JYPin hallituksen puheenjohtaja Jukka Seppänen kiistää, että seurassa olisi valtataistelua. Sen sijaan hän pitää JYPiä samanlaisena kuin mikä tahansa pk-yritys.
– Paitsi julkisuuden osalta, hän sanoo Radio Keskisuomalaisen haastattelussa.
Päävalmentaja Jukka Rautakorven potkujen jälkeen Seppänen on saanut monenlaista, kovaakin, palautetta. Hän kuitenkin täsmentää, että julkisuudessa on mennyt asioita sekaisin. Seppäsen puheet pelipaikattomasta pelaamisesta eivät hänen mukaansa liity nykyhetkeen, vaan tulevaisuuteen.
– Ikävä pilata hyvä tarina faktoilla, mutta se ei liittynyt nykyhetkeen.
Seppäsen mukaan pelipaikaton peli voisi olla JYPin tulevaisuuden pelitapa.
– Peli on meidän ydintuotteemme. Emme pysty kilpailemaan rahalla, vaan pitää luottaa omaan juniorituotantoomme, Seppänen sanoo.
Junioreiden valmennuksessa pelaajia opetetaan Seppäsen mukaan tekemään pelissä omia ratkaisujaan.
– Tämä ratkaisukeskeinen pelitapa avaa tulevaisuudessa monia mahdollisuuksia. Viiden kuuden vuoden kuluttua meillä on sellainen ikäluokka, jolle ratkaisukeskeinen pelitapa on normaalia ja se voi olla JYPille tulevaisuudessa aika suurikin etu. Onko se sitten pelipaikatonta pelaamista tai rotaatiota, ratkaisukeskeisyyden oppiminen mahdollistaa monet pelitavat, Seppänen sanoo.
Tulevaisuuteen ja kuluvaan kauteen Seppäsellä on vahva usko.
– Meidän ei kannata olla perässähiihtäjiä vaan edellähiihtäjiä, jos haluamme menestyä. Tällä hetkellä meillä on erittäin hyviä pelaajia, lähes superyksilöitä. Sen takia meillä on mahdollisuus menestyä tällä kaudella erittäin hyvin.
Uusien pelaajien hankitaan Seppänen ei ota kantaa.
– Urheilujohtomme on tässä asiassa hereillä.