Brändääminen alkoi Suomessa jo 1600-luvulla kun ensimmäiset ruukit perustettiin, kertoo markkinoinnin asiantuntija Timo Leppänen. Tällainen varhainen brändi on esimerkiksi Fiskars.

Teollistumisen alkuaikoina tuotemerkiksi otettiin usein valmistuspaikkakunnan nimi. Mutta aikojen saatossa yritysten ja tuoteperheiden nimivalinnoissa on käytetty hyvin monenlaisia periaatteita.

1800-luvun lopulla yrityksiä ja tuotteita alettiin nimetä uusilla positiivisia tunteita he4rättävillä nimillä. Tästä uudesta ajasta kertovat vakuutusyhtiöiden nimet, joissa käytettiin Kalevalasta otettua nimistöä kuten Sampo, pohjola ja Ilmarinen.

1900-luvun lopulla yleistyi käytäntö, jossa vanhat yritykset vaihtoivat nimensä uusiin nimiin jotka eivät viitanneet mihinkään eikä merkinneet mitään. Tässä oli ajatuksena usein se, että uudistunut tai toimenkuvaansa muuttanut yritys ei halunnut olla missään tekemisissä yhtiön vanhan maineen tai mielikuvan kanssa. Pyrittiin siihen, että asiakkaat suhtautuisivat siihen kuten aivan uuteen tulokkaaseen.

Sittemmin saatettiin mennä jopa niin pitkälle että yritykselle keksittiin sekä fiktiivien nimi että myös fiktiivinen historia. Tällaisesta brändäyksestä on esimerkkinä mm. Ivana Helsinki, jonka taustatarina on puhdas sepitelmä.

Toimittajana Kalle Haatanen.