Watergate, Panama-paperit tai vaikkapa Suomen Keskusrikospoliisin epäiltyjen rekisteri ovat esimerkkejä tietovuodoista, eli tapauksista, joissa salaiseksi tarkoitettuja asioita tai asiakirjoja vuodetaan julkisuuteen. Onko esimerkiksi Wikileaksin toiminta pelkästään hyvää ja milloin tietovuoto on hyvä tai tarpeellinen asia? Milloin vuodot ovat puolestaan vaarallisia?
Jarno Limnéll on Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden professori ja sotatieteiden tohtori. Hän on toiminut muun muassa tietoturvayhtiö McAfeen kyberturvallisuusjohtajana. Hanna Nikkanen on toimittaja ja tietokirjailija, joka omien sanojensa mukaan on ollut lähes pakkomielteisen rakastunut verkkoon. Hän on kirjoittanut muun muassa kirjan arabikeväästä sekä teoksen Verkko ja Vapaus, jossa pyöritellään erilaisia näkökulmia nettiin. Vuonna 2016 hänet nimitettiin vuoden mittaiseen vierailijaprofessorin pestiin journalistiikan vierailijaprofessoriksi Tampereen yliopistoon. Tänään Juuso keskustelee vieraidensa kanssa tietovuodoista.
Kohtaamisia syvässä päässä. Juuso Pekkinen etsii suurempaa ymmärrystä ympäröivästä todellisuudesta. Hydraatiota intohimoiseen tiedonjanoon maanantaista torstaihin kello kymmenestä yhteentoista.