Radio Keskisuomalaisen Sporttiraadissa puhuttiin tällä viikolla Mestiksestä. Alkanutta kautta on hehkutettu kaikkien aikojen Mestis-kaudeksi. KeuPa HT:n toimitusjohtaja Juuso Mörskyn mukaan väite ole lainkaan tuulesta temmattu. Jokerien paluu suomalaiseen jääkiekkoon on ehtinyt täyttää halleja heti ensimmäisillä kierroksilla, mutta sarjan taso on Mörskyn mukaan muutenkin kovempi kuin aikoihin. Henri Bergin isännöimässä keskustelussa oli Mörskyn lisäksi KeuPan pelaaja Emil Kangasniemi. Puhetta käytiin niin Jokereista, Mestiksen tason noususta, suomalaisen jääkiekon sarjajärjestelmästä kuin perjantain KeuPa HT - Jokerit -ottelusta, joka pelataan Jyväskylässä.
Paikallisista urheilu- ja liikuntavaikuttajista sekä alan värikkäistä persoonista koostuva Sporttiraati kokoontuu radiossa aina keskiviikkoaamuisin. Ohjelmassa kuullaan avointa ja suoraa puhetta, vahvoja mielipiteitä sekä tositarinoita kulisseista, urheiluun liittyvistä ilmiöistä sekä ajankohtaisista asioista. Sporttiraati kuullaan Radio Keskisuomalaisen aamulähetyksessä aina keskiviikkoisin kello 8 uutisten jälkeen.