Teatteri Eurooppa Neljän taiteellinen johtaja Antti Lattu piipahti Radio Keskisuomalaisen studiossa kertomassa huhtikuussa ensi-iltansa saavasta Edgar Allan Poen novelliin pohjautuvasta näytelmästä, joka toteutetaan yhteistyössä Rikosseuraamuslaitoksen kanssa sillä näyttelijät ovat jyväskyläläisiä avovankeja.
Lattu kertoo, että joskus ohjaaja joutuu olemaan itsensä kanssa roolissa, sillä avovankien kanssa tilanteet saattavat kärjistyä rajuiksi. Aikaisemmissa Latun ohjaamissa suljettujen vankien teatteriprojekteissa tilanteet ovat aiheuttaneet jopa pelkoa. Jyväskylässä vankilateatteri on Latun mielestä kuitenkin aina ollut leppoisaa ja lempeää touhua.
Työn merkityksellisyys korostuu, sillä esiintyminen toisten edessä ei ole kaikille itsestäänselvyys.
– Vankien kanssa kyse on jostain isommasta asiasta ja vangit käyvät ison tunnemyllyn siinä, mikä heidän suhde on itseensä ja mitä he uskaltavat itsestään toisille paljastaa, Lattu painottaa.
– Ei tartte kysellä onko tällä työllä merkitystä.
Vankilateatterin tärkeys ja tarpeellisuus on tutkimuksilla todistettu hyödyntävän vankeja henkisen kasvun kannalta, mutta nämä teatteriprojektit eivät ruodi vankien minuutta draamapedakogisesti.