Uhrit ovat uskonnontutkijoille tuttu juttu. On jopa väitetty, että uskontoon kuin uskontoon kuuluu uhri. Mutta niin sanottu maallistumiskehitys ei suinkaan ole lakkauttanut uhrien kulttuurista merkitystä läntisessä maailmassa. Ensin täällä annettiin miljoonien ihmishenkien uhreja kansakunnille ja työväenluokalle. Sittemmin uhriudesta tuli elävien ihmisten statustekijä. Yhteiskunnan jakaminen sorron uhreihin ja etuoikeuksien nauttijoihin luo elämään draamallista jännitettä ja merkitystä. Uhriuden moraalinen vipuvoima kiinnostaa poliittisia toimijoita niin oikealla kuin vasemmalla. Näkyykö tässä kaikesta huolimatta kristillinen historiamme ja usko ristiinnaulittuun Jumalaan? Lisäksi sopii miettiä, kuinka ikiaikainen uhritoimitusten käytäntö kenties jatkuu nykyisin. Teilaammeko yksittäisiä syntipukkeja medioiden ja somen välityksellä, jotta emme kaikki karkaisi kiinni toistemme kurkkuihin? Vieraana toimittaja Tuija Siltamäki.

Suomen ja länsimaiden myyttisessä maisemassa Venäjällä on aivan erityinen rooli, jota päättyvän vuosikymmenen myrskyisät tapahtumat ovat taas kerran korostaneet. Itäinen tuonpuoleisemme on koulutettu ja teollistunut, mutta ottaa pyhimyslegendansa tosissaan. Myös presidentti, Vladimir Putin, on omanlaisensa pyhimys – hyvin erityyppinen hahmo kuin länsimaiset valtionpäät. Kenties yllättävästi Venäjän poliittisen todellisuuden taustalta löytyy vanhoja teologian historian kehityskulkuja, ja ovatpa uskonasiat nyky-Venäjälläkin tarkastelemisen arvoisia. Tiedetään, että Putin hyödyntää kirkkoa, mutta kuinka kirkko hyödyntää Putinia? Kuinka outoa lopulta oli, että ateistisen neuvostoajan jälkeen ortodoksisuus pääsikin positiiviseen rooliin? Vieraana professori Jukka Korpela Itä-Suomen yliopistosta.

Oletko ajatellut, mitä yhteistä on urheiluottelulla ja pääsiäisellä? Tai Oulun Kärppien fanilla ja Australian aboriginaalilla? Muun muassa näitä asioita valaisee urheiluteemainen jaksomme. Urheilun maailma on uskonnontutkijallekin antoisaa tarkasteltavaa. Suosikkijoukkueensa ottelussa fanit kerääntyvät toteemien ympärille, heittäytyvät myyttisen draaman pyörteisiin, ja haltioituvat urheilusankareiden ihmeteoista. Myös urheilija itse kolkuttelee tavallisen olemassaolon rajoja niin harjoituksissa, pelikentällä kuin kilparadalla. Hän harjoittaa askeesia jalostuakseen ihmisenä ja toivoo, että kohdevalo korkeuksista osuisi kerran häneenkin. Urheilu ja uskonto ovat historiassa sekä liittoutuneet että kilpailleet – tuotetaanhan kummankin kautta yhteen sitoutuneita, hyveellisiä kansalaisia. Päivän teemaa avaamassa urheilutoimittaja, tietokirjailija Juha Kanerva.

Jos pitäisi mainita populaarimusiikin historiasta yksi yhtye, jonka fanitusta sopisi kutsua uskonnoksi, niin tuskin voisi keksiä parempaa vaihtoehtoa kuin The Beatles. Pyörtyilyä ja kirkumista? Enemmän kuin kylliksi. Ylitsevuotavaa rakkautta? Täältä pesee. Reittejä toisiin todellisuuksiin? Vaikka kuinka monia.

Perinteiset hyvän elämän mallit antoivat myöten 60-luvulla, kun Beatlet ihailijoineen eivät mukautuneet niihin vaan loivat uusia. Nämä neljä liverpoolilaista olivat aito aatteellinen ja yhteiskunnallinen muutosvoima, ja he etsivät uransa aikana monin tavoin vastauksia myös elämän perimmäisiin kysymyksiin. Viime kaudella tarkasteltiin jo rockmusiikin fanikulttuuria uskontotieteen kautta. Nyt vetovastuu on enemmän tarinalla kuin teorioilla. Beatles tuo musiikin ja uskonnon rajapinnan näkyviin konkreettisesti, yhteydessä historialliseen kehitykseen: muun muassa seksuaaliseen vapaamielisyyteen, rotuerottelun haastamiseen ja orientalismin uuteen aaltoon. Päivän vieraina teologi Mikko Salmi ja kirjailija-suomentaja Kira Poutanen.

Kun poliitikot lähtevät vaaleihin ”pimeyden voimia” torjumaan, Homo religiosus höristää korviaan. Höristellä onkin saanut viime vuosina, kun länsimaissa ovat aktivoituneet kansallismieliset uusoikeistolaiset ja heidän vannoutuneet vastustajansa. Jos poliitikkojen puheet joskus olivat kuin matematiikan tunnilta, nykyään ne muistuttavat yhä useammin uskonpuhdistuksen polemiikkia. Yksi jos toinenkin tuntee pyhät periaatteet uhatuiksi ja intoutuu niitä puolustamaan. Kansan käsite, joka aikoinaan tuli vallan oikeuttajana Jumalan tilalle, on taas otettu mystiseen käyttöön ja varsin hyvällä menestyksellä. Rautaisiksi kuvitellut sosiaaliset luonnonlait vääntyivät vänkyrälle, kun poliittinen ihmeentekijä ilmestyi Yhdysvaltain presidentinvaaleihin – toisten palvomana ja toisten kauhistelemana. Nykypolitiikan ja uskonnon yhteistä maastoa kartoittamassa mukana teologi, professori Risto Saarinen Helsingin yliopistosta sekä Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Laura Saarikoski.

Kristinusko on aina opettanut, että Jumala on rakkaus, mutta mitä tämä tarkoittaa? Platonille ja Dantelle inhimillisen kauneuden ihastelu loi yhteyttä jumalalliseen todellisuuteen. Romantiikan aateperintö taas on tehnyt rakkaudesta itsestään eräänlaisen jumalan. Ainakin se voi vallata ihmisen kuin Pyhä Henki – tai toisaalta kuin ilkeä demoni. Se tuppaa myös aiheuttamaan palvontaa toista ihmistä kohtaan. Rakkautta etsitään kuin taivasta ja yksin jäämistä pelätään kuin helvettiä. Pariskunnilla on omat myyttinsä ja rituaalinsa, jotka sitovat heitä yhteen, eikä pyhää rakkautta sovi tahrata analysoimalla tai selittämällä sitä turhan tarkkaan. Vieraina kirjailija-filosofi Pärttyli Rinne sekä teologi Sofia Holopainen.

Homo religiosuksen ensimmäisellä kaudella puhuttiin siitä, kuinka moderni talouselämä on perinyt aineksia uskonnosta. Nyt asetelma kääntyy toisin päin: miten uskonto on aikoinaan muovautunut talouselämän mukaan?

Ei ole yhdentekevää, että monissa uskomusperinteissä jumalat antavat lahjoja, tai että muinaisen Intian uhrirituaaleissa ihmiset lyhensivät kosmista lainaa. Eräiden teorioiden mukaan mielikuvat viimeisestä tuomiosta ja Taivaasta liittyvät Lähi-idässä aikoinaan julistettuihin velanperuutuksiin, ja Jeesuksella saattoi olla hyvinkin maallisia talouspoliittisia tavoitteita. Entä oletko koskaan miettinyt, että ajatus sielusta ja ruumiista voisi olla kolikoiden inspiroima?

Mukana talouden ja uskonnon yhteyksistä puhumassa teologi, dosentti Kari Latvus Helsingin yliopistosta.

Huoli tutun maailman tuhoutumisesta on aina ajanut ihmisiä liittymään yhteen, vartioimaan moraalia sekä tekemään – apostoli Paavalin sanoin – peläten ja vavisten työtä pelastuakseen. Pitkään maailmanloppua ennustettiin lähinnä uskonnollisissa puitteissa, mutta nykyään myös tieteeseen nojaavassa ympäristöliikehdinnässä. Psyykkiset ja sosiaaliset ilmiöt, joita tähän liittyy, ovat kuitenkin osittain samanlaisia riippumatta siitä, saadaanko inspiraatiota ilmastokirjallisuudesta vai ilmestyskirjallisuudesta. Kummassakin tapauksessa ihmiset joutuvat ajattelemaan sitä, mikä tässä elämässä lopulta merkitsee eniten, mikä on oikein ja väärin, ja mikä kaikki voi säilyä dramaattisten muutosten läpi. Moraalinen suhde luontoon muistuttaa myös omalla tavallaan uskonnollisista aatteista: lähes puolet suomalaisista kertoo pitävänsä luontoa pyhänä, eivätkä suinkaan kaikki ole välttyneet ”ympäristösyntien” tuottamalta syyllisyydentunnolta. Myös Pentti Linkola mainitaan. Vieraana ympäristötutkija-teologi Panu Pihkala Helsingin yliopistosta.

Tuntematon sotilas voi olla Suomen pyhä kirja, mutta onko maallamme myös kansallispyhimys? Ykkösehdokas lienee paroni eli vapaaherra C. G. E. Mannerheim, Marski.

Tämä vuoden 2004 Suuret suomalaiset -äänestyksessä ensimmäiseksi sijoittunut henkilö, armeijan ylipäällikkö itsenäisen Suomen sodissa, mutta myös lastensuojeluliiton perustaja ja tutkimusmatkailija on vahvasti läsnä symboliikassamme. Hänellä on useampia nimikkokatuja ja näköispatsaita, hänestä tehtaillaan kirjoja ja lehtijuttuja, ja hänen sodanaikainen päiväkäskynsä riippuu yhä kirkkojen seinillä ympäri Suomea.

Mannerheimiin on myös vedottu yhteiskunnallisessa keskustelussa vielä vuosikymmeniä hänen kuolemansa jälkeen. Kuten kaikki myyttiset hahmot, hän tiivistää mutkikkaita kertomuksia ja epämääräisiä arvoja – toisille hyvässä, joillekin myös pahassa.

Marskin merkitysten äärellä kirjailija Raija Oranen sekä uskontotieteen tohtori Jere Kyyrö Turun yliopistosta.

Toimittajana Olavi Seppänen

Kristillinen Jumala on erikoinen hahmo, sillä hän on sekä isä että ikuinen sinkku-uros. Mutta ovatko nämä vertaukset ikuisia? Miten paljon Jumalan kuva on elänyt historian myötä, ja miten paljon sillä on varaa muuttua nykyaikana? Antiikkinen auktoriteettikuvasto paimenineen ja kuninkaineen pitää pintansa, mutta vierelle tulee kaikenlaista muutakin. Joskus Jumalan kuvana on musta nainen – ja eipä edes kerrota vielä tässä, miten hänet South Park -sarjassa esitetään. Voidaanko kuninkaan sijaan visioida demokraattinen tai tasavaltalainen Jumala? Vähintäänkin sopii miettiä, olisiko Jumalan kuningaskunta enemmän Ruotsin vai Saudi-Arabian kaltainen. Jumalan monista kasvoista sekä Jumalan ja yhteiskunnan suhteesta puhumassa Helsingin yliopiston professori Martti Nissinen sekä sarjakuvapiirtäjä Ville Ranta.