Kaikki kotona -lähetys puhui uskosta ja uskonnoista. Miksi joku vaihtaa uskontoaan? Miksi usko vaatii uskonnon säännöt ja kaavat ympärilleen?

Polina Shumilova teki pari vuotta sitten päätöksen vaihtaa uskontoa. Alunperin hän oli ortodoksi ja kääntyi islamin uskoon. Antti Kuhlberg siirtyi perinteisestä evankelis-luterilaisuudesta roomalaiskatolisen kirkon huomaan. Toimittajana Paula Jokimies.

Kaikki kotona -lähetyksessä vieraina olivat palkitun rikossarja Sorjosen käsikirjoittaja Miikko Oikkonen ja pitkän linjan dekkarikirjailija, toimittaja Jarkko Sipilä.

Miikko Oikkonen kertoo Sorjosen käsikirjoittajien kahlanneen läpi aitoja rikoksia kirjoitusvaiheessa.

- Kun aloin suunnitella Sorjosen tarinaa, yksi lähtökohta oli Eveliina Lappalaisen surma Imatralla.

Seurasin tarkasti poliisin toimet aina ratkaisuvaiheeseen saakka, vaikka kyseinen rikos ei lopulta päätynytkään sarjaan.

- Murhamysteeri on kautta historian ollut yksi kiehtovimmista keinoista koukuttaa lukija tai katsoja seuraamaan tarinaa. Dramatisoimalla ja muuttamalla tositapahtumia fakta muuttuu fiktioksi. Kaiken fiktion täytyy jollakin muotoa peilata todellisuuteen.

Jarkko Sipilä arvioi suomalaisen rikoskirjallisuuden olevan kohtuullisen realistista esim. ruotsalaiseen verrattuna.

- Siellä tuntuu olevan tyylinä se, että pitää aina entistä hirveämmällä tavalla tappaa ihminen. Jos joku keittää uhrin ensin öljyssä, niin seuraavan pitää keittää öljyssä ja lisäksi repiä ruumiinosat irti. Jälkeen tuleva pistää entistä paremmaksi, syöttämällä ruumiinosat edelleen korpeille.

Rikoskirjallisuudella ja -sarjoilla peilataan yhteiskuntaa kuvailee Jarkko Sipilä.

- Monet ilmiöt esim. ahneus voimistuu rikoskirjallisuudessa kymmenkertaiseksi verratuna tavalliseen elämään. Kirjallisuuden ja sarjojen avulla pystymme näkemään, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

- Joskus rikos voi olla hyvinkin pienessä roolissa, mutta sitä tarvitaan fiktiossa jännitteen luomiseen. Tosielämässä rikos on ratkaisumalli jollekin riidalle, joka on käyty aikaisemmin.

Sorjonen -sarjaa lähdettiin luomaan niin, että rikosten pitää peilautua jotenkin KRP:n huippututkijaan Kari Sorjoseen ja hänen perheeseen, selvittää Miikko Oikkonen.

- Vaikka rikosjuoni on hyvä tarinankerronnan koukutuskeino, niin ihmiset kyllä kiinnostuvat sarjan hahmoista ja päähenkilöistä. Rikos toimii peilinä, joka kuvastaa päähenkilöistä aina jotain uutta.

Murhamysteerien ystäville tiedoksi, että Jarkko Sipilällä on pöytälaatikkoon kirjoitettuna jo sata liuskaa uutta dekkaria ja Miikko Oikkonen viimeistelee Sorjosen uutta tuotantokautta.

Kaikki kotona -lähetyksessä vieraina oli kaksi selviytyjää, jotka ovat opetelleet elämään vakavan sairauden kanssa. Rintasyövän kanssa kamppaillut juontaja, ex-missi Heidi Sohlberg ja elinsiirtourheilija Risto Aholainen, jonka sairaus on kystinen fibroosi.

Mistä sairauden ensijärkytyksen jälkeen saa kerättyä voimaa sairastamiseen saati toipumiseen? Ja tulevaisuus - uskaltaako sitä edes suunnitella?

Tunsin kyllä elämän pettäneen minut, kun rintasyöpädiagnoosi varmistui, kertoo Heidi Sohlberg.

- Kauan en tässä tunteessa vellonut, vaan nopeasti sain taistelutahtoni nousuun. Mietin myös, että käykö minulle kuin äidilleni, joka kuoli 38-vuotiaana syöpään. Tunteiden vuoristoradalla kysymyksiä sinkoili mieleeni. Miksi juuri minä? Miksi elämä kohtelee perhettäni näin?

Risto Aholainen ei missään vaihessa ole kokenut elämän pettäneen.

- Ehkä siksi, että sairaus on minulla aina ollut. Kun olin tosi huonona, tietysti tunsin myös ahdistusta. Pikaisesti kuitenkin aloin miettiä, että ei J...lauta! Tähän ei nyt jäädä makaamaan, happiletkut mukaan vaan, ja koiran kanssa lenkille.

Sisulla ja ärripurri-meinigillä mennään elämässä eteenpäin, eikä heitetä hanskoja tiskiin vakuuttavat Heidi ja Risto.

Heidi iloitsee jälkikasvusta, joka tuo voimaa ja energiaa huononakin päivänä.

- Kun lapset tulevat vierelle elämäniloa pursuvina, väkisinkin tsemppaan itseni mielen alhosta ylös.

Loppujen lopuksi elämä on ihan kivvaa, sanoo Risto lupsakkaasti savolaisittain.

Kaikki kotona -lähetyksen toimittajina olivat Paula Jokimies ja Sanna Pirkkalainen.

Vuodenvaihde on ärsyttävää aikaa. Pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni ja parantaa kaikki huonot tavat, aloittaa liuta uusia aktiviteetteja ja osoittaa olevansa kunnon ihminen.

Onko ihan pakko, jos ei vaan tahdo? Miksi keskitymme kiloihin ja sentteihin, emmekä puhu siitä miltä tuntuu? Eikö se ole luotettava mittari? Jos kokee voivansa hyvin, niin onko järkeä vahtia mittoja? Vai onko se tie suureen itsepetokseen?

Itsensä ja kroppansa hyväksymisestä puhuttiin Kaikki kotona-lähetyksessä Vaakakapinan käynnistäjä Jenny Lehtisen ja ravitsemusasiantuntija Patrik Borgin kanssa. Toimittajina Paula Jokimies ja Sanna Pirkkalainen.

Työurien piteneminen pistää miettimään, josko vielä vaihtaisi alaa. Miten uskaltaa luopua tutusta ja turvallisesta työstä? Onko raha ainut motivaattori, joka potkii työelämässä eteenpäin?

Kaikki kotona -lähetyksessä vieraina toimittajasta kätilöksi opiskellut Laura Kosonen ja laskentaekonomista metallipajayrittäjäksi ryhtynyt Taru Vuori. Keskustelussa mukana myös ammatinvaihdon kiemurat hyvin tunteva psykologi Päivi Kiviniemi Uudenmaan TE -toimistosta. Toimittajana Sanna Pirkkalainen.

Tässä alati julmistuvassa maailmassa, jossa kaikesta ja kaikilta leikataan, tarvitaan enemmän kuin koskaan pieniä arjen tekoja, jo siitä syntyy tunne välittämisestä. Siis siitä, että kukaan ei jää yksin. Kun yhteiskunta ei enää tue eikä auta, jää muista huolehtiminen meidän jokaisen vastuulle.

Vapaaehtoistyö on yksi tapa huolehtia lähimmäisistä, eikä sen välttämättä tarvitse merkitä vuosien sitoutumista ja jatkuvaa myyjäisissä ja muissa tempauksissa juoksemista. Luovan välittämisen yhteisö Siskot ja Simot tarjoaa näpsäkän ja kaikille sopivan tavan touhuta eri ikäisten ihmisten kanssa ja levittää hyvää ympärilleen.

Sanna Pirkkalainen kävi Nurmijärvellä kuokkimassa Siskojen ja Simojen neulontapiirissä, jossa tunnelma oli käsinkosketeltavan lämmin. Sannan juttukavereina olivat Nurmijärven Siskojen ja Simojen neulontatreffien primus motor Minna Hemming sekä valtakunnallisen toiminnan yhteisökoordinaattori Eero Väisänen.

Onnellinen, hyvä, itsenäinen vanhuus. Sitähän me kaikki haluaisimme. Mutta onko se itsenäisyyttä, jos asuu omassa kodissa, mutta ei pääse sängystä ylös? Onko hyvä vanhuus yhtä kuin se, ettei ole kenellekään vaivaksi? Ja voisiko onnellisuutta lisätä niinkin pienillä asioilla kuin lämmin ruoka ja ihmiskäden kosketus?

Hyvä hoiva on mahdollista, uskovat Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan yliopistonlehtori Hanna-Kaisa Hoppania ja Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksen sosiologian apulaisprofessori Lena Näre. He kuuluvat hoivatutkijoiden muodostamaan Viva -kollektiiviin, joka on kirjoittanut kirjan Hoivan arvoiset. Toimittajana Paula Jokimies.

Suomeen mahtuu kerrallaan parituhatta julkkista. Tämä arvio pitänee kutinsa, koska sen esittäjä on Seiskan toimituspäällikkö Jari Peltomäki. Ja Seiska puolestaan on taho, jossa julkkiksia tehdään tai jossa heidät unohdetaan.

Nykyisin erityisesti tosi-tv synnyttää julkkiksia sellaisella vauhdilla, että edes alan rautaisimmat ammattilaiset eivät tahdo perässä pysyä. Jari Peltomäki huokaa hieman haikeana entisten aikojen perään, jolloin julkisuuteen noustiin yleensä jonkin lahjakkuuden avulla ja jolloin julkkiksen tunsivat kaikki. Peltomäki käyttääkin tosi-tv –tähdistä termiä ”varttijulkut”, joka kuvastaa heidän julkisuudessa viettämänsä ajan pituutta. Myös sosiaalinen media on väline, jossa julkkikseksi haluavat voivat itse brändätä itsensä.

Jari Peltomäki oli itsekin päätyä julkkikseksi, viihdettä rakastava mies on esiintyjä luonnostaan. Eri medioissa toimittajana uraa luonut mies on viihtynyt Seiskan leivissä jo parikymmentä vuotta ja katsoo, että viihde on hänen kutsumuksensa. Tosin iän myötä on mieleen hiipinyt kysymys, että jaksaako viihdeympyröissä pysyä vielä seuraavat parikymmentä vuotta.

Helsinkiläisen Haagan VPK:n päällikkö Valtteri Tervala on nukkunut VPK:n pihalla päiväunia jo vauvana. Palokuntalaisuus tulee hänelle verenperintönä, jo isänisä on ollut palokunnassa, ei tosin VPK:ssa. Mutta vapaapalokuntalaisia ovat Valtterin vanhemmat, serkut, sisarukset ja kummisetä. Ja jos on Valtteri vedellyt

päiväuniaan VPK:n pihalla, niin nyt niin tekee myös Valtterin pieni tytär.

Valtteri Tervala kertoo teini-iässä pohtineensa, kumpi vetää pidemmän korren, VPK vai jääkiekko. Mutta täysi-ikäiseksi tultuaan ja päästyään mukaan hälytystoimintaan, vei vapaapalokuntalaisuus mennessään. Nyt käytännössä koko hänen vapaa-aikansa menee VPK:n toiminnan parissa.

Valtteri Tervala kertoo kokevansa vapaapalokuntalaisuutensa osittain jo velvollisuutenakin, kun on siihen pienestä pitäen kasvanut. Hän kuvaa kutsumustaan niin, että siitä ei pääse eroon eikä irti, mutta se myös motivoi ja antaa paljon. Ja Valtterille se on ollut myös portti palkkatyöhön. Hän toimii Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä järjestöpäällikkönä, tosin on juuri nyt vanhempainvapaalla toimestaan.

Nunna Elisabet on tehnyt pitkän mutkan maailmalla päätyäkseen lapsuudenkotinsa naapuriin kutsumustaan toteuttamaan. Pitkälti hänen ansiostaan kivenheiton päässä Helsingin rautatieasemasta on nykyisin ortodoksinen Jumalansynnyttäjän syntymän yhteisö ja kappeli. Citynunna myös toteuttaa kutsumustaan hieman toisin mitä yleensä kuvittelemme nunnien tekevän. Virka-aikaan hän on Valviran terveydenhuollon valvonnassa työskentelevä lääkintöneuvos Liisa Toppila.

Aiemmin nunna Elisabet on kiertänyt myös paljon maailmaa, ensin opiskellen, sitten lääkärinä Punaisen Ristin komennuksilla Afrikassa, Malesiassa, entisen Jugoslavian alueella ja Romaniassa. Ja naimisissakin hän on entisessä elämässään ollut, liitto päättyi eroon.

Nunnan vihkimyksen nunna Elisabet on saanut viitisen vuotta sitten, mutta tie nunnaksi on ollut hänen sanojensa mukaan vuosikymmeniä pitkä. Kypsyminen nunnaksi on vienyt aikaa ja asiasta on oltava varma, kun lupauksensa antaa. Vanha minä poistuu, kun enkelielämäksikin kutsuttu luostarielämä alkaa.