
Sign up to save your podcasts
Or


Kesän (ja oikeastaan koko vuoden) ensimmäinen iso ensi-ilta on Black Widow. Elokuvan lisäksi jaksossa keskustellaan Marvel-elokuvista yleisesti.
Viime aikoina vähemmistöjen asema elokuvassa on ollut esillä poikkeuksellisen paljon. Esimerkiksi laulaja–lauluntekijä Sian esikoisohjaus Music nostatti raivon sosiaalisessa mediassa, koska autistisen päähenkilön rooliin sai Sian kanssa vuosia yhteistyötä tehnyt Maddie Ziegler, joka tiettävästi ei ole autistinen. Jaksossa pohditaan monien keskustelujen eri näkökulmia, koskien muun muassa vähemmistöjen rooleja elokuvateollisuudessa.
Mank on David Fincherin ensimmäinen elokuva kuuteen vuoteen. Netflix-uutuuden lisäksi jaksossa käydään läpi Fincherin filmografiaa.
Tenetin oli määrä pelastaa elokuvateatterit koronaviruksen aiheuttamasta ahdingosta. Onko elokuva mistään kotoisin? Jaksossa keskustellaan Tenetistä ja Christopher Nolanista elokuvantekijänä.
Hyvän mielen elokuvista on tullut oma käsitteensä. Tässä jaksossa keskustellaan parhaista pahan mielen elokuvista. SPOILERIVAROITUS: Jakso sisältää juonipaljastuksia elokuvista Bully, Hachiko, La La Land, Midsommar, Million Dollar Baby, Onnen hetket, Poika ja haukka, Precious, R, Schindlerin lista ja Valkoinen kaupunki.
Lokakuun viimeinen päivä maailma menetti näyttelijälegenda Sean Conneryn. Jaksossa muistellaan Conneryn monipuolista uraa.
Komedian tehtävä on olla hauskaa. Entä sitten, kun komedia ei naurata? Nykyään katsojat ovat myös herkempiä loukkaavaksi kokemalleen sisällölle. Voiko komediaa tehdä samalla tavalla, kuin ennen vanhaan? Ja miksi komediaa tungetaan myös sellaisiin paikkoihin, minne se ei kuulu?
Leffahuru-ukot Jesse ja Mikko esittäytyvät ja kertovat elokuvamieltymyksistään.
From the publisher's feed

0 Listeners