Suomalaiset vaalivat mielellään itsestään sellaista kuvaa. että heillä olisi jokin erityinen suhde luontoon ja erityisesti metsään. Tietokirjailija Riikka Kaihovaaran mukaan tuo käsitys on melko romanttinen ja sen voi monin tavoin kyseenalaistaa. Luonto on pistetty myös usein palvelemaan poliittisia tarkoitusperiä.

Kuvataiteeseen ikuistetuissa kansallismaisemissa toistuvat tietyt samat elementit, vaikka hyvin monenlaisia maisematyyppejä olisi tarjolla. Koskematonta villiä luontoa on kauan pidetty aitona ja ihanteellisena, vaikka sitä on ollut melko vähän siitä lähtien kun metsäteollisuus tuli Suomeen. Toisaalta villi luonto ei ole jossain kaukana erämaissa vaan se on yhtä hyvin kaatopaikoilla, kaupunkien takapihoilla ja ihmisen vatsassa mikrobien ekosysteeminä.

Riikka Kaihovaaran mukaan luonnon romantisoiminen johtaa helposti ajatukseen, että ihminen ei ole osa luontoa. Ihminen on paha ja luontoon sopimaton mutta luonto itse on hyvä Äiti Maa. Romanttinen käsitys luonnosta johtaa helposti petolliseen moralismiin.

Riikka Kaihovaara on pohtinut ihmisen ja luonnon monimutkaista suhdetta sekä menneessä ajassa että nykyaikana.