityisesti maatalousyhteiskuntaa kuvatessa, 2) keskittyminen kurjuuteen, pimeyteen, märkyyteen ja kärsimykseen

Proust-sarjan toisessa osassa juostaan kevyesti läpi koko Kadonnutta aikaa etsimässä. Teemoja:

- Proustin kohtuuttomuus ja yksityiskohtaisuus

- "Recherche" on myös “tutkimus”, ei vain "etsintä"

- Proustin suomennos ja kirjan osittaminen

- kertojan perhedynamiikka ja herra Swann

- toisen osan yllättävä rakkausromaanimaisuus

- rakkaus nuoriin ja vanhoihin naisiin, sosiaalinen pyrkyryys, FOMO, aristokratian typeryys, elämän yleinen pettymyksellisyys

- homous ja lesbous Proustilla

- Albertine

- myönteinen, puhdas aika vs. negatiivinen, tuhoava aika

- Proustin suhde autofiktioon

- miten eri romaanit luovat epäsuorasti (muodollaan, rakenteellaan, tyylillään) vaikutelman pääpointistaan: Bernhard, Rauma, DFW, Liukkonen, Knausgård

- neljä suurta pointtia Proustin suuruudesta: taide, rakkaus + mustasukkaisuus, queerius, yläluokkatietoisuus

- mikä tekee Proustista joskus raskasta tai "vaikeaa"?

- Proustin suhde nostalgiaan ja nationalismiin

- Proustin vertailu Joyceen ja Kilpeen

Tästä alkaa Selitä mullen Proust-kaari. Ensimmäisessä jaksossa esitellään taustoja ja puhutaan Proustin elämästä. Teemoja:

- miten Kuuhun/Marsiin kannattaisi lennättää miljardöörien sijaan taiteilijoita

Ensi kerralla zoomataan itse teokseen. Sitä odotellessa podcastia voi tukea osoitteessa https://www.patreon.com/mikameitavaivaa 

Deleuzen ja Guattarin sommitelman käsite (agencement, assemblage) on saanut valtavan suosion erityisesti yhteiskuntatieteissä, joissa aivan kaikkea monimutkaista tutkitaan sommitelmana. Mistä on kyse, ja mitä yleisiä väärinkäsityksiä sommitelmien ajatteluun liittyy?

Jakso on hiukan teknisempi kuin yleensä. Teemoja:

- sommitelma posthumanistisena, heterogeenisena kollektiivina

- erilaiset sommitelma-ajattelun lajit Anna Tsingin pohjalta

- sommitelma on uusi tapa purkaa ja jakaa vanhat vastakkainasettelut (mieli vs. ruumis, ideologia vs. tuotantovoimat)

- olennaista sommitelmassa on tapa, jolla komponentit pysyvät kasassa, siis koherenssi ja konsistenssi

- kuinka halut ohjaavat sommitelmien koostamista ja kuinka vain eliöt voivat muodostaa sommitelmia

- sommitelman taustat: 1) Proust, 2) Freudin Komplex, 3) Foucault'n käsitteistö, erityisesti dispositiivi, 4) Hjelmslevin semiotiikka, 5) Uexküllin käsitys eläinten territoriaalisuudesta

- sommitelman neljä olennaista piirrettä: 1) sisältö eli ruumiit, kappaleet, asiantilat ja näiden yhdistelmät, 2) ilmaisu eli tunteet, ajatukset, käsitteet, merkit, "ideaalinen", 3) territorialisaatio eli alueellisen järjestelmän muodostaminen, 4) deterritorialisaatio eli järjestelmän purkautuminen, leviäminen tai muu avautuva muuttuminen

- sommitelma-ajattelun jatkokehittely: Ian Buchanan vs. Manuel DeLanda

- kolme esimerkkiä sommitelman käsitteen käytöstä: talonvaltausliikkeet, OECD-maiden koulutuspolitiikka ja Achille Mbembe

Lukemista:

Buchanan: Assemblage Theory and Method: An Introduction and Guide (2020) TAI edellisen itumuoto, Buchanan: Assemblage Theory and Its Discontents, Deleuze Studies 9.3 (2015)

DeLanda: Assemblage Theory

Deleuze & Guattari: Mille plateaux / A Thousand Plateaus, lopun sanasto

Mbembe: Mustan järjen kritiikki

Thompson, Sellar & Buchanan (2022) 1996: the OECD policy-making assemblage, Journal of Education Policy, 37:5, 685-704, DOI: 10.1080/02680939.2021.1912397

Tsing: Lopun aikojen sieni (s. 350, viite 8)