
Sign up to save your podcasts
Or


Tuomas Lang on pääomasijoitusyhtiö Interan ja Läpimurtosäätiön perustaja. Hän on toiminut finanssialalla lähes 40 vuotta, pääomasijoittajana vuodesta 1998.
Jakso alkaa Marko Junkkarin kirjasta Pääomasijoittajat, joka sai alkunsa Tuomaksen aloitteesta. Hänen mukaansa suuri yleisö ei tiedä, että pääomasijoittaminen on arkista työtä tavallisten yritysten kanssa, kiinteistöhuollosta infrarakentamiseen ja autokorjaamoihin.
Tuomas kertoo, miksi hyvät firmat eivät ole halpoja, miksi suomalaiset rahastot tuottavat hyvin mutta jäävät pieniksi ja miksi Suomessa rikastuneet lähtevät Ruotsiin tai Englantiin.
Hän käy läpi Mehiläisen kaupan vuonna 2000, kun osakkeita kerättiin 170 omistajalta paperisina osakekirjoina, sapattivapaan, jonka aikana Intera syntyi, ja ensimmäisen rahaston, joka saatiin kasaan kesäkuussa 2007 juuri ennen finanssikriisiä. Jos hän tekisi jotain toisin, hän suuntaisi ulkomaille paljon aiemmin.
Lopuksi puhutaan Läpimurtosäätiöstä. Langin perhe laittoi sen pohjaksi 3 miljoonaa euroa, ja nyt pääoma on yli 20 miljoonaa. Säätiötä johdetaan pääomasijoittajan opeilla, ja sen tukemista nuorista urheilijoista neljä teki viime vuonna kansainvälisen läpimurron.
Joonas K Podcast
Verkkosivu: https://joonasantero.com
LinkedIn: https://www.linkedin.com/in/joonask
Instagram: https://www.instagram.com/joonaskylliainen/
YouTube: https://www.youtube.com/@wearearcstudio
Tuomas Lang
LinkedIn: https://www.linkedin.com/in/tuomas-lang-96126410/
Läpimurtosäätiö: https://lapimurtosaatio.fi
Intera Partners: https://www.interapartners.com
Kirja: Marko Junkkari, Pääomasijoittajat – Miten kasvuyrityksiä rakennetaan (Otava 2026): https://otava.kauppakv.fi/EN/page/product/paaomasijoittajat/5685029
Läpimurtosäätiön tapahtuma 1.12. Narikkatorilla Helsingissä klo 12–14.30. Yrityspöytä neljälle 1 500 €. Lisätiedot: https://lapimurtosaatio.fi/yrityskumppanit
//
Arc Studio on kaupallisen ajatusjohtajuuden toimisto
Teemme boutique henkilöbrändäystä johtajille ja johtoryhmille, koska nykypäivän kilpailussa saavuttakseen kunnianhimoiset missiot yritysten tulee tavoittaa ja aktivoida kohderyhmänsä ihmiset edellä.
Missiomme on rakentaa johtajista brändejä, jotka muovaavat toimialoja, ja heidän ympärilleen kukoistavia yrityksiä ja yhteisöjä.
Ready For The Highest Level?
Aloita osoitteessa https://www.arcstudio.fi/
Riku Vassinen on hasan & partnersin toimitusjohtaja, luova johtaja ja osakas. Hän on tehnyt mainontaa 20 vuotta Helsingissä, Singaporessa ja Afrikassa ja johtanut aikanaan MySpacen Suomen-toimintaa.
Jakso alkaa rohkeudesta. Rikun mielestä suuri osa siitä, mitä Suomessa kutsutaan rohkeaksi markkinoinniksi, on logiikan peruskäyttöä: kun kilpailijat leikkaavat laman aikana, panostaja voittaa. Uhkarohkeaa on hänen mukaansa tylsä mainonta, koska sitä ei huomaa kukaan.
Hän kertoo, miksi suomalaiset yritykset johtavat tiedolla kaikkea muuta kuin markkinointia, miksi hinta kertoo ostajalle laadusta ja miksi brändi on uskomista näkymättömään.
Riku käy läpi uransa ala-asteen diskon mainoksesta Kauppakorkeaan, MySpaceen ja Digitaalinen jalanjälki -kirjaan, jonka kolmasosa on hänen mukaansa nyt vanhentunut.
Hän kertoo blogivuosiensa kahdesta tappouhkauksista, siitä mikä tekee mainostoimistosta hyvän ja miksi uniikkia toimistoprosessia ei ole olemassa.
Lopuksi puhutaan tekoälystä, jolle Riku antaisi tylsät työt, luovien toimistojen paikasta suomalaisten ongelmien ratkaisijana ja siitä, miksi huijarisyndroomasta puhuminen kannattaa lopettaa.
Joonas K Podcastin mahdollistaa Arc Studio – maailman johtava kaupallisen ajatusjohtajuuden toimisto.
Arc Studio rakentaa johtajista toimialojensa vaikuttavimpia henkilöbrändejä ja bisnesvaikuttajia: https://arcstudio.fi
Joonas Kylliäinen
Verkkosivu: https://joonasantero.com
LinkedIn: https://www.linkedin.com/in/joonask
Instagram: https://www.instagram.com/joonaskylliainen/
YouTube: https://www.youtube.com/@wearearcstudio
Riku Vassinen
hasan & partners: https://www.hasanpartners.fi
LinkedIn: https://www.linkedin.com/in/rikuvassinen
Corporate Hoodrat video: https://youtu.be/qA8X0zX01sw
Tervetuloa Demand Podcastin pariin, jossa Arc:in co-founderin Joonas Kylliäisen vieraana on Pasi Tilander - tällä kertaa tennishallissa, keskellä normaalia arkea.
Pasi on Economer-yrityksen perustaja, joka on rakentanut menestyksensä ahkeruuden ja vastoinkäymisten kautta.
Tässä jaksossa keskustelun ytimessä on ajatus: Matka menestykseen kulkee harvoin suoraa tietä. Kun elämä pakottaa selkä seinää vasten, ihminen joko murtuu tai löytää itsestään jotain uutta. Kuulet miksi Pasi päätti perustaa tilitoimiston, joka toimii toisin, miten henkilökohtainen terveyskokemus muutti hänen perspektiiviään, miksi motivaatio ja kurinalaisuus eivät enää olekkaan tarpeen.
****
Pasi Linkkarissa: https://www.linkedin.com/in/pasitilander/ TikTokissa: mreconomer Instagramissa: mreconomer
Tutustu Economeriin: https://www.economer.fi/
****
Tämän podcastin mahdollistaa Arc Studio. Arc on rohkeille B2B johtajille, jotka uskovat brändin ja ajatusjohtajuuden voimaan kannattavan kasvun skaalaamiseksi. Kanssamme isosti ajattelevat yritykset erottautuvat kilpailijoista, saavat viestinsä perille, klousaavat uutta kauppaa...ja rakentavat kestävää markkinajohtajuutta nopeasti ja tehokkaasti yhdellä yhteisönsä aktivoivalla kaupallisen ajatusjohtajuuden systeemillä.Visiomme on olla maailman johtava kannattavan B2B-kasvun alusta rohkeille johtajille.Lue lisää osoitteessa: https://www.arcstudio.fi/
Tervetuloa Demand Podcastin pariin, jossa Arc:in co-founderin Joonas Kylliäisen vieraana on Timo Lappi.
Timo on Fondian toimitusjohtaja ja kirjan Osakeyhtiön johtoketju - Omistajat, johto, hallitus kirjoittaja. Hän on urallaan nähnyt läheltä, miksi johtaminen ajautuu ongelmiin - usein silloinkin, kun ihmiset ovat päteviä ja hyväntahtoisia.
Tässä jaksossa keskustelun ytimessä on ajatus, joka kiteyttää paljon: Johtamisongelmat eivät ole henkilöongelmia. Ne ovat rakenteellisia. Kun omistajien, hallituksen ja johdon roolit ja vastuut eivät ole selkeitä, päätöksenteko hidastuu ja kitka leviää koko organisaatioon.
Keskustelu kulkee kirjan synnystä käytännön johtamiseen ja siihen, miten johtoketju toimii - tai ei toimi - arjessa.
Kuulet miksi johtoketju menee yrityksissä rikki huomaamatta, miten vastuu ja päätösoikeudet sekoittuvat, mikä hallituksen todellinen rooli on, mistä johtoketjun kehittäminen kannattaa aloittaa...ja paljon muuta.
****
Tutustu Fondiaan osoitteessa: https://fondia.com/fi/fiTilaa oma kirjasi täältä: https://kirjakauppa.almainsights.fi/s...
Seuraa Timoa Linkkarissa: https://www.linkedin.com/in/timolappi/Instagramissa: https://www.instagram.com/timolappi/ X:ssä: https://x.com/tilapit
****
Tämän podcastin mahdollistaa Arc StudioArc on rohkeille B2B johtajille, jotka uskovat brändin ja ajatusjohtajuuden voimaan kannattavan kasvun skaalaamiseksi. Kanssamme isosti ajattelevat yritykset erottautuvat kilpailijoista, saavat viestinsä perille, klousaavat uutta kauppaa...ja rakentavat kestävää markkinajohtajuutta nopeasti ja tehokkaasti yhdellä yhteisönsä aktivoivalla kaupallisen ajatusjohtajuuden systeemillä.Visiomme on olla maailman johtava kannattavan B2B-kasvun alusta rohkeille johtajille.Lue lisää osoitteessa: https://www.arcstudio.fi/
Tervetuloa Demand Podcastin pariin, jossa Nordersin co-founderin ja toimitusjohtajan Joonas Kylliäisen vieraana on Pauli Waroma.Pauli on suomalaisen markkinoinnin pioneeri, Sherpan toimitusjohtaja ja viiden lapsen isä, joka palasi yrittäjyyteen yhdeksän vuoden terveydenhuoltoputken jälkeen.Pauli on rakentanut uransa vahvistusharhojen haastamiselle ja pitkäjänteiselle visioinnoille. Sherpa perustettiin vuonna 2008 talouskriisin keskellä, ja se on kasvanut yhdeksi Suomen arvostetuimmista markkinointi- ja bränditoimistoista. Paulin johtamisfilosofiassa yhdistyy syvä inhimillisyys, tekoälyn strateginen hyödyntäminen ja usko siihen, että parhaat brändit syntyvät aitoudesta, ei kopioimisesta.Tämä keskustelu on matka markkinoinnin ytimeen, isyyden syvyyksiin ja siihen, miten rohkeus, energia ja läsnäolo rakentavat sekä menestyviä yrityksiä että merkityksellistä elämää.Kuulet miksi isyys viidelle lapselle on Paulin syvin identiteetti, miten Ponkes-skeittikaupan tiskiltä alkoi matka markkinoinnin huipulle, miksi suomalaisyritykset eivät uskalla investoida pitkäjänteisesti, miten tekoäly on otettava käyttöön strategisesti, miksi brändin on löydettävä oma aitoutensa, miten meditaatio ja energia johtavat parempiin päätöksiin...ja paljon muuta.
****Tutustu Sherpaan osoitteessa: https://sherpa.fi/ Pauli Linkkarissa https://www.linkedin.com/in/pauli-waroma/Pauli Instassa https://www.instagram.com/pauliwaroma/****Tämän podcastin mahdollistaa Norders Demand AgencyNorders Demand Agency on rohkeille B2B johtajille, jotka uskovat brändin ja ajatusjohtajuuden voimaan kannattavan kasvun skaalaamiseksi. Kanssamme isosti ajattelevat yritykset erottautuvat kilpailijoista, saavat viestinsä perille, klousaavat uutta kauppaa...ja rakentavat kestävää markkinajohtajuutta nopeasti ja tehokkaasti yhdellä yhteisönsä aktivoivalla kaupallisen ajatusjohtajuuden systeemillä.Visiomme on olla maailman johtava kannattavan B2B-kasvun alusta rohkeille johtajille.Lue lisää osoitteessa https://norders.fi/Lataa ilmainen Kaupallisen Ajatusjohtajuuden Pelikirja: https://tally.so/r/m6V5PJVerkostoidu Nordersin toimitusjohtajan ja co-founderin Joonaksen kanssaLinkedInissä https://www.linkedin.com/in/joonask/Instagrammissa https://www.instagram.com/joonaskylliainen/****Tervetuloa mukaamme keskusteluun Antiloopin POOL toimitiloihin.Antilooppi rakentaa vastuullisia ja hyvinvointia tukevia toimitiloja tulevaisuuden tekijöille, ja POOL on Antiloopin joustavan työelämän tilapalvelu. POOL on kehitetty nimenomaan keskittymistä, vetäytymistä ja inspiroitumista vaativaan työhön. Antiloopilta löytyy yli 10 erilaista POOLia ympäri PK-seutua, joista löytyy löytyy valmiina kaikki mitä toimivaan työelämään tarvitaan: toimistot, neukkarit, puhelinkopit, tapahtumatilat, kaikki.Lue lisää ja löydä teidän uudet tilat osoitteesta https://antilooppi.fi/****Nordicin laadukkainta podcastia kuvataan Scandinavian Photosta hankitulla laadukkaalla kalustolla.Scandinavian Photo on jo yli 40 vuoden ajan auttanut luovia ihmisiä toteuttamaan visioitaan tarjoamalla inspiraatiota, asiantuntemusta ja tuotteita muun muassa valokuvauksen, äänen, videokuvauksen ja teknologian tarpeisiin.Oikeilla työkaluilla ideat kuten tämä Demand Podcast muuttuvat todellisuudeksi.Vieraile Scandinavian Photon Helsingin liikkeessä tai verkkokaupassa ja ammattitaitoinen henkilökunta auttaa sinua valitsemaan tuotteet, jotka vastaavat tarpeitasi.Löydä ja valitse teidän sisällöillä parhaat ratkaisut osoitteesta https://www.scandinavianphoto.fi/
Tervetuloa Demand Podcastin pariin, jossa Nordersin co-founderin ja toimarin Joonas Kylliäisen vieraana on Minna Ruusuvuori, B2B-myynnin ja -markkinoinnin moniosaaja, Hear Hear Median perustaja sekä Lähtijät-podcastin ja -brändin takana oleva voima.
Minna on tehnyt pitkän uran B2B-myynnissä ja -markkinoinnissa. Hän on Lähtijät-podcastin ja -brändin perustajajäsen, joka on muuttanut suomalaista työelämäkeskustelua, sekä Hear Hear Median perustaja, joka haastaa perinteisen podcastajattelun.
Keskustelussa paljastuu mm. miten Minna päätyi myymään kiinteistöjä Espanjassa, miksi parhaat myyjät lopettivat myymisen jo kauan sitten, miten ADHD-diagnoosi selitti vuosien "erilaisuuden tunteen", miksi "tehdäänkö kaupat" on yllättävä kysymys jota kukaan ei kysy ja miten koronapandemia synnytti Suomen vaikuttavimman työelämäpodcastin.
Joonaksen ja Minnan keskustelussa sukelletaan syvälle B2B-myynnin ja -markkinoinnin maailmaan, rohkeuteen, kunnianhimoon ja siihen, miten suomalaiset yritykset voisivat viestit isommin ja vaikuttavammin.
Kuulet miksi paradoksaalisesti parhaat myyjät unohtivat myynnin, miten 7,5 miljoonan diilin voi hävitä ilman päätöstä, miksi teleprompterin kanssa vaahtoaminen on vaikeampaa kuin tunnin avoin keskustelu, miksi Valtra traktorien "ensiparkaisut" herättävät kylmät väreet, miten yhdestä podcast-jaksosta saa kuukausien markkinointimatskut, miksi B2B-yrityksillä on tarinoita joita ne eivät itse näe...ja paljon muuta.
****
Tutustu Hear Hear Mediaan osoitteessa https://www.hearhearmedia.fi/
Lisää Lähtijöistä https://www.lahtijat.fi/
Minna LinkedInissä https://www.linkedin.com/in/minnaruusuvuori/
****
Tämän podcastin mahdollistaa Norders Demand Agency
Norders Demand Agency on rohkeille B2B johtajille, jotka uskovat brändin ja ajatusjohtajuuden voimaan kannattavan kasvun skaalaamiseksi. Kanssamme isosti ajattelevat yritykset erottautuvat kilpailijoista, saavat viestinsä perille, klousaavat uutta kauppaa...ja rakentavat kestävää markkinajohtajuutta nopeasti ja tehokkaasti yhdellä yhteisönsä aktivoivalla kaupallisen ajatusjohtajuuden systeemillä.
Visiomme on olla maailman johtava kannattavan B2B-kasvun alusta rohkeille johtajille.
Lue lisää osoitteessa https://norders.fi/
Lataa ilmainen Kaupallisen Ajatusjohtajuuden Pelikirja: https://tally.so/r/m6V5PJ
Verkostoidu Nordersin toimitusjohtajan ja co-founderin Joonaksen kanssa
LinkedInissä https://www.linkedin.com/in/joonask/
Instagrammissa https://www.instagram.com/joonaskylliainen/
****
Tervetuloa mukaamme keskusteluun Antiloopin POOL toimitiloihin.
Antilooppi rakentaa vastuullisia ja hyvinvointia tukevia toimitiloja tulevaisuuden tekijöille, ja POOL on Antiloopin joustavan työelämän tilapalvelu. POOL on kehitetty nimenomaan keskittymistä, vetäytymistä ja inspiroitumista vaativaan työhön.
Antiloopilta löytyy yli 10 erilaista POOLia ympäri PK-seutua, joista löytyy löytyy valmiina kaikki mitä toimivaan työelämään tarvitaan: toimistot, neukkarit, puhelinkopit, tapahtumatilat, kaikki.
Lue lisää ja löydä teidän uudet tilat osoitteesta https://antilooppi.fi/
****
Nordicin laadukkainta podcastia kuvataan Scandinavian Photosta hankitulla laadukkaalla kalustolla.
Scandinavian Photo on jo yli 40 vuoden ajan auttanut luovia ihmisiä toteuttamaan visioitaan tarjoamalla inspiraatiota, asiantuntemusta ja tuotteita muun muassa valokuvauksen, äänen, videokuvauksen ja teknologian tarpeisiin.
Oikeilla työkaluilla ideat kuten tämä Demand Podcast muuttuvat todellisuudeksi.
Vieraile Scandinavian Photon Helsingin liikkeessä tai verkkokaupassa ja ammattitaitoinen henkilökunta auttaa sinua valitsemaan tuotteet, jotka vastaavat tarpeitasi.
Löydä ja valitse teidän sisällöillä parhaat ratkaisut osoitteesta https://www.scandinavianphoto.fi/
Tervetuloa Demand Podcastin pariin, jossa Nordersin co-founderin ja toimarin Joonas Kylliäisen vieraana on tohtori Julianna Borsos, Pohjoismaiden ensimmäinen nainen, joka on perustanut pääomasijoitusrahastoyhtiön.
Julianna on Bocap-pääomasijoitusyhtiön perustaja ja toimitusjohtaja, joka on 13 vuodessa luonut merkittävän kasvurahaston pk-yrityksille. Hänen taustallaan on 21 vuotta yrittäjyyttä ja yli sata yrityskauppaa investointipankkimaailmasta.
Keskustelussa paljastuu mm. miten Berkeleyn kukkuloilla syntyi idea Bocapista, miksi suomalaiset yrittäjät eivät halua myydä, miten 14-vuotias tyttö luki George Sorosin kirjaa ja unelmoi Soros Capitalista, miksi Detection Technology oli "lahja" joka nolotti helppoudellaan, ja miten pieni suomalainen rahasto on luonut 5500 työpaikkaa ja 20 monimiljonääriä.
Joonaksen ja Juliannan keskustelussa sukelletaan syvälle pääomasijoittamisen maailmaan, yrittäjyyden sykleihin ja siihen, miten suomalaiset pk-yritykset viedään maailmalle.
Kuulet miksi 81% B2B-hankinnoista tehdään tunnetuimmalle toimijalle, miten Eficode kymmenkertaisti liikevaihtonsa neljässä vuodessa, miksi Turku ja Itä-Suomi ovat linnakkeita joihin Bocap ei pääse, miten simpanssikin oppii myymään oikealla konseptilla, miksi paras aika aloittaa on aina elokuu ja tammikuu, miltä tuntuu käyttää kaikki säästöt oman rahaston perustamiseen...ja paljon muuta.
****
Tutustu Bocapiin osoitteessa https://www.bocap.fi/
Julianna LinkedInissä https://www.linkedin.com/in/juliannaborsos/
****
Tämän podcastin mahdollistaa Norders Demand Agency
Norders Demand Agency on rohkeille B2B johtajille, jotka uskovat brändin ja ajatusjohtajuuden voimaan kannattavan kasvun skaalaamiseksi. Kanssamme isosti ajattelevat yritykset erottautuvat kilpailijoista, saavat viestinsä perille, klousaavat uutta kauppaa...ja rakentavat kestävää markkinajohtajuutta nopeasti ja tehokkaasti yhdellä tekoälyvetoisella kaupallisen ajatusjohtajuuden systeemillä.
Visiomme on olla maailman johtava kannattavan B2B-kasvun alusta rohkeille johtajille.Lue lisää osoitteessa https://norders.fi/
Lataa ilmainen Kaupallisen Ajatusjohtajuuden Pelikirja: https://tally.so/r/m6V5PJ
Verkostoidu Nordersin toimitusjohtajan ja co-founderin Joonaksen kanssa
LinkedInissä: https://www.linkedin.com/in/joonask/
Instagrammissa: https://www.instagram.com/joonaskylliainen/
****
Tervetuloa mukaamme keskusteluun Antiloopin Verk | Sörnäistenkatu 1 POOL toimitiloihin.
Antilooppi rakentaa vastuullisia ja hyvinvointia tukevia toimitiloja tulevaisuuden tekijöille, ja tämä POOL on Antiloopin joustavan työelämän tilapalvelu. Tämä Kalasataman POOL on kehitetty nimenomaan keskittymistä, vetäytymistä ja inspiroitumista vaativaan työhön. Antiloopilta löytyy lisäksi 10 vielä erilaista POOLia ympäri PK-seutua, joista löytyy löytyy valmiina kaikki mitä toimivaan työelämään tarvitaan: toimistot, neukkarit, puhelinkopit, tapahtumatilat, kaikki.
Lue lisää ja löydä teidän uudet tilat osoitteesta https://antilooppi.fi/
****
Nordicin laadukkainta podcastia kuvataan Scandinavian Photosta hankitulla laadukkaalla kalustolla.
Scandinavian Photo on jo yli 40 vuoden ajan auttanut luovia ihmisiä toteuttamaan visioitaan tarjoamalla inspiraatiota, asiantuntemusta ja tuotteita muun muassa valokuvauksen, äänen, videokuvauksen ja teknologian tarpeisiin.
Oikeilla työkaluilla ideat kuten tämä Demand Podcast muuttuvat todellisuudeksi.
Vieraile Scandinavian Photon Helsingin liikkeessä tai verkkokaupassa ja ammattitaitoinen henkilökunta auttaa sinua valitsemaan tuotteet, jotka vastaavat tarpeitasi.
https://www.scandinavianphoto.fi/
Tervetuloa Demand Podcastin pariin, jossa Nordersin co-founderin ja toimarin Joonas Kylliäisen vieraana on valovoimainen Linda Liukas.
Linda on lastenkirjailija, ohjelmoija ja leikkipuistorakentaja, joka tunnetaan erityisesti Hello Ruby -kirjasarjastaan ja Rails Girls -yhteisöstään.
Keskustelussa paljastuu mm. miten tietokoneista tuli Lindan Narnia, miksi hän hylkäsi startup-maailman lastenkirjojen vuoksi, miltä näyttää tulevaisuus, jossa tietokoneet kasvavat metsässä, miten 14-vuotias suomalastyttö rakensi verkkosivut Al Gorelle ja miksi Kickstarter-kampanja keräsi 380 000 dollaria päivässä.
Joonaksen ja Lindan keskustelussa sukelletaan syvälle teknologian ja taiteen yhdistämiseen, lasten oppimiseen ja siihen, miten tehdä tietokoneista lähestyttäviä kaikille.
Kuulet miksi Rails Girls levisi yli 400 kaupunkiin maailmassa, miten syntyy 6-metrinen tietokoneleikkipuisto, miksi tekoälykirja floppasi viisi vuotta sitten, miten Marimekko-nimiä generoidaan kielimalleilla, miksi uteliaisuus on tärkein taito AI-aikakaudella, miltä tuntuu elää Pariisissa suomalaisena...ja paljon muuta.
****
Osta Lindan uusin kirja Nähdä maailma hiekanjyvässä https://www.lindaliukas.com/maailmahiekanjyvassa.html
Lisää Lindasta:
https://www.lindaliukas.com/
https://www.instagram.com/lindaliukas/
https://www.linkedin.com/in/lindaliukas/
****
Tämän podcastin mahdollistaa Norders Demand Agency
Norders Demand Agency on rohkeille B2B johtajille, jotka uskovat brändin ja ajatusjohtajuuden voimaan kannattavan kasvun skaalaamiseksi. Kanssamme isosti ajattelevat yritykset erottautuvat kilpailijoista, saavat viestinsä perille, klousaavat uutta kauppaa...ja rakentavat kestävää markkinajohtajuutta nopeasti ja tehokkaasti yhdellä tekoälyvetoisella kaupallisen ajatusjohtajuuden systeemillä.
Visiomme on olla maailman johtava kannattavan B2B-kasvun alusta rohkeille johtajille.
Lue lisää osoitteessa https://norders.fi/
Lataa ilmainen Kaupallisen Ajatusjohtajuuden Pelikirja: https://tally.so/r/m6V5PJ
Verkostoidu Nordersin toimitusjohtajan ja co-founderin Joonaksen kanssa
LinkedInissä: https://www.linkedin.com/in/joonask/
Instagrammissa: https://www.instagram.com/joonaskylliainen/
****
Nordicin laadukkainta podcastia kuvataan Scandinavian Photosta hankitulla laadukkaalla kalustolla.
Scandinavian Photo on jo yli 40 vuoden ajan auttanut luovia ihmisiä toteuttamaan visioitaan tarjoamalla inspiraatiota, asiantuntemusta ja tuotteita muun muassa valokuvauksen, äänen, videokuvauksen ja teknologian tarpeisiin.
Oikeilla työkaluilla ideat kuten tämä Demand Podcast muuttuvat todellisuudeksi.
Vieraile Scandinavian Photon Helsingin liikkeessä tai verkkokaupassa ja ammattitaitoinen henkilökunta auttaa sinua valitsemaan tuotteet, jotka vastaavat tarpeitasi.
https://www.scandinavianphoto.fi/
****
Demand Podcastinkin paremman ajattelun ja hyvinvoinnin tukena on Heltti.
Heltti on jo yli kymmenen vuoden ajan ollut niiden organisaatioiden arjen kumppani, joissa ajatellaan työkseen. Heltti tarjoaa ajatustyöhön erikoistuneen, kiinteähintaisen työterveyshuollon palveluita, mielen hyvinvoinnin palveluita sekä ajatustyön kehittämispalveluita työpaikoille, sekä terapiapalveluita yksityishenkilöille.
https://heltti.fi/
Tervetuloa Demand Podcastin pariin, jossa Nordersin co-founderin ja toimarin Joonas Kylliäisen vieraana on Janika Tommila.Janika on Luota-agencyn toinen perustajista, joka on rakentanut AI-pohjaisen työkalun vaikuttajamarkkinoinnin mullistamiseksi.Keskustelussa paljastuu vaikuttajamarkkinoinnin kipupisteet ja miten datalla voidaan löytää ne piilotetut helmet, joiden olemassaolosta kukaan ei tiedä.Miten vaikuttajamarkkinoinnista saadaan ennustettavaa? Miksi samat vaikuttajat pyörivät kaikkien brändien mainoksissa? Joonaksen ja Janikan keskustelussa sukelletaan syvälle vaikuttajamarkkinoinnin tulevaisuuteen, AI:n mahdollisuuksiin ja B2B-vaikuttamiseen.Kuulet miksi vaikuttajamarkkinointi on ainoa mainonnan muoto jota ostetaan mutulla, miten löytää vaikuttajia joita kukaan ei vielä tunne, miksi CPM voi olla 10 euroa tai 200 euroa, miten LinkedIn on muuttunut business Facebookiksi, miksi yrittäjyys on parasta mitä voi tehdä, miten 20-tonnin myynti syntyi yhdellä IG-stoorilla...ja paljon muuta.****
Janikan ja Luota Agencyn löydät:https://luota-agency.fi/https://www.linkedin.com/in/janika-tommila/https://www.instagram.com/janikaemilla/****Tämän podcastin mahdollistaa Norders Demand AgencyNorders Demand Agency on rohkeille B2B johtajille, jotka uskovat brändin ja ajatusjohtajuuden voimaan kannattavan kasvun skaalaamiseksi. Kanssamme isosti ajattelevat yritykset erottautuvat kilpailijoista, saavat viestinsä perille, klousaavat uutta kauppaa...ja rakentavat kestävää markkinajohtajuutta nopeasti ja tehokkaasti yhdellä tekoälyvetoisella kaupallisen ajatusjohtajuuden systeemillä.Visiomme on olla maailman johtava kannattavan B2B-kasvun alusta rohkeille johtajille.Lue lisää osoitteessa https://norders.fi/Lataa ilmainen Kaupallisen Ajatusjohtajuuden Pelikirja: https://tally.so/r/m6V5PJVerkostoidu Nordersin toimitusjohtajan ja co-founderin Joonaksen kanssaLinkedInissä: https://www.linkedin.com/in/joonask/Instagrammissa: https://www.instagram.com/joonaskylliainen/
Sarjayrittäjän tunnustukset yrityspörssimaniasta, henkilöbrändistä, bisnesten valinnasta ja kalorien laskennasta.
****
Tämän podcastin mahdollisti VillageWorks
Tämän podcastin kuvauslokaatio VillageWorksin Erottaja2 Business Lounge on Helsingin keskustassa sijaitseva työtukikohta, joka on suunniteltu tarjoamaan rennon mutta ammattimaisen työympäristön itsenäiseen työskentelyyn, ja tyylikkään ja rauhallisen paikan tapaamisiin.
Työpisteiden lisäksi loungesta löytyy neuvotteluhuoneita, puhelinkoppeja sekä rajattomat baristatasoiset kahvit ja palautumishuone Neurosonic-divaanilla taukoihin.
Business Lounge on käytössä jatkuvalla jäsenyydellä tai satunnaisesti päiväpassilla sekä iltaisin ja viikonloppuisin tapahtumatilana tyylikkäisiin yritystapahtumiin: https://villageworks.com/business-lounge/
Business Loungen lisäksi VillageWorksilla on Helsingin parhailla paikoilla yhteensä kuudessa toimispisteessä ammattimaisia työtiloja, jotka tukevat yrityksen menestymistä ja työntekijöiden hyvinvointia.
VillageWorksilta vuokraat toimiston, coworking-tilan, virtuaalitoimistopalvelun sekä erilaisia kokous- ja tapahtumatiloja: https://villageworks.com/
****
Tervetuloa Demand Podcastin pariin, jossa Nordersin co-founderin ja toimarin Joonas Kylliäisen vieraana on Jenni Kynnös.
Jenni on sarjayrittäjä, enkelisijoittaja ja hallitusammattilainen, joka tunnetaan erityisesti MySome -exitistään ja Leijonan luola -ohjelmasta.
Keskustelussa paljastuu, että Jenni perusti uuden yrityksen vain puoli tuntia ennen nauhoitusta ja on viime kuukausina ostanut kolme yritystä yrityspörssistä.
Miten suklaakaupasta alkoi yrittäjämatka? Miksi B2B-palveluista hypätään koiranvaljaiden ja kuorsaustuotteiden maailmaan? Joonaksen ja Jennin keskustelussa sukelletaan syvälle yrittäjyyden impulsiivisuuteen, henkilöbrändin haasteisiin ja elämän optimointiin.
Kuulet miksi yrityspörssimania iskee öisin, miten "swipe investor" -mentaliteetti toimii käytännössä, miksi henkilöbrändi voi kääntyä itseä vastaan, miten Leijonan luolassa tehdään sijoituspäätöksiä, miksi tilitoimisto tarvitsee markkinointitoimiston kulttuurin, miten kalorien laskennasta tulee elämäntapa, miksi ajamisen lopettaminen on paras life hack...ja paljon muuta.
****
Lisää Jennistä netissä: https://jennikynnos.fi/
https://www.linkedin.com/in/jennikynnos/****
Tämän podcastin mahdollistaa Norders Demand Agency
Norders Demand Agency on rohkeille B2B johtajille, jotka uskovat brändin ja ajatusjohtajuuden voimaan kannattavan kasvun skaalaamiseksi. Kanssamme isosti ajattelevat yritykset erottautuvat kilpailijoista, saavat viestinsä perille, klousaavat uutta kauppaa...ja rakentavat kestävää markkinajohtajuutta nopeasti ja tehokkaasti yhdellä tekoälyvetoisella kaupallisen ajatusjohtajuuden systeemillä.
Visiomme on olla maailman johtava kannattavan B2B-kasvun alusta rohkeille johtajille.
Lue lisää osoitteessa https://norders.fi/
Lataa ilmainen Kaupallisen Ajatusjohtajuuden Pelikirja: https://tally.so/r/m6V5PJ
Verkostoidu Nordersin toimitusjohtajan ja co-founderin Joonaksen kanssa
LinkedInissä: https://www.linkedin.com/in/joonask/
Instagrammissa: https://www.instagram.com/joonaskylliainen/
From the publisher's feed